Käsky kuului, että sängystä pitää nousta kävelemään mahdollisimman usein. Siinä vatsan leikkaushaavat paranevat.
Kävelinhän minä. Mutta matkanteko oli aika pitkäveteistä. Oli yksi käytävä, askelmitalla 35 metriä päästä päähän. Siinä edestakaisin veivaaminen alkoi äkkiä tympiä. Valkoisenharmaat seinät, ovia vieri vieressä. Potilashuoneita, kaksi vessaa, kaksi suihkuhuonetta, toimenpidehuone, elvytyshuone, varastoja, hoitajien lasiseinäinen toimisto, hissit. Käytävällä muutama tyhjä sänky, rollaattoreita, tippatelineitä, jätesäkkejä.
Minun silmäni sellaisesta yksitoikkoisuudesta turtuivat.
Missä värit? Olen saanut käsityksen, että tiedekin on
havainnut taiteella ja esteettisesti virikkeellisellä ympäristöllä olevan
terveyttä edistävä vaikutus. Jo
yksi taulu käytävän varrella olisi lisännyt
viihtyisyyttä ja motivoinut liikkeelle lähtemistä.
Yksi väriläiskä sentään oli silmieni iloksi.
Sängyn ympärille vedettävän verhon hillittömän vihreä väri
poikkesi rajusti aneemisesta ympäristöstä. Jäin vain miettimään, onko verho
hankittu Käärijän euroviisuestetiikan aiheuttaman hurmion innoittamana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti