Yle 1:n Voimala oli taas ajan tasalla. Maanantai-illan ohjelmassa aiheena oli DocPoint -dokumenttielokuvien festivaalissa Bio Rexissä esitetty ”Miesten vuoro”.
Elokuvan aiheena on miesten saunassa tapahtuva keskustelu - suomalaiselle miehelle yleensä harvinainen avomielinen keskustelu ja kuunteleminen.
Elokuvalla näyttäisi olevan edessään poikkeuksellinen menestys. Rexin ensiesityksessäkin salintäysi yleisö oli antanut seisäältään poikkeuksellisen pitkät aplodit.
Voimalassa oli keskustelemassa muutama elokuvan esiintyjä sekä ohjaajat Joonas Berghäll & Mika Hotakainen. Keskustelua voin luonnehtia kiinnostavaksi ja tasokkaaksi.
Dessutom voi itsekin sanoa ymmärtävänsä aiheesta jotakin, sillä hän on saunamiehiä. Töölöntorin laidan kerrostalon kellarissa on taloyhtiön sauna, mutta valitettavan huonotasoinen. Siksi Dessutom kylpee mieluiten uimahalleissa, enimmäkseen Yrjönkadulla ja Topeliuksenkadulla, joskus myös Brahenkadulla. Kesäisin nautinto on suurin kesäasunnon vanhassa rantasaunassa.
Uimahallien isoissa saunoissa keskustelut eivät ole erityisempiä. Yrjönkatu on hyvä poikkeus - se ei ole liian suuri ja siellä on kiireetön tunnelma. Ei pelkästään vimmaisten kuntoilijoiden suorituspaineita vaan myös meitä varttuneita, joille yleensä hyvin riittää kunhan kroppa altaassa kastuu. Siellä tuntemattomien äijien kiireettömät keskustelut voivat olla hyvinkin syvällisiä, juuri niin kuin elokuvassakin.
Dessu on joskus kuullut joidenkin naisten arvelevan, että äijien jutut pitkissä sauna- ja kaljasessioissa taitavat olla siivottomia.
Näin ei ole kokemukseni mukaan, ei ainakaan löylyssä. Korkeintaan löylyjen jälkeen, jos kaljaa on tarpeeksi ja miehet sopivan nuoria.
Voimalan naistoimittajat tuntuivat harvinaisella tavalla oivaltaneen elokuvassa esitetyn miesten saunakulttuurin syvimmän olemuksen. Naisten oma saunakulttuuri vaikuttaa kokemukseni mukaan olevan olennaisesti erilaista.
Tässä kohdassa Dessu tähdentää, että hän ei yritä väittää, että kaikki miehet ovat saunassa tällaisia ja kaikki naiset tuollaisia. Dessu puhuu vain omasta kokemuspiiristään, eikä se ole suuri. Sitä paitsi hänellä on vain niukasti - joskin mieleenpainuvasti - omakohtaista kokemusta naisten saunasta. Eikä se tietenkään edes ole aito naisten sauna, jos Dessu on siellä. Joten yleistysepäilyt pois!
Dessu pääsi kahtena iltana saunaan myös äskeisellä Tukholman-reissullaan. Ne olivat lähes epämiellyttäviä kokemuksia. Nuoruusvuosien läheisen ystävän omakotitalossa Lidingössä Tukholman itälaidalla on sauna, ja totta kai Suomesta tullut vieras sinne viedään, jotta tulisi häivähdys kotimaata mukaan. Mutta kun ei siellä ole edes kunnolla lämmintä eikä siksi löylyä voi heittää.
Kohteliaan kiitollista pitää kuitenkin esittää, vaikka ruotsalainen Pripps-olutkaan ei suomalaisen suussa hääviltä maistu. Onneksi muu vieraanvaraisuus oli runsasta ja miellyttävää, joten väärin ymmärretty bastu on syytä hienotunteisesti ohittaa.
Suomalaisen miehen mentaliteetti on jollain atavistisen syvällä tasolla yhteydessä saunan pyhään syliin. Se on vertaisterapiaa - siellä kipu lievittyy, kun ahdistus avautuu. Sen olemusta on vaikea ymmärtää. Ei Dessu itsekään siinä parhaita ole.
torstai 28. tammikuuta 2010
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Till Stockholm vaikka väsyttää
Iän lisääntyessä asenne matkalle lähtemiseen on muuttunut. Nuorena tunsi silkkaa iloa pois pääsemisestä. Nyt ikämiehenä siihen sisältyy harmin häivähdys epämukavuuden ja vaivalloisuuden lisääntymisestä. Mieluummin pistäisin selälleni kotisohvalle kirjaa lukemaan.
