Luulin osaavani strategian, jolla pääsen aina haastattelun loputtua signeerausjonon kärkipäähän. Tänään taitoni kuitenkin petti.
Jono oli pitkä ja hidas. Se kiersi Akateemisen kirjakaupan hyllyjen seassa melkein koko salin ympäri. Minä olin suunnilleen puolivälissä. 40 minuuttia kesti ennen kuin pääsin perille.
Jonon hidas eteneminen tuli siitä, että kirjailija tuntui olevan puheliasta sorttia. Melkein jokaisen nimikirjoituksen pyytäjän kanssa hän aloitti juttelun. Minun kanssani hän ihmetteli, että olen vasta jonon kolmas tai neljäs mies, ja niistäkin kaksi oli vaimonsa seuralaisena.
Siis vain kaksi yksin jonottavaa miestä. Eivätkö suomalaiset miehet lue kirjoja? Vai eivätkö he lue naisten kirjoittamia kirjoja? Vai lukevatko suomalaiset miehet jonkun toisen kirjailijan kirjoja, mutta eivät hänen? Olenko siis minä, suomalainen mies, tiennyt, mihin jonoon olen tullut?
Selitin, että Olive Kitteridgestä minun kiinnostukseni alkoi, siis erinomaisesta tv-sarjasta. Sen jälkeen olen lukenut kaikki kuusi suomennettua kirjaa.
Hän pyysi minua tavaamaan nimeni omistuskirjoitusta varten. Viikonloppu on nyt pelastettu. Tulkoonpa millainen helle tahansa, minä istun nojatuolissani pöytätuulettimen hellässä hyväilyssä ja luen Elizabeth Stroutin uusinta kirjaa. Samalla esitän arvostavat onnitteluni kustannusosakeyhtiö Tammelle Keltainen kirjasto -sarjan täyttäessä 70 vuotta.
5 kommenttia:
Minulle kävi samoin, eli sarja Olive Kitteridgestä herätti kiinnostuksen, ja sen jälkeen olen lukenut Stroutin suomennetut teokset. TV-sarja oli poikkeuksellisen hyvä - harvinaista kyllä, vieläkin parempi kuin kirjat, joihin se perustui. Lucy Bartonin maailmassakin Olive vilahtaa, lehtitiedon mukaan tulevassa opuksessa he viimein tapaavat nenäkkäin. Maineensa veroinen kirjailija!
S.
S.
Samaa mieltä filmisarjan paremmuudesta. Tuli mieleen, että onkohan missään koskaan keskusteltu / tehty luetteloa niistä (harvinaisista?) tapauksista, joissa filmisarja / elokuva on parempi kuin kirja. Tietääkö joku tällaisesta? Onko omia mielipiteitä?
En ole lukenut näitä kirjoja, mutta se sarja Olivesta katseltiin vaimon kanssa. En yhtään tykännyt Olivesta, sen aviomies oli tosi sympaattinen. En myöskään tykännyt siitä, että Olive kävi siellä New Yorkissa, enkä siitä, että hän tutustui siihen omalaatuiseen heppuun, jota esitti jotenkin omahyväisen tuntuinen tunnettu näyttelijä. Sarjassa oli silti hyvät puolensa.
Jonkun toisen mielipide oli, että hyvemmyys riippuisi siitä onko lukenut kirjan ensin vai katellut elokuvan. Niin että se, johon on ensin tutustunut on parempi. Minä olen katsellut elokuvaversiot aika monista kirjoista lukematta niitä kirjoja lainkaan. Esim. Buddenbrookit olen nähnyt tv-sarjana ja meillä on se elokuvana ja vaikka näissä onkin keskenään eri tavoin kuvattu se yksi täti ja vaikka niissä on muitakin eroja, niin ei kiinnosta ruveta lukemaan paksuja kirjoja. Sinuhen joskus nuorena luin ja sitten kuuntelin sen kuunnelmasarjana ja katselin elokuvana. Elokuva tuntui aluksi kamalasti lyhennetyltä, mutta myöhemmin olen oikeastaan tykännyt siitä. Elokuviin joudutaan tekemään jouduttavia lyhenteitä tapahtumiin, mikä ei välttämättä ole pahaksi. Toissapäivänä katselin joutessani amerikkalaista elokuvaa The Farmer's Daughter, joka on sovitettu elokuvaksi Hella Wuolijoen näytelmästä Juurakon Hulda. Voin vain ihailla sitä sutjakkuutta, jolla tapahtumat etenevät amerikkalaisessa elokuvassa. Tosin on suomalainen elokuvakin aiheesta aivan mahtava, minusta ihan parhaita kotimaisia elokuvia. Näytelmä lukaisin muutama vuosi sitten, suomalainen elokuva on sovitettu näytelmän hyvin vähäisin muutoksin. Tottahan se elokuvana toimii paremmin kuin luettuna näytelmänä. Olisi ollut jännä nähdä näytelmässä pääosaa esittänyt Vappu Jurkka Huldan roolissa, varmaan jonkin verran erilainen kuin Irma Seikkula.
yleensä olivea luonnehditaan kolkoksi ja kylmäksi, mutta hesarin toimittajan mielestä oliven hahmo on kaukana pariin ominaisuuteen typistetystä karikatyyristä.
minusta on mukava katsoa ihmisiä, jotka eivät ole korostetun tasapainoisia ja hyväntuulisia, joten olen ehdottomasti hesarin tulkinnan kannalla. oliven äkäisyyden ja kulmikkuuden takana on sympaattisella tavalla monimutkainen ihminen. aviomies henryllä ei ole samoja heikkouksia ja huonoja tapoja, koska häntä käytetään osin oliven ristivalotukseen. kärtty olive vs. kultainen henry.
henryn kultaisuus on kärtylle olivelle terveellistä. suhteen eriparisuus toimii myös toisin päin, koska henry ei lannistu, vaan pysyy kipakan vaimonsa rinnalla. täydet pisteet fantastiselle näyttelijätyölle ja stroutin rakastavalle katseelle.
Juuri näin: Olive on paljon muutakin kuin karikatyyrinen kireä nainen, ja sellaisena erinomaisen uskottava ja toden tuntuinen. Filmin herkullisuus tulee juuri Oliven ja Henryn erilaisuudesta. Poikkeuksellisen kiinnostava aviopari moni-ilmeisine luonteenpiirteineen.
Juurakon Hulda kelpaa hyvin onnistuneeksi filmiksi. On hänessäkin moni-ilmeisyyttä ja luonnetta. Sen sijaan tuota Sinuhea en sijoittaisi onnistuneiden kirjafilmatisointien joukkoon. Niinkin maineikas ohjaaja kuin Michael Curtiz ei siinä löytänyt kirjanluonnetta. Se oli ikävä vahinko, siilä muutaman mestariteoksen hän onnistui tekemään (varsinkin Casablanca ja Mildred Pierce)
Lähetä kommentti