maanantai 17. toukokuuta 2021

Tirkistelyä

Tuntuu kuin olisin luvattomissa puuhissa, sillä luen aitoja rakkauskirjeitä noin 75 vuoden takaa.

Tunne on sikäli oikea, sillä lupaa ei ole eikä sitä voi keneltäkään pyytää. Kirjeet ovat tulleet haltuuni iäkkään sukulaispariskunnan asunnon tyhjennyksen myötä. Kirjoja ja paperitavaraa tuli melkoinen lasti, ja vähitellen käyn papereita läpi yksi kerrallaan. Nyt olen edennyt rakkauskirjeisiin asti. Niitä on vähän toista sataa. Skannaan kaiken kiinnostavan talteen toivoen, että jälkipolvilla on joskus kiinnostusta perehtyä esivanhempien vaiheisiin.

Kirjeiden kirjoittajat ovat nuoria, herra vähän yli kaksikymppinen, neiti vähän alle. Pariskunta heistä tuli, mutta kirjeissä he ovat vasta seurusteluvaiheessa, herra Helsingissä opiskelemassa, neiti maaseutukaupungissa valmistautumassa ylioppilaskirjoituksiin. - Kuvan kirjekuorien nimi- ja osoitetietoja vähän suttasin yksityisyyden säilyttämiseksi.


Tirkistelyn tunne on sikäli aiheeton, että kirjeissä ei ole mitään intiimiä. Arkisia murheita käsitellään, rakkautta vakuutellaan ja odotetaan kovasti tapaamista. Etäisyyttä on satoja kilometrejä. Yhteen päästään kesälomalla ja jouluna. Postimerkeissä on Paasikiven kuva ja ne maksoivat 10 markkaa.

*   *   * 

Toinen tirkistelyni kohde ei ollut yhtä siveellinen. Olen katsonut Ylen lähettämiä "tuhmia" elokuvia.

Jörn Donnerin Sixty-nine, Naisenkuvia ja Krapula sekä Seppo Huunosen Karvat tulivat peräkkäin jonkinlaisena teemana, ja pitihän ne katsoa. Muistikuva kaukaa menneisyydestä kertoi, että eivät ole hääppöisiä, mutta silti piti katsoa, sillä niillä on vanha maine tallella. Niissä näkyy seksiä.

Kyllä, seksiä näkyy, jos seksillä tarkoitetaan paljaita rintoja ja nuhjuista nylkyttämistä. Lisäksi näkyy Jörkan  paljon huomiota saanut itsensä paljastus. Kokonaisuus on kuitenkin kelvoton, huono ohjaus, puutteellinen käsikirjoitus ja tökerö näyttelijäntyö (siis ohjaajan itsensä). Katsoja ei saa odottamiaan eroottisia virikkeitä.

Mutta mainetta näillä elokuvilla on, ne olivat aikansa sensaatioita rohkeudessaan. Aika on muuttunut, nykysensaatioksi nämä eivät kelpaa. Eikä Donnerin maine eurooppalaisena intellektuellina ainakaan näihin elokuviin perustu.

Mutta tirkistelty nyt taas on ja todettu se sama mikä silloin uutenakin. Kaikenlaisella sitä hälyä saadaankin nostetuksi.

*   *   *

On aika muuttaa maalle. Voi olla, että viime kesän malliin blogi saa kesälläkin täydennystä. Minusta ei koskaan tiedä, millä päällä satun olemaan. Lupauksiin ei kannata mennä luottamaan - katsotaan nyt. Toivotan lukijoille hyvää kesää.

