Olen talven mittaan pyrkinyt vähentämään riippuvuuttani somesta ja siihen liittyvistä erilaisista älylaitteista. Havahduin alkusyksystä huomaamaan, että se oli mennyt liiallisuuksiin.
Olen edennyt niin hyvin, että nykyisin vilkaisen facebookit, blogit, twitterit, instagramit, sähköpostit ja muut kaksi kertaa vuorokaudessa, keskipäivällä ja keskiyöllä. Niistäkin keskipäivä voi muiden puuhien vuoksi jäädä pois. Tunnin verran siihen kerrallaan menee aikaa plus kirjoittamiseen kuluva aika päälle.
Sanomalehtien lukemisessa olen palannut paperilehteen. Kirjat luen ensisijaisesti kirjoina, en sähköisesti. Kuuntelukirjoihin en koskaan erityisemmin innostunut. Suoratoistot katson isolta pöytäkoneen ruudulta, en puhelimesta tai tabletista. Podcastit ja musiikki voivat kaupungilla kulkiessa tulla välillä puhelimen luureistakin.
Tuntuu kuin olisin pikkuhiljaa palaamassa vaarallisilta harharetkiltä terveelliseen elämään. Kyllä tässä vielä addiktiosta tokenen.
Nykynuorten kyvyttömyys lukea kirjoja ja vaikeus keskittyä ovat ilmiselvästi yhteydessä tähän. Koulun vaatima pitkäkestoinen keskittyminen ei voi onnistua, jos on tottunut lyhytkestoiseen hermostuneeseen peliohjelmien nykimiseen ja kännykän alituiseen vilkuilemiseen.
Somehälyn täyttämästä nuoruudesta on vaikea edetä ammatteihin, joissa tarvitaan päivien ja jopa kuukausien intensiivistä keskittymistä ja luovaa ajattelua. Siinä ei riitä, vaikka kuinka notkeasti osaa näppäillä kojeitaan.
Ellei sitten tekoäly hoida kaikkia tehtäviä ihmisen puolesta.
2 kommenttia:
jokapäiväinen elämämme on niin somen kyllästämä, että koko valveillaoloaika on jossain määrin sen käyttöä. yleensä ihmisten pää on painunut älylaitteen puoleen, mutta taskukirjoja ja sanomalehtiäkin näkee kiitettävästi.
istuin tänään junassa ja luin aamun lehteä. minulla oli mieluisa tunne, että vieressäni istuva herttainen vanharouva luki olkapääni yli samaa lehteä. vaihdoimme ystävällisiä sanoja ja kerroimme toisillemme minkälaisia asioita saamme sanomalehdestä esille. mitä luemme ja miksi juuri ne sivut.
Juuri näin, kyllästämä on. Siksi pidän hyödyllisenä edes pikkuisen jurruttaa. Edistysaskeleeksi kelpaa jo se, että en päästä kirjojen ja sanomalehtien lukemista valumaan liikaa sähköformaaatin puolelle. Ei tunnu hyvältä sellainen visio, että 10 vuoden kuluttua niitä ei enää paperilla julkaistaisi.
Herttainen muistikuva lapsuusvuosilta. Naapuruston rouvat ja mummot suunnittelivat tarkkaan, kuka tilaa Seuran, kuka Avun, kuka Kotilieden, kuka Eevan, kuka Hopeapeilin, kuka Valitut Palat jne. Sitten he kyläilivät vaihtamassa lehtiään. Luettavaa oli enemmän ja sosiaaliset kontaktit pysyivät mukavasti runsaina.
Miehille sen sijaan taisi tulla jokaiselle oma Tekniikan mailma ja Kansa taisteli - miehet kertovat.
Lähetä kommentti