perjantai 15. joulukuuta 2017

Kaikesta pitää olla huolestunut

Tätä olin osannut pelätä. Kaaduin kaupan edessä. Menin ihan nurin narin mukkelis makkelis.

Liukasta oli. Edellisen yön lumisade oli muuttunut vesikeliksi. Olin kyllä vaarasta tietoinen ja kävelin varovasti lyhyin askelin, mutta silti kävi näin. Siinä huomaa tulleensa melkoiseksi köntykseksi, kun näki samassa kohdassa juoksentelevia koululaisia, jotka liukastelivat myös mutta säilyttivät silti helposti pystyasennon.

Kaatuminen oli jotenkin kummallisen hidas. Jalka lähti luistamaan ja oli siinä ja siinä, että se olisi ollut pelkkä horjahdus. Mutta jalan liuku jatkui ja jotenkin hidastetusti vajosin selälleni. Siinäkin liu´uin vielä pari metriä pyllylläni vähäiseen notkelmaan.

Kuinkaan ei käynyt. Mikään kohta ei kipeytynyt, ei edes naarmuja tullut. Mikään ei särkynyt. Silmälasitkin pysyivät nenällä. Talvitakin alaselkä ja housunpersus kastuivat ja rapautuivat.

Pelonsekaisin ajatuksin lähdin illalla katsomaan Lucia-kulkuetta. Onkohan viisasta lähteä, sillä liukasta olisi Senaatintorillakin. Tuomiokirkon pitkät portaat ovat varmasti myös liukkaat. Entä jos Lucia-neito kellahtaa selälleen kesken kulkueen. Ehkä vahtimestari on hiekoittanut portaat. Vai onko Tuomiokirkolla huoltoyhtiö? Niihin ei voi luottaa.

Hyvin kuitenkin kaikki sujui, vaikka kyllä kirkon portaissa oli liukkaita kohtia. Lucia on aina yhtä vaikuttava kokemus, vaikka kynttiläkruunu taisikin olla pattereilla toimiva. Elävä tuli olisi tuulessa sammunut.

Tänään sain katsella ja kuunnella Luciaa jo toisen kerran. Tällä kerralla sisätiloissa lasten esittämänä ja elävää tulta käyttäen. Siihenkin liittyy minulla huolta aiheuttava muisto vuosien takaa. Olen nähnyt tapauksen, jossa kulkueessa sattui vahinko. Takana tuleva meni kynttilänsä kanssa liian lähelle edessä kulkevaa pitkätukkaista tyttöä, ja tuli tarttui hiuksiin.

Siinä olisi ollut ainekset pahaan vahinkoon, mutta onneksi lähellä ollut aikuinen osasi reagoida nopeasti ja onnistui sammuttamaan leimahtaneen tulen.

Onkohan tämä ikääntymisen aiheuttamaa vai melankolisen luonteenlaadun aiheuttamaa? Se, että on aina huolestunut kaikesta ja näkee kaiken huonoimman vaihtoehdon kautta?




3 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Murphyn laki pn varmaan yksi syvällisimmistä luonnonlaeista, ja kukin voi kertoa loputtomiin esimerkkejä sen järkähtämättömästä voimasta... Vain Esko Valtaoja näyttää olevan eri mieltä. Hänen mukaansa ihmiskunnalle käy vielä ihan hyvin. Onko hän satuolento? Kumminkin kaikki tietävät että kesä loppuu hädin tuskin alettuaan, jos edes alkaa. Heinäkuu on vuoden lyhin kuukausi. Et sinä enkä minä tästä enää vetreämmiksi muutu.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt nauratti! Se on aina hassua kun joku muu kaatuu tai pudottaa ruokaa rinnuksille tai sottaa juuri pestyt housut. Nooh, mä kyllä oikeastaan tarkoitin, että hauskan elävästi kerrottu kaatuminen. Melkein kuin olisin ollut näkemässä! Tämä saattaa vielä sattua omaan nilkkaan (jos Murphy tulee kurkkimaan olan takaa). Otan sen riskin ja nauran vielä uudestaan samalle jutulle. Pidentää ikää, sanotaan. Äläs jää sinne pankolle vallan asumaan. Uusia naurunaiheita uudessa kuosissa jään odottelemaan.

Terv. Räkätti Pahanilmanlintu Mustajoulu

Roope Dessutom kirjoitti...

Kiitos kommenteista. En tosin ymmärrä, miten näin totinen mies kuin minä voin saada aikaan naurua. Onkohan siinä jokin erehdys? Onkohan se sitä, kun sanotaan, että "hyvin menee, naapuritkin nauraa"?

Karin kommentissa aseetun jyrkästi epäilemään väitettä vetreyden vähenemisestä. Ex-sihteerini neiti B. on sanonut, että Dessu se vaan notkistuu vuosi vuodelta. Siihen hän tosin lisäsi hieman vaikeaselkoisesti, että notkeuteni on luonteeltaan "enemmmän sellaista henkistä laatua". Mitä lie tarkoitti?