Tampereen tuliaiset

Terveisiä Tampereelta


Dessutom oli matkassa junalla, ei omalla autolla eikä kuumailmapallolla, niin kuin blogin kuva muutama päivä (4. helmikuuta) sitten vihjaisi. VR:lle annan kannustavaa palautetta, jota ahdingossa oleva firma kipeästi kaipaa: kulkuväline pysyi ehjänä, aikataulut pitivät ja menomatkan konduktööri oli lupsakka kuin Lentävä kalakukko -elokuvassa (ei tosin savon murteella).

Kelpasi siinä huristaa läpi hämäläisen maiseman. Ei voi mitään, aina sillä reitillä tulee mieleen, että täällä se Niskavuori sijaitsi. Vanha emäntä lähti elokuvassa Hämeenlinnan asemalta Helsinkiin järjestelemään Aarnen kotiinpaluuta. Hevoskyydillä kuljettiin kotimatka.

¤

Junakyyti on automatkaa parempi mielenrauhalle, sillä siinä voi vaipua mietteisiin ja muistoihin, kun ei tarvitse olla valppaana. Ja junalla välttää näkemästä tienlaidan hirvityksen nimeltä Ideapark.

Vanha kolmostie oli moottoritietä miellyttävämpi. Sääksmäki oli matkan helmi. Siellä poikkesin aina sillanpielen kahvilaan tai ravintolaan. Moottoritien varrella ei ole kuin bensa-asemien karuja kuppiloita. Pirkanhovi on niistä paras mutta ei häävi sekään.

Tampereella kavereiden kanssa oli iltaisin perinteistä äijämeininkiä: saunaa, kaljaa ja avantouintia Näsijärven rannalla. Hyvin se uinti Dessutomiltakin sujui, tosin vain polvien syvyydelle. Virkisti…

¤
Kirjoitin äskettäin (28. tammikuuta) suomalaisista miehistä saunassa. Virikkeenä kirjoitukselle oli DocPoint-festivaaleilla esitetty filmi ”Miesten vuoro”. Ydinajatuksena oli saunan sosiaalinen vaikutus: puhumattomatkin suomalaiset miehenjurrikat avautuvat saunan kuumuudessa puhumaan toisilleen. Ja kuuntelemaan.

Tämä tuli mieleen Näsijärven rannan saunassa. Siellä puhuttiin aroistakin asioista. Illan isäntä, viidenkympin ylittänyt ”jurrikka”, joutui muutama vuosi sitten siirtymään kolmannesvuosisadan jälkeen takaisin poikamiesmeininkiin.

Paluu ei ole tainnut miltään osin olla onnistunut. Hän pohti saunassa, olisiko parisuhde ollut pelastettavissa. Hän myönsi monta vikaa itsessään. Mutta se kriisin lopullisesti laukaissut yksityiskohta vaivaa häntä vieläkin.

Oliko se välttämätöntä, että parisuhteen tilaa käsittelevä vakava keskustelu vaimon kanssa oli aina käytävä toukokuun alussa sunnuntaina alkuillasta. Juuri samaan aikaan kun televisiosta tuli jääkiekon MM- finaali.

Hieno homma Rööperissä

Dessutom käveli tänään Punavuoressa ja katseli näyteikkunoita, sikäli kun lumipenkkojen seasta ikkunoiden lähelle onnistui menemään. Päämääränä oli poiketa tuttuun divariin Uudenmaankadun ja Fredan kulmassa.

Melkoinen joukko ihmisiä keltaisissa huomioliiveissä oli lumitöissä. Siis lapiohommissa, ei mitään rakennusviraston lumiauramiehiä. Ylen kameramiehetkin näyttivät olevan paikalla.

Jotain erikoista siinä oli. Dessu pysähtyi katselemaan syrjästä - varoen ettei joudu itse lapion varteen eikä kameran eteen. Vähitellen selvisi: siinä oli perisuomalaiset talkoot.

Lapioista oli pula, ei talkooväestä.

