perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kielletyt ja sallitut

Pieni uutinen 50 vuotta vanhassa sanomalehdessä (10. huhtikuuta 1962)  kiinnitti huomion. Otsikkona oli "Neidonlähde kielletty lopullisesti". Mitä hemmettiä! Neidonlähde ei voi tarkoittaa muuta kuin Ingmar Bergmanin elokuvaa (Jungfrukällan 1960). Kielletty lopullisesti? Tätä elokuvaahan pidetään yhtenä eurooppalaisen elokuvan mestariteoksista. Se sai jopa Amerikassa parhaan elokuvan Oscar-palkinnon.  

Uutisen mukaan Suomen Lääkintöhallitus on määritellyt, että "elokuvan ääniefektit ovat pornografisia". Lausunnon perusteella Korkein oikeus on päättänyt sensuroida koko elokuvan. Lieventävänä asianhaarana todetaan, että "Neidonlähdettä ei visuaalisessa mielessä voitane pitää pornografisena". Mutta se ei riitä, sillä "elokuvaan on saatu sitä vastaava selvä piirre kuuloefektin avulla".  

Pitipä kaivaa Neidonlähde esille DVD-hyllystä ja tarkistaa itse sekä kuvat että ääniefektit. Bergmania kun minulla hyllyssä riittää.  

Onhan elokuva rankka. Se perustuu 1200-luvulta peräisin olevaan balladiin, jossa nuori neito raiskataan ja surmataan. Aivan oikein, kuvassa ei näy mitään erityisen pahaa, ainoastaan tapahtumien äänet elävät.   

Mutta että pornografiaa? Kyllä pitää ihmetellä. Lääkintöhallitus ja Korkein oikeus ovat katsoneet Neidonlähteen oudolla asenteella. Elokuvan teema on syyllisyys ja kosto. Se on moraliteetti, jossa on vahvoja uskonnollisia painotuksia. Se on vakava taide-elokuva mitä suurimmassa määrin.  

*   *   *  

Vähemmän vakavasti - jotain vinoa tuli Dessulle itselleen mieleen, kun hän pääsiäispyhinä katseli sukulaispoikien kanssa elokuvia. Pojat (8- ja 10-vuotiaita) reagoivat tirskuen, kun näkivät kohtauksen, josta oheinen kuva on kaapattu (jos haluaa, sen saa suuremmaksikin, pitää vain klikata!).  

Kuva ei ole mistään pornografisesta eikä edes aikuisille tarkoitetusta elokuvasta. Se on elokuvasta nimeltä Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1957). Siis yksiselitteisesti lapsille suunnatusta elokuvasta. Menisiköhän nykyaikana läpi Pikku-Kakkosessa tai muussa vastaavassa? Epäilen.



2 kommenttia:

kariav kirjoitti...

Hyvä, että pojilla on sentään housut jalassa.

Dessu kirjoitti...

Noh, tuollaiset isoisänaikaiset flanellikalsarit. Niissähän muistaakseni on löysä kuminauha.
Dessu