Piiput piiloon

Eilinen kahvila-aihe sisälsi lyhyen viitteen aikaan, jolloin jopa kahviloissa sai poltella piippua. Kirjoitukseen tullut lukijan kommentti mietti haikeasti menneitä aikoja, jolloin voitiin olla piippu suussa vaikka missä: opettajainhuoneessa, yliopiston kahvilassa, koulun käytävällä… Piipun tuoksua kehuttiin hyväksi. ”Merkillistä, että moralismi voi ulottua tuoksuihinkin…”

Dessutom kiittää hyvästä kommentista ja saa siitä virikkeen jatkaa aiheesta, sillä Dessutom on itsekin ollut piippumies ja tuntee siksi omakohtaisesti piippuun ja sen tuoksuun liittyvät tunnelmat ja muistelee niitä kohtuullisesti kaihoten.

Ensimmäisen kerran muistan imaisseeni piipun savua suunnilleen viisivuotiaana. Olin isäni ja hänen kavereittensa kanssa saunassa. Jäähdyttelytauolla ukot maistelivat juomiaan ja yhdellä oli piippu. Minä kiinnostuin siitä ja minun annettiin imaista. Saivat ukot hyvät naurut, kun melkein tukehduin.

Piipun poltto oli ennen yleistä. Alakouluajalta jäi muistiin, että muutama miesopettaja tuli joka välitunti polttelemaan pihalle. Se oli kai välituntivalvontaa. Minun opettajani piti tupakkatauon joka oppitunnin puolivälissä. Hän määräsi luokalle ”hiljaisen” tehtävän ja lähti sitten opettajainhuoneeseen. Hänen vaatteistaan opin erottamaan piipun hajun tavallisesta savukkeen hajusta. Kun hän tarvitsi karttakeppiä, hän kaivoi taskustaan piipun siihen tarkoitukseen.

Televisiossa Ylen uutisten lopussa tuli silloinkin säätiedotus. Meteorologina oli piippumies Paavo Salmensuu. Hän imeskeli piippuaan ja osoitteli sen varrella sääkartan aurinkoja ja sadepilviä. Televisiossa tupakointi oli ainakin 1970-luvun taitteeseen asti aivan yleistä. Viime kesänä näytettiin uusintana ”Kuustudio” ensimmäisen kuuhun yltäneen avaruuslennon 40-vuotismuistoksi. Studio oli täynnä tohtoreita ja muita asiantuntijoita, ja tupakka paloi koko ajan, joillakin myös piippu.

¤ 
Ensimmäisen oman piippuni ostin 17-vuotiaana lukiolaisena. Sitä poltellessa tunsi auktoriteettinsa kasvavan, erityisesti neiti-ihmisten seurassa. Se lisäsi uskottavuutta, ja se oli tarpeen erityisesti teinikunnan johtotehtävissä, joita alkoi kertyä. Arkitupakan nimi oli Kilta. Arvokkaimpiin hetkiin tuli jotakin muuta merkkiä, jonka nimeä en muista. Ruotsin-matkoilta ostin jotain vielä hienomman hajuista. Se oli peltipurkissa, mutta senkin nimen olen unohtanut.

Virhe oli polttaa välillä piippua, välillä savukkeita. Savukkeet olivat nopeammin käyttökunnossa, ja kiire kai painoi niskaan jo silloin. Piippuun liittyy hitaus ja vaivalloisuus, ja pesän täyttämiseen, sytyttämiseen ja tyhjentämiseen liittyvästä askartelusta seuraa toisaalta filosofinen tyyli ja hieman ylhäinen imago, toisaalta alituinen tuntemus hidastelusta ja tupakkataukojen loppumisesta kesken. Piipun kanssa ei pidä eikä voi hosua.

Ruisrock 1970 -kansanjuhlaan piti välttämättä ostaa maissipiippu. Se oli puolikelvoton tekele mutta ajan hengen mukainen. Valtavassa telttakylässä Woodstock-hengessä piiput kiersivät ringissä ja sisälsivät myös ties mitä ennen kokemattomia aromeja.

Jatkoin vielä piipun polttelua opiskeluaikoina. Se kävi halvemmaksi kuin savukkeiden polttelu. Helsingin yliopiston päärakennuksen kuppilassa oli pieni takahuone, jossa tupakointi oli sallittua vielä minun opiskeluaikoinani. Ja siellä todellakin tupakointiin. Ilmastointia ei ilmeisesti ollut, ja savu oli luentotauoilla niin sakeaa, ettei pöydän toisella puolella istunutta tahtonut nähdä. Siellä kokoontuneella porukalla oli hyvä yhteishenki yhteisen ”syntisen” kokemuksen ympärillä. Sieltä alkoi monia kaveruuksia ja romansseja. Dessutomillakin yksi pitkään kestänyt.

 Vähitellen tuli siirrytyksi enemmän ja enemmän savukkeisiin, mitä pidin periaatteessa huonona mutta käytännöllisenä. En vain onnistunut pitämään yllä sitä rauhaa ja kiireettömyyttä, mitä piippu vaatii. Savukkeista pääsin eroon kymmenen vuotta sitten. Se oli lääkärin määräämä pakko. Savukkeita en kaipaa. Piipun tuoksu - silloin harvoin kun sitä enää nykyaikana kohtaa - aiheuttaa edelleen nostalgista kaipuuta. Pitäisi joskus poiketa yliopiston kahvilan takahuoneeseen katsomaan, onko tupakkalaki tuhonnut sieltäkin tunnelman ja romanssit.

Kolme vanhaa piippua 60 - 70-luvuilta on pysynyt tallella. Tässä kuva niistä. Maissipiippu on kadonnut.

Kahvilassa istuttihin...

Dessutom poikkeaa aika usein Ekbergin kahvilassa Bulevardilla. Se on hyvä paikka sopia työtapaamisia. Vuoronvarausliiton toimitilat Kruununhaassa eivät ole suotuisat tapaamisiin, sillä niitä vaivaa virastoille tyypillinen kolkkous. Määrärahoja vanhojen, sinänsä kauniiden huoneiden tyylikkääseen sisustamiseen on anottu turhaan.

Bulevardin Café Ekberg on osa perinteistä Helsinkiä samalla tavalla kuin Eiffel-torni on osa Pariisia. Siellä Bulevardilla se on ollut aina, sisustus on ollut sama aina ja ystävälliset tarjoilijat ovat olleet samat niin kauan kuin mustan. Sellaista voi sanoa perinteelliseksi.

Sisään näkee kadulta, ja yleensä se on aina täynnä, mutta vapaan pöydän löytää, kun sisään menee. Jos on yksin, voi vaikkapa lukea sanomalehtiä. Jos on seuraa, se on Helsingin paras salonki viihtyä, sillä siellä säilyy yksityisyys, mutta tilanteen mukaan siellä saa helposti kontaktin myös naapuripöytään.

Ekbergillä on maine, että se on eteläisen Helsingin suomenruotsalaisten tätien kantapaikka. Maine on oikea. Myös riikinruotsalaista puheen intonaatiota kuulee usein. Läppäriä ei oikein kehtaa kaivaa laukustaan - se olisi tyylirikko.

Leivonnaisia Dessutomin pitää kolesterolisyistä välttää, mutta kahvi tuoretta ja hyvää eikä edes mahdottoman hintavaa. Onneksi kahvi ei ole ylellinen harvinaisuus, kuten vielä 1600-luvun Keski-Euroopassa, jolloin kahvi oli kallista mutta kahvilat silloinkin suosittuja kohtaamispaikkoja. Silloin niissä sai jopa poltella piippua tai tupakkaa. Sen vuoksi niistä tuli joillekin melkein kuin osa kotia. Jos ei viihtynyt kotona, kahvilassa tapasi tuttuja, niissä politikoitiin ja kuultiin juoruja.

Niinkin viisas kuin Montesquieu näki kahvinjuonnissa ivattavaa:

”Kahvia käytetään hyvin paljon Pariisissa; täällä on lukuisia taloja, missä sitä tarjoillaan. Muutamissa tällaisissa taloissa kerrotaan uutisia, toisissa pelataan shakkia. Onpa muuan talo, missä kahvi valmistetaan sillä tavalla, että se lisää niiden älyä, jotka sitä juovat: ainakin luulee jokainen niistä, jotka siitä talosta lähtevät, olevansa neljä kertaa älykkäämpiä kuin siihen tullessaan.”

 Muitakin eksoottisen kahvin hyviä ominaisuuksia mainostettiin: se poistaa aivoista höyryjä, jotka ovat aiheutuneet viinistä ja viinoista. Sen uskottiin lisäävän ruokahalua. Sen väitettiin parantavan päänsärkyä. ”Kahvi on juopon aivojentasaaja, hullun huvitus.”

Joku tuntemattomaksi jäänyt kahvikriittinen sen sijaan pauhasi: ”Kahvia käytetään vain, koska sitä kasvatetaan Aasiassa ja Arabiassa. Jos se kasvatettaisiin kotikulmilla, siitä ei maksettaisi penniäkään.”
¤
Dessutomista tuli kahvin suuri ystävä vasta kymmenisen vuotta sitten, heti sen jälkeen kun hän lopetti tupakanpolton. Jotain nautintoa sentään pitää arkipäivässä olla! Muuten olisi olo juntturaista kaiken aikaa.

