Juhlajulkaisun
toimitusryhmän kokouksessa tähdennettiin, että teksteissä pitäisi välttää
akateemisia maneereita. Ei mutkikkaita rakenteita, ei lähdeviitteitä, ei
ammattiterminologiaa - julkaisun
kohderyhmä kyllästyy nopeasti lukemaan sellaista.
Heti
aloin katsoa omaa tekstiäni sillä silmällä. Heti toisella sivulla on ´hermeneuttinen´ ja ´konteksti´. Pitäisiköhän ne poistaa? Miten korvaisin? ´Renessanssi´ saa kyllä jäädä, sitä en
missään nimessä poista.
Matti
Kassilan Kaasua, komisario Palmu antaa oivallisen opetuksen sivistyssanojen
vaikeudesta. Veljentytär kertoo poliiseille, että murhattu setä oli innokas
filatelisti. Ahaa, siis lahkolaisia, tietää heti etsivä Kokki (Leo Jokela).
Vierasperäiset
sanat voivat olla vaarallisia. Luokkatoverini Jouko P. tarkoitti kirjoittaa
aineeseensa sanan organismi, mutta
jostain syystä - ehkä vahingossa, ehkä tiedon puutteessa - sanasta jäi -ni-
pois. Opettaja hekotteli virhettä isoon ääneen, ja Jouko raukka sai kestää
kauan virnuilua ajatustensa suuntautumisesta.
Ylittämätön
mestarinäyte sivistyssanojen hallinnasta löytyy niinkin kaukaa kuin vuodelta
1532. Ranskalainen lääkäri François Rabelais kirjoitti hilpeät veijariromaanit Suuren Gargantuan hirmuinen elämä ja Pantagruel, Dipsodien kuningas. Ne ovat
pistämättömiä satiireita aikansa teologiaa, filosofiaa ja yleistä tekopyhyyttä
vastaan. (Näyte Pantagruelin 6. luvusta, suom. Erkki Salo)
Lääkäreillä
on tunnetusti vaikeaselkoinen ammattikielensä, ja latina sujuu, kuten Rabelais
näyttää. Minun latinani on kovin puutteellista. Silti kokouksessa mieleeni
nousi välittömästi ilkimyksellinen ideaa Rabelais´n malliin. Näin minä osuuteni
kirjoitan. Onnistuisinkohan?
1 kommentti:
Erkki Salo, nero!
Lähetä kommentti