sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Me paparazzit

Dessutom ajoi kolmosen raitiovaunulla Töölöstä kauppatorille. Kävely ei käynyt päinsä tuulessa ja pakkasessa. Vanhaan kauppahalliin ostoksille oli matka.

Yksi kaupunkielämän hyviä puolia on, että tarkkailtavaa riittää ja sen voi tehdä huomaamattomasti. Olen vuosikymmenet yrittänyt napata lennosta repliikkejä, eleitä, ilmeitä, hahmoja. Raitiovaunut ovat siihen oivallinen paikka.

Paluumatkalla vaunuun nousi kaksi varttuneessa iässä olevaa tätiä, mitä ilmeisimmin niitä kuuluisia Eiran tai Kaivopuiston eläkeläisiä. He istuivat takanani, josta pystyin kuulemaan heidän keskustelunsa. Toinen tädeistä kertoi nähneensä Esa Saarisen kirjakaupassa.

Toinen mietti hetken ennen kuin sytytti:
- Ai, se muotitohtori? Noo, oliko sillä hassut vaatteet?
- Juu, oli oli.
¤

Dessutomin kollega Vuoronvarausvirastosta kertoi äskettäin nähneensä Jari Tervon Eerikinkadulla. Ihan selvin päin se näytti olevan mutta oli ilmeisesti kapakkaan menossa.

¤
Naapuripöydän nuorimies Elitessä kertoi kaverilleen katselleensa Sofi Oksasta jossain, ilmeisesti kapakassa, tarkempi paikka jäi epäselväksi. Hyvin oli ollut tällingissä, tuntikausia sellaisen tekemiseen menee. Mutta kyllä kannattaa, tulos on makee.

Toinen kuitenkin toppuutteli, että se on jotenkin kireä feministi.

¤

Dessutom itse näki kadulla ministeri Mauri Pekkarisen. Hän juoksi risteyksessä Eläinmuseon ja Sibelius-Akatemian välissä ja ylitti risteyksen liikennevalon jo vaihduttua punaiselle. Hän rynnisti iso salkku oli kädessä kohti Eduskuntataloa. Tyypillistä Kepun häsläystä, ajatteli Dessutom.

¤

Dessutom siunaa onneaan, ettei koskaan ole tullut kuuluisaksi. Eikä tule. Blogin valokuvakin on epäselvä.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Rähmäkäpälä

Dessutom myöntää olevansa tumpelo teknisissä taidoissa.

Naisille sellainen on kuulemma luontaista mutta aikamiehelle häpeäksi. Pitäisi vähintäänkin osata vaihtaa autoon talvirenkaat, kytkeä digiboksi ja koota Ikean myymistä kapuloista kaappi.

Osaisinko? Renkaiden vaihtoa olen kokeillut mutta vain kerran, ja siitä on vuosia. Yksi kerta riitti. Sen jälkeen olen ostanut palvelun rengasfirmalta.

Miten Dessutomista pääsi tumpelo tulemaan? Syy oli kai siinä, että 15-vuotiaana, kun muut Jyväskylän pojat rupesivat rassaamaan mopojaan, minä aloin lukea runoja. Siinä menivät miehen taidot ja maine.

¤

Kyllä siitä kerrallisesta renkaanvaihtamisesta valmista tuli mutta kauan kesti. Ongelman ydin oli pulttien auki vääntäminen. Kumpaan suuntaan väännän? Ettei vaan mene entistäkin kireämmälle.

Kiinni myötäpäivään, auki vastapäivään. Vai oliko päinvastoin? Tekniikan teoriapuoli ei ole vakuuttavasti hallinnassa. - Entä mutteri? Sitä kai pitää vääntää päinvastaiseen suuntaan kuin ruuvia?

Vielä suurempi epäröinti pukkaa päälle, kun vääntämisen kohde ei ole suoraan edessä. Jos väännän ruuvia ylöspäin selälläni maaten, mihin päin myötäpäivä onkaan. Tai kurkottelen vaikkapa tietokoneen taakse.

Kun avasin auton renkaan pultteja, käsivoima ei riittänyt. Jalka avuksi: polkaisen koko painollani, joka ei ole aivan vähäinen. Entä jos polkaisen väärään suuntaan? Sen jälkeen pulttia ei enää avaa mikään.

Eikä ruuvi / mutteri ole ainoa pulma. Sama pätee vaikkapa lampun vaihtamiseen. Tai rintaliivien hakasten avaamiseen. Kummalla puolella olikaan koukku, kummalla lenkura, kun edestä selän taakse kurkottaa eikä näe?
Jestas jos aikamies siinä puuhassa on rähmäkäpälä! Nulikkaikäisenä niin taisi Dessutomillekin käydä, sillä runoista oppii vain lemmenelämän teoriaa, ei käytäntöjä.

perjantai 19. helmikuuta 2010

Syökää paremmin

Dessutom on seurannut tarkasti keskustelua kasvisruoasta. Muutamissa kaupungeissa, ainakin Helsingissä ja Espoossa, on pohdittu ehdotusta, että kouluihin tulisi kerran viikossa kasvisruokapäivä.

Poliitikot on pantu tekemään päätös. Siitähän ei hyvä tule - sen tietää. Menee heti kiihkoiluksi ja ideologiseksi vääntämiseksi. Vihreät puolesta, muut enemmän tai vähemmän vastaan.

Asia kiinnostaa Dessutomia, sillä hänellä on henkilökohtaista kokemusta aiheesta. Sitä ei monella ikäiselläni ole. Pidän itseäni jonkin verran asiantuntijana.

1970-luvun puolivälissä olin mukana opiskelijaporukassa, joka vuokrasi ison huoneiston Kruununhaasta asunnokseen. Kollektiiviksi sitä sanottiin, jotkut myös kolhoosiksi. Meitä oli kymmenkunta, jokaisella oma huoneensa. Ruokataloudessa pyrimme yhteiskeittiöön, sillä joukossa oli kokkiopiskelija, joka oli halukas ohjaamaan ja johtamaan keittiötä. Rahavaramme olivat niukat, kuten opiskelijoilla aina.

Päädyimme kasvispainotteiseen ruokavalioon. Sovimme, että kasvispäiviä on viisi viikossa, sekaruokapäiviä kaksi.

Kasvisruokapainotteisuus ei ollut minulle ideologinen valinta, kokillemme oli. Etukäteen epäröin halukkuuttani, mutta suostuin siksi, että siitä olisi tarvittaessa ollut helppo päästä eroon. Olisin voinut syödä Porthanian kuppilassa opiskelijahintaan, jos en olisi halunnut käydä kotona syömässä.

Mutta kotiruoasta tuli menestys. Kokkimme johti toimintaa niin, että ruoan tasosta ei tingitty. Siitä ei tullut mitään lautasellinen raakoja ituja -meininkiä. Ruokien valmistamiseen nähtiin vaivaa. Voin vilpittömästi sanoa, että niinä vuosina opin nauttimaan kasvisruoasta. Opin myös paljon ruoan valmistamisesta.

¤
Kollektiivimme hajosi aikanaan - kolmisen vuotta sitä kesti. Sen jälkeen olen palannut ”normaaliin” ruokavalioon. Muu ei oikein onnistu arkielämässä, sillä työpaikkaruokailussa ei ole tarjolla laadukasta kasvisvaihtoehtoa. Olen usein kaivannut paluuta 70-luvun kollektiivimme ruokapöytään. Niukoista rahavaroista huolimatta se oli laadukasta syömistä verrattuna nykyisiin työpaikka-aterioihin.

Asennoituminen kasvisruokaan on ongelma. Se on naisten hömpötystä. Äijänäkökulmasta se on pilkan aihe. Se on pupuruokaa ja sen kannattajat ovat ituhippejä. Ei riski mies elä salaatinlehdillä ja porkkanalla.

Dessutom on kriitikoiden kanssa samaa mieltä siihen asti, että idut, salaatit ja raasteet eivät ole riittävä vaihtoehto raavaalle miehelle, jos se siihen jää eikä muuta ei ole tarjolla. Mutta jos ammattimaisella osaamisella rakennetaan monipuolisia aterioita, silloin raavaskin äijä tulee kylläiseksi ja nauttii ateriastaan.
¤

On tälle ideologinenkin perustelu. Maailman luonto ja ilmasto ovat menossa siihen suuntaan, että lihansyönti on tuhoisaa. Ja lihomisongelma valtaa maailmaa. Suomessakin käy niin kuin Amerikassa, ylipaino lisääntyy. Siitä olen itse hyvä (huono) esimerkki.

Linkit mystiikan suuntaan pitäisi saada katkaistuksi ja painottaa asian rationaalista olemusta. Monet taiteilijat ovat nähneet asiassa uskonnollis-ideologisen puolen, esim. Leo Tolstoi ja Suomessa Arvid Järnefelt. Hyvä niin, mutta se ei riitä. Nyky-Suomessa asiaa edustavat ennen kaikkea nuoret tytöt, joilla perustelu pohjautuu pitkälti eläintensuojelun aatteeseen. Hyvä sekin, mutta sekään ei riitä. Ns. valtaväestö pitäisi saada mukaan. Siirtymä ei voi olla jyrkkä eikä nopea.

Tässä mielessä Dessutom kannattaa ajatusta, että kouluihin tulisi yksi kasvispäivä viikossa. Se ei olisi jyrkkä muutos mutta raivaisi tietä oikeaan suuntaan. Mutta se ei missään tapauksessa saa olla mitään huonosti toteutettu siirtymä. Ei pelkkiä itulautasia, siitä tulee vain torjuntareaktio.

Pitää tulla huolellisesti ja vaivalla toteutettuja aterioita, jotta lapset ja nuoret huomaavat, että tämäkin voi olla hyvää ruokaa.

Asiassa piilee vaara. Voin epäillä, että pienellä budjetilla jossain isossa keskuskeittiössä tehdyt ruoat eivät voi täyttää laatukriteereitä. Nakkikastike tai kalapuikko ei vaadi työvoimaa samassa mitassa kuin huolellisesti tehty kasvisateria.

Dessutomin ohje poliitikoille: päättäkää kasvispäivästä vain sillä ehdolla, että käytettävissä on resursseja sen kunnolliseen valmistamiseen. Säästökeinoksi älkää sitä määrätkö.