Ei vettä, rantaa rakkaampaa

Runebergistä on melskattu. Dessu, jolla tunnetusti on kieroon kasvanut luonne, tuntee sielussaan outoja mielihyvän värähdyksiä aina, kun joku keksii uuden näkökulman johonkin itsestäänselvyyteen, kuten nyt tämä dosentti Maamme-lauluun. Sellaisesta virkistyy kummasti. Näyttää moni muukin virkistyneen.

Dessu kuuluu sukupolveen, joka joutui keskikoulussa lukemaan Vänrikki Stoolin tarinat alusta loppuun. Niitä lausuttiin ääneen, muutamakin runo piti opetella ulkoa. Touhusta jäi vastenmielisyys kirjaa ja Runebergia kohtaan.

Myöhemmin kirjallisuuden opiskelijana luin kirjan uudestaan, tällä kerralla alkukielellä. Lukuelämys oli yllättävästi toisenlainen, parempi, jotenkin kepeämpi, vähemmän pateettinen. En moiti Otto Mannisen (tai Paavo Cajanderin) suomennosta, mutta jotain luontevampaa ruotsin kieli tarjosi.

Kaipa niiltä ajoilta Dessun sieluun jäi pieni ripaus kansallisromantiikkaa, kaiken muun romantiikan täydennykseksi. Ei paljon mutta jotain kuitenkin. Siinä on varmaankin selitys sille, että Dessu vei kesäkuumalla tyttärentyttärensä Sofian ajelulle Runebergin jälkiä katsomaan. Matkalla kävi yllättäen mutta kiistämättömästi toteen, että kyllä Runebergillä on haitallinen vaikutus nykylapsiin, jos toki aikuisiinkin. Ainakin yhdestä näkökulmasta, joka ei kuitenkaan ole sama kuin tällä dosentilla.

Sofia eli Sohvi on 9-vuotias ja asuu Brysselissä. Kesäksi hän tuli Suomeen ja asui vuorotellen molempien isovanhempiensa luona ensin Kallaveden ja sitten Längelmäveden rannoilla. Minä vein hänet Ruovedelle. Sekin on pohjoista Pirkanmaata, samoin kuin kesäkotini Längelmävesi. Matka ei siis ollut kovin pitkä.

Ruovedellä Ritoniemen kantanossa Runeberg vietti kotiopettajana vuoden 1825. Sieltä hän löysi esikuvan vanhalle vänrikille. Ruovedellä on kirkon eteen pystytetty Runebergin muistomerkki, siellä on laatta Ritoniemen kartanon seinässä ja ennen kaikkea siellä on Runebergin lähde, jonka reunalla hänen kerrotaan usein istuneen haaveilemassa nuoren miehen haaveitaan.

Sen lähteen tiedetään inspiroineen runoilijaa kirjoittamaan yhden tunnetuimmista runoistaan, joka alkaa sanoilla ”Sua lähde kaunis katselen” (”Jag sitter, källa, vid din strand”)

Dessu on poikennut lähteellä ennenkin, Sohville kerta oli ensimmäinen. Tarkoitus oli mennä ottamaan lähteestä pulloon kylmän raikasta ja terveelliseksi kehuttua juomavettä helpottamaan janoa. Autoilu kuumana kesäpäivänä vaatii virkistystä, eikä kaupan limsa ollut kiinnostavaa, kun luvassa oli tällaista kulttuurihistoriallisesti kiinnostavaa nestettä. Runebergin kirjoittamaa laulua kuuntelimme autossa levyltä, sillä sen sävel oli aivan liian vaikea Dessun itsensä laulettavaksi. (Kehtaan laulaa ääneen tyttärentyttäreni kuullen ainoastaan ”Isoisän olkihatun” ja ”Kulkurin valssin”, en muita.)

Niinpä tulimme lähteelle pullojemme kanssa. Lähde sijaitsee rehevän kasvillisuuden ympäröimänä, varjoisassa paikassa, vähän kuin viidakossa. Otimme valokuvia (ne saa klikkaamalla suuremmiksi). Mutta sitten huomasimme kyltin.

Pitikin mennä läheiseen ravintola Lieraan juomaan. Siellä oli tarjolla mustaa amerikkalaista nestettä, jota ei voi terveelliseksi kutsua.

* * *
Lähteellä

Sua, lähde kaunis, katselen
likellä vettäsi,
kuin pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.