Pääosa talkooväestä oli viereisessä vastaanottokeskuksessa asuvia turvapaikanhakijoita, loput Rööperin kantaväestöä. Talkooväki kaivoi lumikasojen alla seisovia autoja esiin. Niitä myös autettiin käynnistämisessä ja liikkeelle pääsyssä. Kapea katu oli täynnä ihmisiä ja juttu luisti. Oli pientä kansanjuhlan tuntua.

Illalla Ylen uutisissa tapahtuma sai huomiota: ”Olen ollut täällä kolme viikkoa. Me vain istumme sisällä ja syömme ja nukumme”, toteaa gambialainen turvapaikanhakija Mustapha Jobe. ”Haluaisn tehdä jotain töitä ja auttaa suomalaisia, koska he ovat niin vieraanvaraisia meitä kohtaan.”

¤
Tapahtuman taustalla on turvapaikanhakijoiden ja punavuorelaisten yhteistyötä edistävä verkosto, joka perustettiin viime syksynä, kun kaupunki avasi vastaanottokeskuksen entiseen Martta-hotelliin. Verkoston Facebook-ryhmä kerää punavuorelaisia toivottamaan tulokkaat tervetulleeksi alueelle.

Hieno homma, tervehtii Dessutom rööperiläisiä. Juuri näin pitäisi kaikkialla menetellä, mutta kun se on niin saamarin vaikeaa perinteiselle junttisuomalaiselle luonteelle. Paljon helpompi on perustaa näitä nimby-ryhmiä (not in my back yard), joiden tarkoitus on karkottaa turvapaikan hakijat ja muut erityisryhmät kauas kaupunkien laidoille.

Suomalainen sielu on joissakin asioissa kummallinen. Mielikuva muinaissuomalaisesta, joka erämaan yksinäisyydessä lähtee kirves kädessä tapporeissulle ylävirtaan heti kun huomaa virrassa ajelehtivan tuoreen lastun, pitää pienin muunnoksin paikkansa tänäkin päivänä.

Nuorempi polvi alkaa olla toisenlaista - heissä on toisenlaista mutkattomuutta kuin vanhemmassa. Vaikka me suurten ikäluokkien 60-luvun nuoret olimme jo maailmalla liikkuvaa joukkoa, jokin jäi kesken.

Ei Dessutomkaan aina voi kehua itseään hoksaavaisuudesta. Muistin kätköistä nousee kuvaava tapaus muutaman vuoden takaa. Dessu oli Topeliuspuiston leikkikentällä nelivuotiaan lapsenlapsensa Sohvin kanssa. Muita ei ollut, oli varhainen aamu. Sitten paikalle tulee muslimipukuinen äiti pienen tyttärensä kanssa. Sohvi ottaa tähän heti kontaktia.

Minulla oli pussillinen karamelleja taskussa. Sohvi tulee pyytämään. - Saako antaa kaverillekin? hän kysyy. - Kyllä saa.

Sitten Sohvi huomaa, että minä itsekin otin. Hän tulee topakkana ja osoittaa viereisellä penkillä istuvaa äitiä.
- Äidille kans!

Itse en olisi hoksannut. Nelivuotiaalla ei ollut kulttuurisia kontaktivaikeuksia.

Tuttaviksi tultiin, kiitos nelivuotiaan.

¤

Totta kai netti laulaa nyt heti täysillä, kuinka muutamasta lumityöhön hetkeksi ryhtyneestä laiskasta muukalaisesta revitään isoja otsikoita, vaikka omassa maassa jne jne.

Ne haluavat siirtolaisen eristäytyviä slummeja, sellaisia joissa ongelmat ja häiriöt kasaantuvat. Sellaisessa kaupungissa junttisuomalaisuuden poliittinen viesti menestyisi. Rööperin malli on heille kauhistus.

Tampereelle on päästävä

Dessutom on lähdössä viikonlopuksi Tampereelle tuttuja tapaamaan. Matkustusväline on vielä päättämättä. Kai sinne jotenkin pääsee.

Juna olisi mukava mutta kallis ja epäluotettava tällaisilla lumikeleillä. Omalla auto olisi halvempi mutta vaivalloinen. Tällainen hintasuhde on kamala mutta tosi.

