Syksyn edetessä olen pikkuhiljaa pätkittäin palannut entiseen olotilaani. Kesä menikin aika oudossa formaatissa. Yllättävän helposti paluu on sujunut. Johtuu varmaankin kovasta rutiinista.
Tarkoitan lukemista. Kesällä en juurikaan lukenut. Nyt taas luen.
Lukemisen selibaatillani tarkoitan, että pidättäydyin fiktiosta, kaunokirjallisuudesta. Tietokirjallisuutta kyllä luin, mutta sellaisilta aloilta, jotka olivat entuudestaan aika koskemattomia.
Tietokirjat käsittelivät kasveja, lintuja ja ötököitä. Olin hyvissä ajoin viime talvena asennoitunut niin, että nyt jos koskaan uuden kesäkodin premiäärissä minun on syytä perehtyä paikan luontoon. Asennetta edisti kerrottu tieto, että edelliset omistajat olivat innokkaita puutarhaihmisiä, joiden jäljiltä piha-alueella kasvaa jos vaikka mitä kukkaa ja pensasta. Kukaan ei vaan ollut tarkemmin selvillä asiasta, eivätkä edelliset omistajat olleet enää keskuudessamme tietoja antamassa.
Oli siis jännittävää keväästä alkaen seurata, mitä maasta alkaa kasvaa esiin. Olin paksujen kasvi- ja puutarhakirjojen kanssa valmiina selvittämään, minkä nimisiä ihanuuksia esiin ilmestyy, jotta tietäisin, miten niitä tulee kohdella. Syötäviä vai ei? Millaista hoitoa kaipaavat?
Tehtävä osoittautui vaikeaksi. Kirjan / netin kuvasta jäi epävarma olo. Tuntomerkkeihin sopivia vaihtoehtoja oli liikaa. Pistin kuvia myös tähän blogiin ja sain ilokseni lukijan kommenteissa asiantuntijan opastusta. Niitä voi katsoa täältä 1 ja täältä 2
Paljon jäi epäselväksikin, sillä loppukesällä kukkaan puhjenneita kasveja en saanut lähetetyksi tunnistettavaksi. Ensi kesänä sitten uusi yritys.
Viljelin
myös itse muutamia yrttejä ja keittiökasveja hyvällä menestyksellä, sillä
käytössä olivat näppärät viljelylaatikot. Salaatistakin tuli yllättävän komea,
kuten kuvasta näkyy. Tosin maku ei ollut aivan priimaa, mutta väliäkö sillä.
Estetiikka ennen kaikkea! Sitä edustaa viimeisen kuvan malva.
