Voiko maailmassa olla ollenkaan hyviä ihmisiä? Epäilyjä on esitetty.
Kirjallisuus
tuntee yhden. Hänestä kerrotaan näytelmässä Setšuanin hyvä ihminen. Sen on kirjoittanut Bertolt Brecht (1942). Siinä kolme jumalaa päättää lähteä maan
päälle etsimään, löytyykö sieltä edes yhtä hyvää ihmistä. Jos löytyy, maailma
voidaan jättää ennalleen.
Yksi hyvä ihminen yllättäen
löytyy. Hän on setšuanilainen ilotyttö Šen Te. Hänelle jumalat lahjoittavat
rahaa, jotta hän pääsee parempaan elämään. Tyttö perustaa tupakkakaupan, mutta kohta
ihmiset alkavat käyttää tytön hyväsydämisyyttä hyväkseen. Tyttö menettää siinä
rahansa. Hänen on rakennettava itselleen sivupersoona, joka on kova ja
tinkimätön omien oikeuksiensa puolustaja.
Brecht on toisaalla kirjoittanut:
"Koko elämämme me taistelemme toimeentulomme puolesta - toinen toistamme vastaan. Vanhemmat taistelevat lapsista, lapset perinnöstä. Pikkukauppiaat taistelevat työnantajia ja toisia työläisiä vastaan työpaikastaan. Maalaiset taistelevat kaupunkilaisia vastaan. Oppilaat taistelevat opettajien kanssa. Yleisö taistelee viranomaisia vastaan. Tehtailijat taistelevat pankkeja, yhtymät yhtymiä vastaan. Ja niin edelleen - mikseivät sitten loppujen lopuksi kansat taistelisi kansoja vastaan?"
Tämän perimmäisen filosofiansa Brecht puki näytelmiksi, joissa kaikissa on sama pohjavire: ihminen käyttää aina jotakuta hyväkseen ja hyväksikäytetty jää jalkoihin ja katkeroituu.
Brecht vietti vajaan vuoden Suomessa pakomatkalla natsi-Saksaa. Kesän
1940 hän vietti Hella Wuolijoen
vieraana Marlebäckin kartanossa Iitissä. Siellä hän kirjoitti näytelmän Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti,
joka oli Wuolijoen pohjustama aihe. Myöhemmin ilmestyi teos Pakolaiskeskusteluja, joka sijoittuu
Helsingin rautatieaseman ravintolaan. Helsingissä ollessaan hän asui
osoitteessa Köydenpunojankatu 13 – siinä maineikkaan Kannas-nimisen kapakan
vieressä.
Hän sai myös aiemmin aloittamansa Setšuanin hyvän ihmisen valmiiksi Suomessa. Monet näkevät näytelmässä yhä suomalaisen kaamoksen aiheuttamaa synkkyyttä ja toivottomuutta – tätä minkä minäkin juuri nyt näes katsoessani ikkunasta ulos. Šen Te lausuu (suo. Elvi Sinervo):
2 kommenttia:
Epäilen, että sinusta tuli parempi kirjoittaja kuin siitä lukioaikaisesta kaveristasi, joka voitti esikoiskirjakilpailun. Sikäli kuin näitä asioita voi mitata. Mutta menestys tekee harvoin hyvää kirjoittamiselle ja kirjoittajalle.
Kävelin juuri Helsingin loskaisia katuja ja katselin harmaata valoa. Ajattelin, että ympäristö ui ihmiseen eikä sille mitään voi. Mutta psykiatrisista sairaaloista pitäisi tehdä kauniita, istutella ympäristöön kirsikkapuita ja verivaahteroita ja miettiä, miten ikkunat rakentaa niin, että valo tulee sisälle lumoavasti.
Tästä kirjoituksestasi pidin tavattomasti. Et varmasti ymmärtänyt kuvia asetellessasi, että Setšuanin hyvän ihmisen päälle osuu blogisi etusivun teksti "Dessun toinen blogi löytyy täältä (toistaiseksi tauolla)". Tai osa siitä, toinen osa peittyy mustaan. Ja sen alla "Kenkä väärässä jalassa" ja Laskuri. Se näyttää kokonaisuutena jotenkin ilmaisevalta.
Teepussi
En nyt oikein tiedä noista kirjoittamisen paremmuuksista. Ammattikirjoittajia meistä molemmista tuli - hänestä maakuntalehden kulttuuritoimittaja ja vasta varttuneessa iässä kirjoja julkaiseva runoilija. Minusta tuli pykäläproosan ammattilainen - siis pöytäkirjoja, muistioita, historiikkeja, suunnitelmia, esseitä, tutkielmia ja muita kuivakkaita asiatekstejä tuottava kirjoittaja ja opettaja. Blogin pito on sellaiseen verrattuna vähän kuin kankeaksi käyneen selän notkistelua ja mielikuvituksen päästämistä irti. Silti huomaan vähän väliä kangistuneeni taas tiukkaaan tutkielmatyyliin, ikään kuin opettaisin lukijoita tulossa olevaan kirjallisuuskokeeseen.
"Ympärristö ui ihmiseen eikä sille mitään voi." - Tuttu tunne takavuosien kaupunkikävelyiltäni, joita täällä paljon kuivailin. Mutta nyt minulle aivan liian loskaista tai liukasta. Minuun ympäristö pääsee uimaan vasta kun liikkeelle pääsee kesäkengissä.
Lähetä kommentti