 

 

perjantai 14. toukokuuta 2021

Vaara vaanii

Rohkaisin mieleni ja menin hyvässä seurassa hellepäivänä krouviin. Koko ajan tuntui, että tämä taitaa olla uhkarohkeaa. Kaksi meistä oli rokotettu, kolmas nuoruuttaan ei

Turvamääräyksiä siellä noudatettiin, ahdasta ei ollut. Hyvässä seurassa aika meni nopeasti ja valomerkki tuli aikaisin. Maskeja on vaikea käyttää viiniä maistellessa. Kaksi lasillista nautittiin. Pitkän tauon jälkeen se tuntui uudelta ja ennen kokemattomalta. Mutta ei se ollut. Keskustelimme, onko tämä turvallista, varsinkin sille rokottamattomalle.

 

                                                (Jean Beraud - 1889)

Kotona aloitettiin suursiivous. Erityisen pölyisiä paikkoja ovat kirjahyllyjen ylimmät hyllyt. Minä nostin keittiöstä kolmiportaisen jakkaran olohuoneen korkean kirjahyllyn eteen kerätäkseni ylimmältä hyllyltä kiinalaiset koriste-esineet pois, jotta tyhjältä hyllyltä saisi pyyhityksi pölyt.

Mutta ei se käynyt. Kuului käsky, että top tykkänään, tuolle jakkaralle et nouse. Putoat kuitenkin. Kiipeilyhommat luovutetaan nykyisin suosiolla juniorisarjalaisille. 


Maalle muutto lähestyy. Kyllä niitä vaaroja on maallakin, ei pelkästään kaupungissa.

Viikko sitten kävin kevään ensi käynnillä maalla. Tuli pahoja enteitä alkavalle kesälle, sillä näin kyykäärmeen. Viime kesänä niitä ei näkynyt ollenkaan. Olen käärmepelkoinen. Längelmävedellä kerran  melkein astuin käärmeen päälle pihapolulla - minä kun en koskaan ole oppinut katsomaan jalkoihini vaan tähystelen kulkiessani puun latvoihin. Tästä huonosta tavasta kirjoitin kerran täällä varoittavan kertomuksen ( tässä linkki). Ottakaapa siitä opiksenne!

*

Eräänä kesänä maalla kaaduin polkupyörällä. Oli hiekkatie ja alamäki. Soraa ja kivenmurikoita sattui renkaan alle ja niin sitä mentiin. Ei siinä minulle huonosti käynyt, sillä vauhti oli maltillinen. Vähän naarmuja kyynärpäähän. Huonommin kävi polkupyörälle, jonka etupyörä meni venkuralle. 

*

Viime kesänä maalla punkki puri. Asia jäi huomaamatta ainakin viikon ajan, sillä puremakohta oli vaikeasti havaittavassa kohdassa reiden takana. Lääkärissä käynnin se vaati ja kahden viikon antibioottikuurin. VAROITUS: tekstin lopussa oleva kuva saattaa järkyttää herkkiä lukijoita. 


 

 

 

lauantai 8. toukokuuta 2021

Rakkautta logiikan sääntöjen mukaan

 

Ohje sinulle, joka haluat löytää runon, joka pysähdyttää.

Älä etsi mitään vaan selaa summittaisesti jotakin tuntematonta runoteosta - ehkä mieluiten antologiaa - ja anna sattuman ohjata.

Näin minä taas kerran tein, ja osuihan se nytkin kohdalleen. Latinalaisen Amerikan runoilija Ernesto Cardenal (1925 -2020) ei liene Suomessa kovin tunnettu. Pentti Saaritsa suomensi 1960-luvulla hänen pitkän runoelmansa  Kello 0  sekä kokoelman Epigrammeja.

Tämä nicaragualainen runoilija, pappi ja vallankumouksellinen kirjoitti maansa levottomina aikoina eleettömän huumorin ja ironian runoutta. Aiheena usein rakkaus - mikäpä muu.

Mutta kuinka moni on kuvannut tätä lyriikan ikiaihetta logiikan sääntöjen mukaan eteneväksi tapahtumasarjaksi?

Ei kai kenelläkään rakkauden kohteella voi olla mitään vastaväitteitä tällaiseen päättelyketjuun?

                                                        (Kuva: John Gannam: Old Love Letters)