Moni muukin asia on muuttunut samansuuntaisesti iän karttuessa. Katselin äsken taas kerran nuoruuteni kulttielkokuvaa ”A Hard Day´s Night” (1964). Beatles-aikakausi antoi virikkeet koko elämäntavan muotoutumiselle. Sen vaikutteet ovat tallella vieläkin.
Rock-musiikista tuli maailmankieli. Sitä ymmärretään kaikkialla. Yle Teema näytti dokumentin Beatleseista Neuvostoliitossa. Kiinnostava näkökulma. Kyllä se nuorisokieli pääsi sinnekin ja osaltaan vaikutti systeemin romahtamiseen.
Kiersin nuorena rock-festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla. Ensimmäinen oli Ruisrock 1970 - vieläkin jatkuvan perinteen alkupiste. Se oli silkkaa Woodstockia - ikimuistoinen.
Voisin kuvitella musiikin puolesta meneväni festivaaleille vieläkin, jos sopivia artisteja on esiintymässä. Mutta absoluuttisena esteenä on epämukavuus ja vaivalloisuus. Minäkö yöpymään telttaan? Sateeseen ja kuraan? Ei käy. Ja nuoriso varmaankin nauraisi vanhan herran ulos.
Tähän perustuu stadionkonserttien suosio. Ne ovat korvikkeita sukupolvelle, joka ei enää viitsi tai kehtaa lähteä Ruisrockiin tai Roskildeen. Mutta ei stadion tunnu samalta. Rolling Stones olympiastadionilla oli hyvää nostalgiaa mutta laiha lohtu aidon festaritunnelman katoamiselle.
Mutta huomenna iltalaivalla lähden till Stockholm, vaikka en juuri nyt erityisemmin haluaisi. Näin se nykyisin aina tuntuu lähdön edellä. Sitten kun matka on ohi, tuntuu että hyvä kun tuli lähdetyksi.
Tukholma on tuttu paikka, olen viettänyt siellä paljon aikaa. Pidän kaupungista, nautin kuljeskelusta. Sinne liittyy muistoja ja erään ystävän tapaan taas mielelläni. Työkokoukset vievät aikansa mutta vapaata jää kyllä riittämiin.
Tämä blogi luultavasti sulkeutuu muutamaksi päiväksi, vaikka läppäri onkin mukana. Uskon kuitenkin ensi yönä tähän aikaan istuvani laivan yökerhossa ja pari tulevaa iltaa ystävien seurassa. Keskiviikko on oletettu paluupäivä, mutta mistä senkään etukäteen tietää.
Moni muukin asia on muuttunut samansuuntaisesti iän karttuessa. Katselin äsken taas kerran nuoruuteni kulttielkokuvaa ”A Hard Day´s Night” (1964). Beatles-aikakausi antoi virikkeet koko elämäntavan muotoutumiselle. Sen vaikutteet ovat tallella vieläkin.
Rock-musiikista tuli maailmankieli. Sitä ymmärretään kaikkialla. Yle Teema näytti dokumentin Beatleseista Neuvostoliitossa. Kiinnostava näkökulma. Kyllä se nuorisokieli pääsi sinnekin ja osaltaan vaikutti systeemin romahtamiseen.
Kiersin nuorena rock-festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla. Ensimmäinen oli Ruisrock 1970 - vieläkin jatkuvan perinteen alkupiste. Se oli silkkaa Woodstockia - ikimuistoinen.
Voisin kuvitella musiikin puolesta meneväni festivaaleille vieläkin, jos sopivia artisteja on esiintymässä. Mutta absoluuttisena esteenä on epämukavuus ja vaivalloisuus. Minäkö yöpymään telttaan? Sateeseen ja kuraan? Ei käy. Ja nuoriso varmaankin nauraisi vanhan herran ulos.
Tähän perustuu stadionkonserttien suosio. Ne ovat korvikkeita sukupolvelle, joka ei enää viitsi tai kehtaa lähteä Ruisrockiin tai Roskildeen. Mutta ei stadion tunnu samalta. Rolling Stones olympiastadionilla oli hyvää nostalgiaa mutta laiha lohtu aidon festaritunnelman katoamiselle.
Mutta huomenna iltalaivalla lähden till Stockholm, vaikka en juuri nyt erityisemmin haluaisi. Näin se nykyisin aina tuntuu lähdön edellä. Sitten kun matka on ohi, tuntuu että hyvä kun tuli lähdetyksi.
