Katso ulos ikkunastasi

Salpausselän hiihtokilpailut jäivät vaille Dessutomin huomiota. Ilman Pekka Tiilikaista selostajakopissa kisat ovat muuttuneet yhdentekeväksi markkinatempaukseksi. Paatos puuttuu, jännitystä ei synny.

Pyhäpäivän ratoksi valitsin hyllystä toisen vanhan mestarin, vähän Tiilikaisen oloisen miehen, joka ei koskaan petä. Jännitys pysyy vaikka lopputulos on tiedossa.

Alfred Hitchcock ja Takaikkuna.

Se on merkillisen kiehtova elokuva, vaikka siinä ei juuri muuta tehdä kuin katsellaan ulos ikkunasta.

Mutta siellä ulkona on paljon katseltavaa. Vastapäisen kerrostalon monenkirjavat asukkaat tulevat tutuiksi kiikarilla tähystelevälle James Stewartille, tirkistelijälle, joka ei pysty liikkumaan. Yhden ikkunan takana näyttäisi tapahtuvan rikos, murha.

Talon osoite on 125 Ninth Street West, New York. Se on Greenwich Villagessa, taiteilijoiden ja boheemien suosimassa kaupunginosassa. Katua ei tosin näy kuin vilahdukselta pieni pätkä talojen välistä.

Dessutom, joka mielellään kiertelee kaupunkeja merkkiteosten jälkiä etsien, löysi taannoin New Yorkissa käydessään tämän(kin) osoitteen, tietäen hyvin, että elokuva on lavastettu. Mutta taas yhdellä ”pyhällä” paikalla tuli käydyksi.

Elokuvan roistoa esittää Raymond Burr, näyttelijä, joka tuli jokaiselle 60-lukulaiselle televisiosta tutuksi rooleistaan Perry Mason ja Ironside. Takaikkunassa hän murhaa vaimonsa ja hävittää ruumiin ja vie tämän tavarat pois asunnosta. Vain käsilaukku jää.

Sankarittarena on suuri tähti Grace Kelly. Hän osallistuu voyerismiin ja käy siinä sivussa urbaania soidinmenoa James Stewartin kanssa. Häneltä tulee naisellisen logiikan loisto-oivallus, joka varmistaa rikoksen tapahtumisen: ”Nainen ei koskaan lähtisi minnekään ilman käsilaukkuaan. Hänet on siis murhattu.”

¤

Hitchcockin elokuviin on helppo eläytyä. Linnut-elokuvan jälkeen teatterista ulos tullessani muistan vaistomaisesti vilkaisseeni taivaalle. Muutama varis puiston puussa aiheutti ajatuksen, että linnut näyttävät kerääntyvän… Takaikkunan jälkeen katson ulos ikkunastani.

Kello on nyt yli keskiyön, kuten aina blogia kirjoittaessani. Töölöntorille näen, kun hieman vinosti kurkotan. Siellä ei ole vilkasta, pari seisoskelijaa kioskin vieressä. Joku - taisi olla Matti Kurjensaari - kirjoitti, että Töölöntori on pariisilaisin kaikista Helsingin toreista. Mielleyhtymä on ymmärrettävä. Kurjensaari asui jossakin näistä torin laidan taloista, en tiedä tarkasti missä. Korkealla kuitenkin, sillä hän kirjoitti katsovansa ikkunastaan Töölönlahden vastapäisellä rannalla Hakaniemessä sijaitsevaa Työväentaloa. Minun viidennen kerroksen ikkunoistani ei sinne asti ole näkymää.

Kiinnostavampaa on vastapäisessä talossa, jonka ikkunat ovat arviolta 30 metrin päässä. Siellä on valo joka yö samoissa kolmessa ikkunassa, siihen olen tottunut.

Viidennestä kerroksesta katson hieman alaviistoon. Yhdessä ikkunassa on verhot edessä, en näe mitä sisällä on tekeillä. Varjot vain liikkuvat. Toisesta ikkunasta näen vanhemman pariskunnan. He katselevat aina öisin televisiota, sen tunnistan huoneen valosävystä, vaikka televisiota en näe. Tämän pariskunnan näen päiväsaikaan usein kadulla.

Kolmannesta ikkunasta olen eniten kiinnostunut. Siellä nuorehko naishenkilö tekee joka yö jotain, mitä en tunnista. Hänellä näyttäisi olevan kuulokkeet korvillaan, ja hän liikehtii, vähän kuin jumppaa, vähän kuin tanssia. Verhoja ei ole, ikkuna on raollaan. Vaatetus on niukkaa, välillä hyvinkin niukkaa. Estottomasti hän liikehtii ikkunan edessä.

Hänen täytyy nähdä minut, jos sattuu vilkaisemaan ulos. En usko, että minun talossani kovin monessa ikkunassa on valo yhden jälkeen yöllä. Mietin, mitähän hän ajattelee minun tekevän. Istun syrjittäin ikkunan edessä, kirjoituspöytäni ei ulos näy. Ajattelee kai, että siinähän äijä istuu tiirailemassa. - Tätä naista en ole koskaan tunnistanut kadulla. Ehkä hän ei tule ulos.