Huom. Oheinen kuva ei ole Ekbergiltä eikä siinä esiintyvä mieshenkilö ole Dessutom!

Eeva ja omena

Dessutom kävi vuosikatsastuksessa. Kohteena ei ollut auto - se katsastettiin ja hyväksyttiin liikennekelpoiseksi jo syksyllä. Katsastuksen kohteena oli Dessutom itse henkilökohtaisesti omassa persoonassaan. Tarkastuksen toimitti tuttu työpaikkalääkäri nimeltä Eeva.

Dessutom ei lainkaan pidä tällaisista tilaisuuksista. Vuosi vuodelta jännitän Eevalle menoa enemmän. Mieluummin menisin vaikkapa Eliteen kaljalle. 

Ensin piti vastata kysymyksiin.

Liikunta?
- Kävelenhän minä kaupungilla, paitsi en tänä talvena kun oli niin paljon lunta ja liukasta ja pakkasta. Kerran kävin hiihtämässäkin Maunulan majalle asti. (Sitä en muistanut mainita, että paluumatkan tein bussilla, ks. blogi 16.2.2010 ”Loistava come back”).

Alkoholi?
- Ei väkeviä mutta joskus, silloin tällöin, harvoin, poikkean kaljalla Elitessä tai Kosmoksessa tai Sikalassa tai Messeniuksessa tai Salvessa tai Vanhan kellarissa tai Risu-Hokissa tai kaverilla. (Näitä kapakoita en tietenkään luetellut.)

Tupakka?
- Lopetin yli kymmenen vuotta sitten, en ole langennut. (Hyvä, hyvä!)

Ruoka?
- Syön säännöllisesti, myös kasviksia, pidän niistä, olen ollut aikoinaan melkein kasvissyöjäkin. Sipulit suorastaan intohimo.

Hedelmät ja marjat?
- No ei hirveän paljon. Lasketaanko salaatin seassa olevat oliivit? Puolukkahilloa mustanmakkaran päällä, kun kävin Tampereella. Ja samoin työpaikkaruokalassa aina kun on pinaattilettuja. Ai niin, ja viime kesänä mansikoita ja herneitä torilta.

Erektio?
- No, tuota, välillä ehkä, tavallaan, ei ehkä toisinaan aina kovin … 

Tiputtaako pissa, onko hyvä kaari?
- Ei oikein selvää havaintoa, kun olen totutellut jo muutaman vuoden tyttöjen asentoon…

¤ 

Pituus?
- 179.

Menepä sitten tuohon vaa´alle.
Tätä olin pelännyt ja toivonut, että lääkäri unohtaisi. Ei unohtanut.

Taulukosta katsottiin ihannepaino ja -pituus.
Minun pitäisi kasvaa 10 cm.
Menee vaikeaksi tässä iässä.

Sitten paita pois. Mitattiin verenpaine. Ei hyvä.
Kylmä luuri rinnan päälle ja kuunneltiin. Sama selkäpuolelle. Luultavasti jotain kuului.
Kyljelleen makaamaan tutkimuspöydälle ja housut alas. Tohtorille kertakäyttöhanska käteen ja inhottavalta tuntuva eturauhasen kopelointi.

Sai pukeutua. Sitten viimeviikkoiset laboratoriotulokset tietokoneelta. Kolesteroli kuusi pilkku jotain. Sydänfilmi jokseenkin o.k. Maksa o.k.

¤
Lopuksi vakava puhuttelu. Painosta. Verenpaineesta. Kolesterolista. Ravinnosta. Rasvasta. Kasviksista. Alkoholista. Liikunnasta.

 Määräys oli, että kaljalla käyntejä pitää vähentää. Tilalle vaikkapa iltakävely. Jokaisella aterialla pitää olla runsaasti kasviksia. Marjat mukaan jokapäiväiseen ruokavalioon. Liikuntaa joka päivä. Iltapäiväkahvin seuraksi joka päivä nautitusta munkkipossusta Vuoronvarausliiton henkilökunnan kuppilassa pitää luopua. Tilalle vaikkapa omena.

¤

Niinpä. Muistui mieleen eräs entinen Eeva, joka hänkin tarjosi omenan. Silloin se luokiteltiin kielletyksi aineeksi.

Niin muuttuu maailma ja niin muuttuvat Eevat. Entiseen Eevaan verrattuna tämä nyky-Eeva oli pukeutunutkin asiallisesti, valkoiseen takkiin. Luotettavan tuntuinen. Kotimatkalla kävin Siwassa ja ostin pussillisen omenoita.

Eeva ja omena, tarina jatkuu  täällä.