Kas, tuol on pilvi loistava,
ihana, kaunoinen;
jo lähti pois pakenemaan -
hyvästi, varjoinen.

Mä näitä nähden aattelen
mun omaa sieluain.
Niin moni pilvi kultainen
noin senkin jätti vain.
(suom. Elias Lönnrot säkeet 1-2, P.J. Hannikainen säe 3)

Vid en källa

Jag sitter, källa, vid din rand
och ser på molnens tåg,
hur, ledda af en osedd hand,
de växla i din våg.

Der kom en sky, den log så röd
som rosen knoppen ler;
farväl, hur snart farväl den bjöd
för att ej komma mer.

Jag tänker, när jag ser dig så,
uppå min egen själ:
hur mången gyllne sky också
har bjudit den farväl.

Lyhyt kuuma kesä

Kesä jotenkin humahti ohi ja Dessu joutui palaamaan Helsinkiin. Kaupunki näytti toisenlaiselta kuin ennen. Töölöntorillakin vietettiin uudenlaista elämää.

Melkein kolme kuukautta kestänyt oleskelu Längelmäveden rantamaisemissa kadotti kosketuksen urbaaniin elämänmenoon. Näin siitäkin huolimatta, että kävin kesän mittaan useita kertoja Helsingissä, tai oikeammin Helsinki - Vantaan lentoasemalla hakemassa ja palauttamassa vieraitani. Kertaalleen vein sinne itsenikin, sillä työmatka Saksaan piti tehdä juhannuksen alla.

Jokin olennainen kaupunkilaistaito katoaa, kun olen pitkään poissa. Tuntuu kuin pitäisi opetella alusta itsestään selviä taitoja. Kadulla kävelemisen rytmi on yksi sellainen. Tulee kömpelöksi, on vähällä törmäillä, kompastella, olla muiden tiellä.

Ihan niin ränsistynyt en kuitenkaan ollut kuin viime vuonna  samaan aikaan. Siivouteen vaikutti varmaankin se, että jouduin trimmaamaan partani kesken kaiken, kun jouduin matkustamaan Berliiniin ja sieltä edelleen Müncheniin. Elämäntapaintiaanin ulkomuoto ei eräiden tulkintojen mukaan ole eduksi hoidettaessa tärkeitä ulkomaansuhteita.

Ensimmäinen ryhtymykseni Helsinkiin saavuttuani oli meno Flow-festivaaleille Sörnäisten Voimala-alueelle. Valpas sihteerini oli suuressa fiksuudessaan tilannut minulle lipun, jotta karistaisin kerralla maalaisromanttiset harhaluulot sielustani ja alkaisin elää asiallisesti. Kaupunkifestivaalin kontrasti hiljaiseen maalaiselämään olikin mahdollisimman suuri, äänenvoimakkuus oli melkoinen ja väkeä valtavasti kuin Ike Kanervan syntymäpäivillä, ei kuitenkaan kravattipukumiehiä eikä jakkupukutätejä.

Kaksi kuukautta pysyin irti tietokoneen näppäimiltä. Se on hyvä kokemus kerran vuodessa koettavaksi. Suosittelen. Uusi alkuun pääsy tuntuu kyllä kankealta, tuntuu, ettei tästä enää mitään tule. Voi olla ettei tulekaan. Mitä välii!

Uudensävyinen aloitus työvuodelle aiheutuu siitä, että tästä ei välttämättä ala kokonainen työvuosi. Se voi jäädä vajaaksi. Jos tahdon, voin jäädä eläkkeelle maaliskuussa.

En tiedä, haluanko. Voin toki jatkaakin, pakkoa ei ole. Päätös pitäisi tehdä ennen vuodenvaihdetta. Siihen asti jatkan jo vuoden kestänyttä äitiyslomasijaisuutta, johon kuuluu vastuu viraston eurooppalaisista kontakteista, joten reissaamista riittää. Eläkepäätöksestä olen aika ymmälläni. En osaa tehdä päätöstä, en tiedä mitä tahdon. Tieto ja kokemus tällaisesta puuttuu, sillä en ole koskaan ennen jäänyt eläkkeelle. Miten voi tehdä päätöksiä ilman tietoa ja kokemusta?

Kuvassa uusi ihastukseni, Mustasilmäsusanna.