Murhaamista tai muuta rikospuuhaa en ikkunastani havaitse. Mutta ei minulla ole kiikariakaan.

Arvasitko oikein?

Vastaus toissapäiväisen blogin arvausleikkiin (lupasin vastauksen jo eilen mutta unohdin):

Siis kuka kirjoitti näin:

”Hiihtäminen on verraton harrastus pääministerille. Tunturissa oppii kaatumaan tyylikkäästi.”

Tämän näkemyksellisen sitaatin kirjoittaja oli tietysti Urho Kekkonen. Kyllä Urkki maalaisliittolaisensa tunsi - menneet ja tulevatkin pääministerit.

Paitsi että ei se nykyisen pääministerin vuoden takainen idea ja pyllähdys Rukan lumilla ollut erityisen tyylikäs. Mieleen tuli lähinnä Jänöjussin mäenlasku siinä kuuluisassa lastenlaulussa.

Aforismin Kekkonen julkaisi kirjassaan ”Sivalluksia - ajatelmia ja aforismeja vuosien varrelta” Otava 1979 - sivu 62. Ensimmäisen painoksen hän julkaisi salanimellä Simo Sakari. Vasta toinen painos (1982) paljasti, kuka mietelauseet oli oikeasti kerännyt. Kirjan piirroskuvituksen teki Henrik Tikkanen.

Rahaa kuin rosvopäälliköllä

Dessutomilla on yhteys Islantiin. Olen käynytkin siellä muutaman kerran, viimeksi 2008. Hieno maa, viehättävät ihmiset.

Kontaktini syntyi jo kesällä 1970, jolloin tapasin interrail-reissulla Amsterdamissa kauniin islantilaistytön, jolla oli vaikea nimi. Se oli kukkapaitaista hippiaikaa. Uutta kulttuuria luovan aikakauden raikkaimpana ajatuksena syntyi idea lähteä yhdessä San Fransiscoon kukka hiuksissa ja valloittaa maailma love & peace -opin voimalla.

Tuuma ei harmiksemme toteutunut, sillä sattui tulemaan talvi, joka kuihdutti kukat ja pakotti pukemaan hörhelöpuvun päälle talvitakin.

Kontakti on kuitenkin säilynyt ja viestejä kulkee harvakseltaan. Viime käynnillä hämmästytti muutos, joka näkyi kaikkialla Reykjavíkissa. Siellä haisi iso raha.

Enää ei haise. Tunnelma on toinen, siitä kertoi tuore sähköpostiviesti ja siitä kertovat sanomalehdet. Siellä ollaan katastrofitunnelmissa, ja huomenna äänestetään maan kohtalosta.

Sähköpostiviesti luonnehti tunnelmaa. Kansa on raivoissaan. Joukko poliitikkoja ja finanssiviikinkejä joutaisi hirtettäväksi lähimmällä torilla. Pukumiehet pelasivat kansakunnan tuhon partaalle ja uutta kulttuuria luovan aikakauden raikkaimpana ajatuksena syntyi idea valloittaa maailma bank & money -opin voimalla.

Ei Islanti ole tällaisessa suhmuroinnissa ainoa paikka. Erityisesti Yhdysvallat on kunnostautunut. Ja on Suomessakin liuta finanssineroja ja pörssipelureita, jotka parhaansa yrittävät.

¤

”Talouskriisi on pahin turvallisuusuhka”, sanoo Dennis Blair, joka on virka-asemaltaan Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusjohtaja.

Tätä lausuntoa Dessutom hämmästelee. Yhdysvalloista ei ole yleensä kuulunut viisaita lausuntoja, mutta nyt kuuluu. Taitaa olla Obamalla vaikutusta asiaan.

Todellakin, talouskriisi tuhoaa kansojen hyvinvoinnin ja ihmisten elämän, niin Islannissa kuin kaikkialla muuallakin. Sitä vastaan pitäisi nousta vastarintaan. Mitä tekevät amerikkalaiset sotilaat Irakissa ja Afganistanissa? Heidänhän pitäisi olla pitämässä järjestystä New Yorkin Wall Steetilla. Siellä taatusti jotkut jo suunnittelevat uutta tuhoa.

Entä Suomen armeija? Vieläkö siellä harjoitellaan poteroiden kaivamista Karjalan korpiin? Nyt äkkiä siirto Aleksanterinkadulle ja ympäristöön suurten pankkien ja pörssitalon käytäville. Sieltä seuraavakin tuho lähtee liikkeelle.

Samoin suurten firmojen pääkonttoreihin. Niissä takuulla joku nytkin suunnittelee ulkoistavansa tuotannon ja palvelut halvempiin maihin, jotta voitaisiin irtisanoa kallista työvoimaa.

Ja hallituspalatsiin Senaatintorin laidalle. Siellä taatusti jotkut valmistelevat puolueelleen vaalivoittoa laskemalla veroja rikkailta, jotta voitaisiin tehostaa toimintaa ja vähentää kuluja kouluissa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa.

Mutta pahaa pelkään: armeijat eivät taida tunnistaa vihollista, sillä ne pukeutuvat kalliisiin pukuihin ja käyskentelevät salongeissa. Islannissa ei edes ole armeijaa.