Kuvassa
on minun itseni piirtämä ja kirjoittama äitienpäiväkortti. Vuosi on 1958.
Kortti on tehty opettajan johdolla kansakoulun toisella luokalla. Kortissa on
etukannella vahaliiduilla piirretty kukkakimppu ja sisälehdelle parhaimmalla
kaunokirjoituksella laadittu kirje äidille ja piirros perheestä. Osat on sidottu vihkoksi sinisellä silkkinauhalla, jossa on kannen päällä rusettisolmu.
Aika
reppanoita kukkia, täytyy myöntää.
Muistan
kohtalaisen tarkasti tilanteen. Opettaja määräsi kirjoittamaan kirjeen äidille.
Siitä ei oikein meinannut tulla mitään, ja niinpä opettaja kirjoitti
mallikirjeen liitutaululle. Sen varassa jokaisen piti sepittää oma kirjeensä.
Kaunokirjoitus
on huolellista mutta hentoa ja vaikea skannata. Teksti menee näin:
"Kirje äidille! Hei Äiti! Olenko minä ollut kiltti sinulle? Nukuitko hyvin viime yön? ja minkä laista unta näit? Tahdon pyytää anteeksi kun kastelin kengät tullessani koulusta ja paljon muuta olen tehnyt. Kiitos siitä että olet ostanut minulle vaatteet ja paljon leikki kaluja ja kirjoja ja kiitos siitä että hoidit minua kun olin sairaana. Hei hei Äiti.
Tämä perustui mallikirjeeseen pojille. Tytöille oli toisenlainen. Sen anteeksipyynnön aihetta
en muista, mutta ei se ainakaan kenkien kasteleminen ollut. Jotain herttaisempaa äidille mieliksi.
Kotona
äitienpäivän aamuna korttini sai aikaan hieman ihmettelyä. Mikä tämä kenkien
kastelu on?
En
ollut sitä sorttia pikkupoika joka plutaa lammikoissa ja sotkee itsensä. Toinen
kummeksunnan aihe oli varmaan kiittely hoidosta, sillä meillä sairasta lasta
tuli aina hoitamaan mummo, joka asui yläkerrassa. Äiti pääsi töihin.
-
Näin piti kuitenkin kirjoittaa, opettaja käski.
2 kommenttia:
Yksilöllisyys ja luovuus eivät olleet vielä muotia.
Olen kuullut huhuja, että koulumaailmakin olisi pikkuhiljaa muuttumassa. Lieneekö uskottavaa?
Lähetä kommentti