Tähän aikaan vuodesta on hyvä hetki ottaa luettavaksi jokin isompi kokonaisuus. Vielä ehtii valmiiksi ennen kesää.
Olen pitkään katsellut sillä silmällä 28-osaista Suomalainen Parnasso –sarjaa. Pienikokoisia kirjoja tiukassa kotelossa. Kaikki runoja.
Yritin ottaa valokuvan niin että kirjan selustan nimi näkyisi, mutta liian himmeitä ovat – ei onnistunut. Siksi kirjoitan mukana olevat runoilijat tähän.
Esiin nostettujen Kirsi Kunnaksen, Katri Valan, Aale Tynnin ja Eila Kivikk´ahon lisäksi mukana on valitut teokset seuravilta: Aila Meriluoto, Helvi Juvonen, Jaakko Haavio, Helvi Hämäläinen, Heikki Asunta, Kaarlo Sarkia, Elina Vaara, Lauri Viita, Juhani Siljo, Lauri Pohjanpää, Unto Kupiainen, Oiva Paloheimo, Uuno Kailas, Saima Harmaja, Aaro Hellaakoski, Aleksis Kivi, V. A. Koskenniemi, Otto Manninen, Kaarlo Kramsu, Einari Vuorela, Lauri Viljanen ja P. Mustapää. Lisäksi on kaksi kokoelmaa nimellä Varhaisrunous I ja II.
Kirjasarja on vuodelta 1958. Tuttuja runoja varmaankin. Modernismin aikakausi on siis vain joiltakin alkuvaiheiltaan mukana.
Modernismi ja nykyrunous ansaitsisi samanlaisen kokoelmakotelon, mutta sellaista ei ole eikä taida tullakaan. Sellaiselle ei olisi lukijoita eikä kaupallista kysyntää. Se on iso vahinko. Ihmiset eivät ymmärrä, mitä menettävät.
Kaltaiseni nykyrunouden pilaama lukija on hieman varautunut aloittaessaan luku-urakkaa tuttujen klassikoiden kimpussa. Pitkästynkö? Löytyyköhän tästä aineistosta vielä niitä riiviöitä, rontteja ja saamareita, joita myöhempien aikojen runoilija Anna-Leena Härkönen esiin manaa?
2 kommenttia:
Oi! Minun lapsuudenkodissani oli tuo Parnasso-sarja. Äiti oli saanut sen ylioppilaslahjaksi aikoinaan ja kirjoittanut joka kirjan alkulehdelle sitaatin mieleisestään runosta. Tutkin pienenä usein noita kirjoja. Rakastin Helvi Juvosen valokuvaa. Hän oli minusta kauniimpi kuin kukaan.
Nuorena olin kerran vanhempieni kotona kukankastelijana ja mukanani oli muuan runoilija, joka oli hivenen lennokkaassa mielentilassa. Jossain vaiheessa huomasin, että hän oli tehnyt kuulakärkikynällä huomautuksia äidin Parnasso-kirjoihin. Sellaisiahan monet lukevat ihmiset tekevät. Olin kauhuissani. Ihan kuin jotakin pyhää olisi häväisty. Ihanassa Helvi Juvosessakin sotkua!
Vieläkään en ole rohjennut mainita äidille, että parissa kirjassa on marginaalitöhryä. Ehkei hän löydä niitä koskaan. Ja minä ne kirjat luultavasti kuitenkin vielä perin.
Teepussi
Perintönä saatuja nämä minun Parnasso-runoni. Alkuperäinen omistaja julkaisi itsekin nuorena muutaman runokirjan mutta kunnostautui myöhemmin elämässään muissa kirjallisuuden lajeissa. Nämä puheena olevat kirjat ovat kynämerkinnöistä puhtaat, mutta myöhemmin hänkin otti tavaksi merkitä lyijykynällä lukemansa kirjat alleviivauksin ja kysymys- tai huutomerkein. Kirjojen alussa ja lopussa olevat tyhjät sivut ovat usein täynnä kommentteja ja ajatuskehitelmiä. Tällaisia perintökirjoja minulla on hyllyssäni runsaasti.
Minulla oli nuorempana vähän samantapaisia käytäntöjä, mutta olen siitä päättäväisesti luopunut. En koskaan oppinut opiskelukirjojen järkevää alleviivailua, sillä alleviivatuiksi tulivat jotakuinkin kaikki rivit kirjan alusta loppuun.
Siitä asti sivujen väliin on jäänyt post-lappuja. Viimeisen sivun loppuun minulla on edelleen tapana merkitä (himmeästi lyijykynällä!) päivämäärä, jolloin luku-urakka on tullut valmiiksi.
Lähetä kommentti