Tukholma on tuttu paikka, olen viettänyt siellä paljon aikaa. Pidän kaupungista, nautin kuljeskelusta. Sinne liittyy muistoja ja erään ystävän tapaan taas mielelläni. Työkokoukset vievät aikansa mutta vapaata jää kyllä riittämiin.
Tämä blogi luultavasti sulkeutuu muutamaksi päiväksi, vaikka läppäri onkin mukana. Uskon kuitenkin ensi yönä tähän aikaan istuvani laivan yökerhossa ja pari tulevaa iltaa ystävien seurassa. Keskiviikko on oletettu paluupäivä, mutta mistä senkään etukäteen tietää.
lauantai 23. tammikuuta 2010
Muodin vallanumous 2010
Johdanto aiheeseen: Dessutom kiipesi aamulla ullakolle hakemaan matkalaukkua.
Lähtiessään hän hoksasi ottaa mukaansa olohuoneen nurkasta joulukuusen jalan, sähkökynttilät ja muut joulukoristeet odottamaan ullakon hyllyllä uutta joulua, johon ei ole enää kuin 337 yötä.
”Vie mennessäs, tuo tullessas.” Logistiikan peruslause numero 1:n toteuttaminen arkielämässä vaatii hoksottimien hereilläoloa. Muuten elämän helpottuminen ei toteudu.
Ravintoloiden tarjoilijat ovat logistiikan viisauden mestaritasoa. Muita Dessutom ei tiedä. Itsekään hän ei ole hääppönen. Nytkin oli vähällä, että joulutavarat olisivat jääneet olohuoneen nurkkaan odottamaan. Dessutom tunsi häivähdyksen itsetyytyväisyyttä, että hoksasi. Ei ole vielä vanha höppänä.
¤
Itsetyytyväisyys kumuloituu. Kerrankin ajoissa pakkaamaan - ei tule viime hetken häslinkiä. Matka Tukholmaan alkaa vasta sunnuntai-iltana.
Virkamatka Tukholmaan on toteutunut joka tammikuu iät ajat. Pohjoismaiset virkaveljet paikallisista Vuoronvarausliitoista kohtaavat yhteissuunnittelun merkeissä. Tukholma on siinä sopivasti keskellä, se sopii kaikille pysyväksi kokouspaikaksi. Koulutuspäivät kesäisin järjestetään vuorotellen eri Pohjoismaissa, ensi kesänä Islannissa, Suomessa kesällä 2013.
¤
Pakattuani paidat pidin tauon ja luin lehden. ”Laatulehti” kertoi ”2000-luvun kulttuurivallankumouksesta”, jonka on aloittanut saksalainen naistenlehti Brigitte. Se ei enää käytä muotikuvissaan ammattimalleja vaan aivan ”tavallisia” naisia.
No jopas!
Dessutom kuuluu siihen kansanosaan, joka viisvälittää muodista. Samettihousuissa hän kulkee kesät talvet, vaihtopäivinä mustat farkut. Talvella villapaita, kesällä T-paita. Talvella buutsit, kesällä sandaalit. Pikkutakki on kaapissa poikkeustilanteita varten. Musta puku häihin ja hautajaisiin. Mannekiineista hän tunnistaa nimeltä Twiggyn ja Lenita Airiston ja Veruschkan (viimeksi mainitun vain siitä, että hän esiintyi Michelangelo Antonionin elokuvassa Blow up (1966) - mutta siinä hänellä ei ollut ollenkaan vaatteita).
Muotikuvia ei kuitenkaan voi välttää, niitä on kaikkialla, jopa ”laatulehdessä”. Tällä asiantuntemuksella Dessutom uskoo olevansa kyvykäs antamaan Brigitten aikeista lausunnon.
Muotikuvat ovat usein pistäneet miettimään. Mistä tässä on oikein kysymys? Edistävätkö tällaiset kuvat ja tytöt todellakin kolttujen myyntiä? Miksi pitää rakentaa epätodellisuutta? Miksi mallityttöjen ulkonäkö tehdään niin todellisuuspakoiseksi?
Mietteiden ydin on siinä, onko vika mannekiinityttöjen kuvissa vai Dessun silmissä. Edes sovinistisella katseella ei löydä kukkakeppilaihoista naismalleista kiinnostavaa kohdetta, joten ei niitä miesten mieliksi tehdä. Kuitenkin nämä mallitytöt toimivat keskenkasvuisten tyttöjen idoleina ja heidän ulkonäköään matkitaan. Siinä on syömishäiriöiden perusta. Jotain järjenvastaista.
