Kuin silloin ennen

Kuuntelin Euroviisut. Siis nimenomaan kuuntelin, en paljon katsellut. Luurit korvilla, samalla Twitterin ja Facebookin kohuja selaten. Välillä vilkaisin olkapään yli television kuvaruutuun, kun luureihin kantautui jotakin huomiota kiinnittävää.

En oikein innostunut. Mikään esitys ei olisi saanut minulta täysiä pisteitä.

Taidan olla yli-ikäinen tuollaiseen. Valoshow ja erikoistehosteet näyttävät olevan pääasia, ei musiikki. Vähäpukeiset naiset näyttävät menettäneen asemiaan, vain yhdellä pakarat paljaana. Poikia ilman paitaa sentään oli, Suomellakin.

60-luvulla olin vielä innostunut, alaikäisenä. Ensimmäinen vahva muistikuva jäi Marion Rungin Tipitii-laulusta. Muita varhaisia viisuja olivat Lasse Mårtensonin Laiskotellen, Ann-Cristinen Playboy, Viktor Klimenkon Aurinko laskee länteen. Viimeisiksi muistikuviksi, kun vielä asuin Suomessa, jäivät Kristiina Hautalan Kun kello käy ja Jarkon & Lauran Kuin silloin ennen.

Se oli vielä yhtenäiskulttuurin aikaa. Melkein kaikki katsoivat samoja ohjelmia, Euroviisujen lisäksi Missikisoja, Tarvajärveä, presidentin kättelyä, Peyton Placea ja Jatkoaikaa. Seuraavana päivänä niitä sitten kommentoitiin joka puolella.

Euriviisut jäivät minulta näkemättä vuosikausiksi, kun asuin Ruotsissa. Ei opiskelijoilla ollut siihen aikaan televisiota.

Vuosia myöhemmin näin ensimmäisen suomalaisen euroviisu-lavashown, tosin kovin nolostuttavan. Se oli Fredin Pylly vasten pyllyä pum-pum. Ei sellaista, jotain rotia sentään pitäisi olla!

Myöhempinä vuosina Ruotsi yleensä voitti lauantai-iltana Euroviisut ja seuraavana päivänä jääkiekon maailmanmestaruuden. Tämä on ollut oikein hyvä ja kannatettava perinne, jonka soisin jatkuvan. Ruotsalaiset kokemukseni mukaan kestävät tällaiset tapaukset hyvin, suomalaiset huonosti. Tänään Ruotsi ei voittanut. Huomenna ei tietääkseni jääkiekkokilpailu tule finaaliin. Poliittiset sympatiapisteet ovat ymmärrettäviä tässäkin tapahtumassa. Vertailukohdaksi sopii vaikkapa kirjallisuuden Nobel syksyllä 1939.

Mutta kyllä on tylsä ohjelmaformaatti. Tarkkaavaisuus hiipui Twitterin ja Facebookin lennokkaisiin käänteisiin. Tuntikausia kestänyttä ohjelmaa olisi syytä tiivistää. Juontajien keskeytyksiä ja monenlaista täyteohjelmaa tuli vähän väliä. Pisteiden sanelemisessa jännitystä nostettiin tolkuttoman pitkillä tauoilla ennen paljastamista.

Ei taida enää yhtenäiskulttuurikaan kukoistaa. Tuskinpa tätä huomenna suurin joukoin kommentoidaan.

 

"Oi mutsi, mutsi - - "

Tuomari Nurmion äitienpäivälaulu on sanoitukseltaan valtavirrasta poikkeava. Tosin stadin katupoikaslangi saattaa aiheuttaa äideille ymmärtämisvaikeuksia.

Yritin tätä kirjoitusta varten etsiä joskus lukemaani tutkielmaa kotimaisen lyriikan äiti-aiheista. Harmikseni en löytänyt.

Äiti on runoudessa runsaasti käytetty aihe. Tunnetuin yksittäinen runo on varmaankin Lauri Viidan Alfhild   ("Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät - - " Betonimylläri 1947).

Klassisen runouden tavallinen äiti on harmajapää, ahkera, väsynyt, köyhä, uhrautuva, vaatimaton, itseään korostamaton, kunniallinen, peräänantamaton, ennen aikojaan vanhentunut, paljon kärsinyt, kaikkensa antanut, usein jo kuollut.

Ei oikein nykyäidin olemusta kuvaavia, ei ehkä aina entisajankaan.

Kun aikoinaan tuli minun vuoroni isänä viettää pitkiä päiviä leikkipuistoissa ja päiväkodin pihoilla, vaikutelma äideistä ei ollut tuollainen, ei isoäideistäkään. Onkohan näistä myöhemmistä sukupolvista kirjoitettu äitirunoja ollenkaan? Ei heti muistu mieleen. Kirjailijoille mielenkiinnotonta joukkoa?

Minulla on tallella muutama alakoulussa tekemäni äitienpäiväkortti. Tässä yksi, vuodelta 1958. Oikein silkkinauhalla yhteen sidottu vihko. On tuo teksti aika mainio. Jotenkin tuntuu, että tuo tekstin sisältö taitaa olla opettajan ohjeistama. Vai olisinko itse kahdeksanvuotiaana osannut olla noin makeileva? Ei häivähdystäkään tuomarinurmiomaista katupoikahenkeä.

(Kirje Äidille! Hei Äiti! Olenko minä ollut kiltti sinulle? Nukuitko hyvin viime yön? Ja minkä laista unta näit? Tahdon pyytää anteeksi kun kastelin kengät tullessani koulusta ja paljon muuta olen tehnyt. Kiitos siitä että olet ostanut minulle vaatteita ja paljon leikki kaluja ja kirjoja ja kiitos siitä että hoidit minua kun olin sairaana. Hei Hei Äiti!)

 

Muisto

Auto on jälleen palannut talviteloilta käyttööni. Vanha tuttu Yaris. Kunhan sää lämpenee,  lähdetään maalle.

Koeajolla kiersin vähän kauemmaksi katsomaan, onko eräs tuttu paikka ennallaan.

Kyllä on.

Siinä kasvaa iso alue valkovuokkoja. Siinä pysähdyimme vuosikaudet äitienpäivänä keräämässä kimpun. Tytär halusi joka vuosi kerätä samasta kohdasta tuliaisen famulleen. Perinne alkoi jo ihan vauvaiässä. Aina sama paikka.

Kuvassa näkyy päivämäärä. Se äitienpäivä jäi famulle viimeiseksi.

Ehkä perinne jatkuu jollekin toisella äidille, famulle ja mummulle. Valkovuokot pistävät toivomaan.