Tampere on Dessulle yksi neljästä tutusta kaupungista, muut ovat Helsinki, Jyväskylä ja Tukholma. Tässä ”tuttu” tarkoittaa perinpohjaisesti tuttua, jossain elämänvaiheessa kotikaupunkia. Tampereella Dessu ei ole koskaan ollut virallisesti kirjoilla, mutta hän vietti siellä vuodesta 1975 alkaen monta vuotta kaiken liikenevän vapaa-aikansa. Magneettina toimi nainen, mikäpä muu. Reissaaminen Helsingistä sujui enimmäkseen liftaamalla.

Näsinneulassa hän ei kuitenkaan ole koskaan käynyt (siis huipulla, juurella kyllä). Syynä on korkeanpaikankammo. Tornihan voi kaatua, sellainen raskasnuppinen ja ohutvartinen hujoppi. Pyynikin torni on tullut valloitetuksi. Paras on kuitenkin Haralanharjun torni Oriveden tien varrella. Se Topeliuksen ”Mä oksalla ylimmällä…” Siellä tulee isänmaallinen olo.

Naisten perään Dessu on Tampereelle matkustanut ensimmäistä kertaa jo 60-luvun loppupuolella. Suosikki-lehdessä oli kirjoitus, jossa hehkutettiin Tampereen naisia (tyttöjä?) jotka ovat villejä ja vapaita. Nuoreen mieheen tepsiviä esimerkkejäkin villeydestä kerrottiin.

Sitten tuli mainos Tampereen jäähallissa pidettävästä suuresta rock-tilaisuudesta, joka alkaisi illalla ja jatkuisi pitkälle aamuyöhön, esiintyjinä huippubändejä. Nulikkaikäinen lukiolainen Dessu päätti lähteä sinne tutustumaan niihin Tampereen villeihin neitoihin. Kotona Jyväskylässä elämä oli tietysti harmaata ja tylsää - mitään villiä ei koskaan tapahtunut. Neitoja oli kyllä Tipula täynnä, mutta ei ehkä aivan niin villejä.

Siitä alkoi imu suuren maailman eksoottisiin houkutuksiin.

Jos en väärin muista, bileet olivat uudenvuoden yönä. Talvi ainakin oli. Neitoja jäähallissa oli paljon, varmaan villejäkin, mutta tutustuminen ei oikein luonnistunut.

Myöhempien aikojen tamperelainen ystävätär arvioi osuvasti kehnon menestyksen syyn: ”Et varmana muistanu panna sillon talvisyrännä röröä kainaloon. Ekkä osannu eres lirttailla”.

¤

Jäähallissa tuli ilta ja tuli yö ja tuli aamuyö. Tilaisuus päättyi mutta seuralaista ei käsipuoleen tarttunut. Rautatieasemalle oli pitkä kävelymatka. Eikä asemahalli ollut auki, eikä mikään muukaan paikka. Pakkasta oli niin kuin 60-luvulla vain osasi, ja aamun ensimmäistä junaa Jyväskylään piti odottaa tuntikausia.

Vielä nykyisinkin joka kerta, kun Dessutom kulkee Tampereen asemahallin pääovesta, hän muistaa kirkkaasti 60-luvun pakkasyön, jolloin hän värjötteli siinä oven pielessä ja kuljeskeli edestakaisin lähikaduilla odotellessaan hallin oven aukeamista ja lähtevää junaa.

Siitä odottelusta varmaankin sai alkunsa Tampereen uudemman ajan tunnushokema ”Pipa päässä rotvallir reunalla”.

Aivan toisella tavalla Dessu oli fantasioissaan kuvitellut sen yön viettävänsä. Mutta kokemuksista oppii. Samoin vaille kokemuksia jäämisistä.

¤

Tällä tulevalla viikonloppureissulla on tiedossa yösija ja mukavaa seuraa. Tillikassa toivoisin pääseväni poikkeamaan - se on Tampereella käydessä aina kulttuurihistoriallinen välttämättömyys. Ennen olivat myös Pispalan Pulteri ja Salhojankadun Pub.

Mutta kohta pitäisi päättää, miten matkustan. Anskattoo ny.