Brigitten idea on terve. Mutta heti herää epäily, että tämä on markkinamiesten niksi herättää huomiota, ei sen kummempi ajattelutavan murros.
¤
Dessutom pakkaa paremmat samettihousunsa ja pikkutakin matkalaukkuun vasta huomenna aamulla.
Lähtiessään hän hoksasi ottaa mukaansa olohuoneen nurkasta joulukuusen jalan, sähkökynttilät ja muut joulukoristeet odottamaan ullakon hyllyllä uutta joulua, johon ei ole enää kuin 337 yötä.
”Vie mennessäs, tuo tullessas.” Logistiikan peruslause numero 1:n toteuttaminen arkielämässä vaatii hoksottimien hereilläoloa. Muuten elämän helpottuminen ei toteudu.
Ravintoloiden tarjoilijat ovat logistiikan viisauden mestaritasoa. Muita Dessutom ei tiedä. Itsekään hän ei ole hääppönen. Nytkin oli vähällä, että joulutavarat olisivat jääneet olohuoneen nurkkaan odottamaan. Dessutom tunsi häivähdyksen itsetyytyväisyyttä, että hoksasi. Ei ole vielä vanha höppänä.
¤
Itsetyytyväisyys kumuloituu. Kerrankin ajoissa pakkaamaan - ei tule viime hetken häslinkiä. Matka Tukholmaan alkaa vasta sunnuntai-iltana.
Virkamatka Tukholmaan on toteutunut joka tammikuu iät ajat. Pohjoismaiset virkaveljet paikallisista Vuoronvarausliitoista kohtaavat yhteissuunnittelun merkeissä. Tukholma on siinä sopivasti keskellä, se sopii kaikille pysyväksi kokouspaikaksi. Koulutuspäivät kesäisin järjestetään vuorotellen eri Pohjoismaissa, ensi kesänä Islannissa, Suomessa kesällä 2013.
¤
Pakattuani paidat pidin tauon ja luin lehden. ”Laatulehti” kertoi ”2000-luvun kulttuurivallankumouksesta”, jonka on aloittanut saksalainen naistenlehti Brigitte. Se ei enää käytä muotikuvissaan ammattimalleja vaan aivan ”tavallisia” naisia.
No jopas!
Dessutom kuuluu siihen kansanosaan, joka viisvälittää muodista. Samettihousuissa hän kulkee kesät talvet, vaihtopäivinä mustat farkut. Talvella villapaita, kesällä T-paita. Talvella buutsit, kesällä sandaalit. Pikkutakki on kaapissa poikkeustilanteita varten. Musta puku häihin ja hautajaisiin. Mannekiineista hän tunnistaa nimeltä Twiggyn ja Lenita Airiston ja Veruschkan (viimeksi mainitun vain siitä, että hän esiintyi Michelangelo Antonionin elokuvassa Blow up (1966) - mutta siinä hänellä ei ollut ollenkaan vaatteita).
Muotikuvia ei kuitenkaan voi välttää, niitä on kaikkialla, jopa ”laatulehdessä”. Tällä asiantuntemuksella Dessutom uskoo olevansa kyvykäs antamaan Brigitten aikeista lausunnon.
Muotikuvat ovat usein pistäneet miettimään. Mistä tässä on oikein kysymys? Edistävätkö tällaiset kuvat ja tytöt todellakin kolttujen myyntiä? Miksi pitää rakentaa epätodellisuutta? Miksi mallityttöjen ulkonäkö tehdään niin todellisuuspakoiseksi?
Mietteiden ydin on siinä, onko vika mannekiinityttöjen kuvissa vai Dessun silmissä. Edes sovinistisella katseella ei löydä kukkakeppilaihoista naismalleista kiinnostavaa kohdetta, joten ei niitä miesten mieliksi tehdä. Kuitenkin nämä mallitytöt toimivat keskenkasvuisten tyttöjen idoleina ja heidän ulkonäköään matkitaan. Siinä on syömishäiriöiden perusta. Jotain järjenvastaista.
Brigitten idea on terve. Mutta heti herää epäily, että tämä on markkinamiesten niksi herättää huomiota, ei sen kummempi ajattelutavan murros.
¤
Dessutom pakkaa paremmat samettihousunsa ja pikkutakin matkalaukkuun vasta huomenna aamulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)