HS kyseli lukijoilta (su 3.9.23), minkä kirjan he ovat jättäneet kesken ja miksi. Kiinnostava aihe, joskin tuloksiltaan aika ennalta arvattava.
Onneksi minulta ei kysytty. Minulla kesken jääneitä kirjoja olisi riittänyt vaikka kuinka paljon, satoja. Ja koko ajan tulee lisää. Minulla on sellainen metodi, että jos kirja ei ole lähtenyt vetämään sivulle viisikymmentä mennessä, niin sitten saa jäädä. Miksi tuhlata aikaa väkisin jyystämiseen, kun maailma on täynnä takuuvarmasti vetäviä kirjoja?
Osaan kyllä tunnistaa satunnaiset lukemista vaikeuttavat syyt, kuten väsymyksen, kiireet ja ajatuksia kiihottavat sivupolut. Niille en anna lopullista päätösvaltaa.
HS:n kyselyn kesken jäänet kirjat olivat ne tavalliset
massiiviset romaanit, mm. Volter Kilven Alastalon salissa, James Joycen
Odysseus, Irmari Rantalalan Harhama ja Wallacen
Päättymätön riemu. Erityismaininnan sai Jörn Donnerin Mammutti. Lisäksi
mainittiin joukko erilaisia kokeellisia romaaneja. – Näitten mukana oloa en
erityisemmin ihmettele, vaikka otsikon sanat eivät mielestäni joihinkin näistä oikein sovi.
Yllättäviä massiivisten romaanien listalla olivat Mika Waltarin Sinuhe ja Väinö Linnan Pohjantähti-trilogia. Minulle ne ovat poikkeuksellisen vetäviä – ei alkuunkaan otsikon sanojen kaltainen.
Toisaalta moni varmaan ihmettelisi, miksi minulle eivät maistu scifi ja fantasia, jotka ovat monien suosikkilukemista. Ammattini puolesta jouduin kyllä niitä paljonkin lukemaan, koska ammatissa oli syytä tuntea nuorison mieltymykset. Eläkkeellä tämä motiivi poistui.
Kirjallisuustieteen opiskelijana oli tietysti välttämätöntä tuntea klassikot. Jotain kuitenkin jäi väliin. Tästä ryhmästä olisin varmaankin saanut HS:n kyselyyn muutaman esimerkin. Ensimmäisenä tulee mieleen Leo Tolstoin Sota ja rauha. Olen tämän järkäleen muutamaan kertaan aloittanut, mutta aina on pitänyt luovuttaa. Ei vaan lähde vetämään.
Edellisessä postauksessani kirjoitin, että nyt on lukuvuorossa William Faulkner. Sunnuntaina aamulla vuoroon tuli Faulknerin Kun tein kuolemaa (As I Lay Dying 1952 / suom. Alex Matson). Sen lukeminen eteni noin yhden sivun.
Sitten muistin.
Eikös tämä kirja ollut yksi niistä monista kymmenistä, joista piti kirjoittaa essee jossakin kirjallisuuspraktikumissa? Kaivoin vanhat mapit esiin. Kyllä, oikein muistin. Pistän tähän todisteeksi kahdeksansivusisen kirjoitukseni viimeisen sivun. Aika hyvät pisteet näytän saaneen tunnetulta suomentaja-kriitikolta.
Innostuin lukemaan puoli mapillista opiskeluaikaisia esseitäni. Sitten tuli aika lähteä Senaatintorille, jossa oli alkamassa mielenosoitus rasismia vastaan (kuva). Tärkeä tapahtuma, jota ei mitenkään voinut jättää väliin. Siitä tuli harvinaisen lämminhenkinen kansanjuhla. Väenpaljous oli vaikuttava ja tunnelma korkealla. Ei ollenkaan otsikon sanojen mukainen. Eikä Faulknerkaan tylsä ole, aivan muista syistä lukeminen keskeytyi.
3 kommenttia:
Noita tavallisia massiivisia en ole lukenut. Yllättävistä massiivisista luin ainoastaan Sinuhen vuonna 1977. Meni koko kesä sitä tahkotessa. Kuunnelmasarjan Sinuhesta olen kuunnellut pari kertaa. Täällä Pohjantähden alla on tullut katseltua elokuvina ja viimeksi hienona sarjana useasti, ei viitsi sitä kirjasarjaa edes aloitella.
Pitkistä venäläisistä romaaneista olen joskus yrittänyt Rikosta ja rangaistusta kehnolla menestyksellä, ei rikos kannata näköjään. Sota ja rauha on tullut erinäisinä versioina tv:stä, joten eiköhän se riitä. Tuo Kuprinin Kaksintaistelu voisi ollakin kiinnostava. Nyt olen lukenut ruotsinnoksena venäläisiä kansansatuja. Eivät ne kovin yllättäviä ole, mutta eivät onneksi massiivisiakaan.
Mutta se, että pitäsi lukea Woolfin Aallot englanniksi on kyllä aikamoinen vaatimus. En minä meinannut suomeksikaan saada tolkkua siitä.
hyväkin kirja voi jäädä kesken, jos mielentila sen lukemiselle ei ole otollinen. vanhemmiten sitä tulee aika armottomaksi, jopa julmaksi kirjojen suhteen. keskenjättämispäätöstä helpottaa se, että tuolla jossakin on monta muuta kirjaa odottamassa. juha hurmeen niemi-kirjaa yritin lukea viikon pituisen melontaretken lomassa. kirja jäi kesken, retki ei. arvostan hurmeen assosiaatioita, mutta ajattelen kai sitten kuitenkin että lukijalla on oikeus olla vaikuttumatta niistä.
meri
Vähän sama tuntemus Hurmeen kirjasta. Vaikeuksien kautta voittoon - pääsin kyllä loppuun. Ehkä onnistumisen selityksenä olivat ihanteelliset lukuolot eli sohvalla selällään ilman kiirettä ja ilman voimia vativia ponnisteluja lukemisen rinnalla. Jos lukemisen tilanne on hankala, valitsen aina luettavaksi joko sarjakuvia tai lyhyitä novelleja. Silloin eteneminen tuntuu onnistuneelta muutama sivu kerrallaan.
ketjukolaaja
Linnan Pohjantähdestä tulee sellainen olo, että paljon herkkua jää nauttimatta, jos on nähnyt vain filmit. Edvin Laineen elokuvat ja Timo Koivusalon sarja ovat varsin koevollisia lyhennelmiä, mutta ei niihin ole mahtunut läheskään kaikki kirjojen loistokkaat ihmiskuvaukset, replikoinnit ja tapahtumien yksityiskohdat.
Lähetä kommentti