Tuttu eläkeikää lähestyvä yläkoulun ja lukion äidinkielenopettaja vaikutti suorastaan ahdistuneelta. Hän tunsi itsensä kelvottomaksi ammattiinsa. Epäpätevyyden tunne lisääntyy vuosi vuodelta, vaikka pitäisi käydä päinvastoin. Siinä ammatissa jos missä kokemuksen pitäisi lisää taitoa.
Mikä vikana?
Hän ei saa oppilaita lukemaan kirjoja. Kokonaisen romaanin lukeminen on monelle oppilaalle ylivoimainen urakka. Hyvä jos sivun tai kaksi jaksaa lukea. Senkin mieluiten kännykän ruudulta.
Muisteltiin siinä entisiä hyviä aikoja ja kehuttiin itseämme. Kyllä meidän kouluaikoinamme lukea osattiin. Ja haluttiin – ainakin enimmäkseen. Riippui kyllä paljon tyrkyllä olevasta kirjasta.
Rupesin tekemään muistinvaraista listaa kirjoita, joita minun äidinkielenopettajani pisti luokan lukemaan. Itsestään selviä olivat Kalevala, Seitsemän veljestä ja Vänrikki Stoolin tarinat. Ne kuuluivat kaikkien oppikoulujen pakollisiin luettaviin. Niistä en muista ollenkaan innostuneeni. Olisikohan ollut väärä ikä sellaisiin.
Muilta osin yhteisesti luettavien kirjojen valinta oli opettajan oman harkinnan mukaista. Muistini hämäristä lokeroista löydän 12 kirjaa, jotka kaikki ovat tallella hyllyssäni. Ei huono lista ollenkaan. Muutamista muistan suorastaan innostuneeni.
Veijo Meri: Manillaköysi
John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä
Johannes Linnankoski: Pakolaiset
Ilmari Kianto: Punainen viiva
Toivo Pekkanen: Tehtaan varjossa
F. E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä
J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa
Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
William Shakespeare: Romeo ja Julia
E. M. Remarque: Länsirintamalta ei mitään uutta
Michel del Castillo: Tanguy, aikamme lapsi
Nikolai Gogol: Päällysviitta.
Lisäksi oli lukukirjoja, joissa oli runoja, novelleja ja katkelmia romaaneista ja näytelmistä.
Aikakaudet vaihtuvat. Minä sain tuosta lähtökohdasta vauhtia lähteä opiskelemaan kirjallisuutta. Nykynuoriso ei taida saada.
Hauska vertailukohta kouluaikojen muuttumisesta löytyy myös lauluista. Mitä tänään koulussa opit, laulavat Brita ja Eikka 1950-luvulla (linkki täällä: klik 1) ja Pelle Miljoona 1980-luvulla (linkki täällä: klik 2). Ei tunnistaisi, että molemmat laulavat samasta asiasta.
8 kommenttia:
Tutuilta tuntuvat ja muutama on minullakin vielä kirjahyllyssä.
Minun koulussani luettiin Steinbeckin Helmi ja Michel del Castillon Kitara ja jotain Juhani Aholta.
Pidin kyllä Kalevalasta ja Seitsemästä veljeksestäkin, mutta en Vänrikki Stoolista.
MM
Juhani Ahoa minäkin muiastistani haen, mutta mikä se olisi voinut olla? Ehkä Rautatie? Vai olisiko ollut kokoelma Lastuja? (Niitä on kyllä myös noissa kahdessa Lukukirjassa.)
Kolme varmaa eilisestä listastani puuttuu: Minna Canthin Kauppa-Lopo, Mika Waltarin Fine van Brooklyn ja Anne Frankin päiväkirja. Luultavasti myös Teuvo Pakkalan Lapsia. Olisikohan vielä ollut jokin kokoelma Maria Jotunia.
Lisäksi oli henkilökohtaisia kirjavalintoja, joista piti valmistaa esitelmä. Minun valintani olivat Tulenkantajat-ryhmä, Pentti Haanpää ja Bertolt Brecht.
Aika hyvä ja monipuolinen kirjallisuuskokonaisuus kaikkineen, täytyy myöntää.
Joo, Anne Frankin päiväkirja ilman muuta.
Luettiin samoja kirjoja kuin aikuiset, ei nuortenkirjoja, eikä mitään nuoret aikuiset -genreä ollut olemassakaan. En ymmärrä, miksi nuoret olisivat kiinnostuneita vain omanikäisistään ihmisistä tai fantasiakirjoista, joita noissa nuorille kohdistetuissa on paljon.
Minä muistan vain Havukka-ahon ajattelijan, mutta kai me jotain muutakin luimme. Nuo vanhat lukukirjat ovat kiehtovia monipuolisuudessaan.
MM
Nuorisokirjojen osalta minulle jäi sellainen tuntu, että niitä luettiin aika yleisesti vapaa-ajalla ilman koulun ohjausta. Viisikot, Punavyöt, Nuorten Toivekirjastot ja muut tulivat tutuiksi. Ja seikkailut, kuten Jerry Cottonit, Pekka Lipposet & Kalle-Kustaa Korkit ja muut kuuluivat jokapojan vapaa-aikaan. Nykyaikana ei taida sellaista olla ollenkaan, viimeiseksi jäi kai Harry Potter.
AH
Tuo Havukka-ahon ajattelija on huomion arvoinen tässä yhteydesä. Sen olisi luullut kuuluvan itsestään selvänä jokaisen koulun lukulistaan. Mutta meillä ei. Mihinkähän opettajamme se hukkasi! Ihmettelen.
Juu, perun puheeni. Veljeni luki seikkailukirjoja. Oli varmaan tyttökirjojakin, esim kanadalaisen L. M. Montgomeryn romanttinen Anna-tyttökirjasarja on ollut suosittu. En ymmärrä, miksi itse en niitä paljon löytänyt. Muistan teinivuosiltani Merja ja Otavan Priskan, se oli tyttökirja ja Angelicat.
Nykyään nuorille on valistavia fiktioita, joissa kärsitään sukupuolidysforiasta ja erilaisista ahdistuksista, ystäyyttä käsitteleviä kirjoja ja fantasioita, jotka vastaavat entisajan seikkailukirjoja.
Nuoret aikuiset -osasto (ya, young adult), vielä yksi porras ennen aikuisten kirjamaailmaa, on ehkä sitten sellainen, jota ei ennen ollut?
MM
En malta olla taas leuhkimatta (edellisen kerran leuhkin tällä 18.3.2019). Minä nimittäin luin nuorena nuo ja muutkin tyttökirjat, ml. Saima Harmajan runot. En tunne ainuttakaan toista (nuorta tai vanhempakaan) miestä, joka olisi samaan pystynyt.
En ihan oma-aloitteinen ollut. Kaveripiirissäni Teiniteatterissa oli kaksi "runotyttöä" (tällä epiteetillä olen heistä täällä joitakin kertoja kertoja kirjoittanut). Heidän suosionsa tavoitteleminen oli alussa tämän projektin käynnistävä voima.
Ooh, hyvä Dessu! Kyllä silloin pitää leuhkia, kun on leuhkimiseen aihetta, varsinkin kun noin harvoin leuhkit.
Lähetä kommentti