Kaupalliset katastrofit

Katastrofielokuva ei ole minulle mieluinen lajityyppi. Enimmäkseen välttelen niitä ja muitakin isoja Hollywood-revityksiä. Kaikkein vastenmielisin laji on lentokonekatastrofielokuva. Minulla on tarpeeksi vaivaa hillitä lentoinhoni ilman elokuvan lisäämiä pelkoja. Koko aikuisikäni olen matkustellut työasioissa ympäri maailmaa, mutta koskaan ei vastenmielisyyteni lentämiseen ole kaikonnut.  

Katastrofi- ja Hollywood-asenteestani huolimatta katsoin äsken Titanic-elokuvan (James Cameron - 1997). Olen sen nähnyt uutena ja muistikuvissani se oli katastrofielokuvaksi kohtalaisen siedettävä. Mielikuva vahvistui nyt. Se ei ollut pelkkää revittelyä. Siihen oli onnistuttu saamaan uskottavalla tavalla hivenen verran inhimillisyyttäkin. Sankari ei ollut tyypillinen kovanaama.  

Muutama päivä aikaisemmin tuli elokuva Titanicin kohtalonyö (A Night to Remember - Roy Ward Baker - 1958). Se oli kelpo Brittiläistä tyylitajuista laatutyötä. Se soveltui hyvin Ylen laatutietoisen Teema-kanavan ohjelmistoon.  

Toinen vältettävä  asia katastrofielokuvien lisäksi minulle ovat mainoskanavat. Niitä pyrin välttämään ihan pelkästään mielen tasapainon vuoksi. Huippulaadukkaita ohjelmia niiltä kanavilta on jokseenkin turha odottaa, mutta keskinkertainenkin ohjelma - varsinkin elokuva - menee pilalle mainoskatkojen vuoksi.  

Niin tämäniltainen Titanickin.  

Traagisimmalla hetkellä, silloin kun epätoivoinen ihmisjoukko kamppaili henkiin jäämisestään, saimme mainoskatkon, jossa meille kaupattiin jäätelöä ja kissanruokaa. Lisäksi tuli tyrkkykatkelmia saman kanavan ohjelmista, joita ovat jääkiekko-ottelut ja Duudsonit.   

Tarkemmin ajatellen, taitavat nämä mainitut ohjelmat oikeastaan soveltuvan Titanic-katastrofin aihepiiriin. Olisikohan siinä jokin kätketty viisaus?  

(Kuvassa on katastrofielokuvista ensimmäinen, hauskin ja paras: Tappajahai. Sen jälkeen pelotti mennä uimaan mökkirannassakin Längelmävedellä.)