keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Impulsiivista toimintaa

Vanhoja lehtiä kannattaa lukea. Niistä saa impulsseja.

Vanha professori Rafael Koskimies kehui erästä kirjaa Uudessa Suomessa keväällä 1961: "Korkea-asteinen naisen sielunkuvaus, joka merkitsee kaivattua askelta suomalaisen nykyaikaiskirjallisuuden kehitystiellä." 

Modernistien koulukuntaa edustanut kulttuuritoimittaja Eino S. Repo kehui samaa kirjaa Parnassossa 2 / 1961: "Nähdäkseni tällä teoksella on kaikki edellytykset tulla luetuksi vielä silloinkin, kun enimpiä viime aikojen kirjoja on kauan sitten lakattu lukemasta."

Olin luullut, että nämä kaksi eriseuraista kirjallisuusmiestä eivät voineet olla yksimielisiä mistään asiasta. Erehdyin.

Mikä siis on tämä omituinen kirja?  Vastaus:  Marja-Liisa Vartion Kaikki naiset näkevät unia (1960).

Siitäpä tuli se impulssi. Kirja esiin hyllystä ja lukemaan, vaikka ihan muuta olin suunnitellut. Ja saman tien kaikki muutkin hyllystä löytyvät Vartiot. Sopii hyvin tukemaan Yle-Teeman naisohjaajien maaliskuun kokonaisuutta.

Ja vielä teokseen liittyvä väitöskirja ("Helena Ruuska: Arkeen pudonnut sibylla : Modernin naisen identiteetin rakentuminen Marja-Liisa Vartion romaanissa Kaikki naiset näkevät unia".  - löytyy netistä). Ja vielä Paavo Haavikon vaimonsa varhaiseen kuolemaan liittyviä runoja.  Käyköhän vielä joskus niin, että Paavo Haavikko muistetaan Marja-Liisa Vartion aviomiehenä?


maanantai 9. maaliskuuta 2020

Voisi kokeilla


Tuliaisiksi ostettiin jaloja juomia mutta ei muuta epäterveellistä, sillä Mäkelä on nykyisin tarkka sellaisista. Hän ei syö ollenkaan punaista lihaa eikä varsinkaan makkaraa. Oli siis sovittu, että Mäkelä itse hoitaa ruokatarjoilut terveellisen kaavan mukaan.

Kreikkalainen ajoi ja minä pelkäsin pelkääjän paikalla. Ei se mitään hurjaa menoa ollut, minä vaan pelkään kaikkien kyydissä paitsi omassani. Pikkuisen omassanikin. Matka vei moottoritietä Lahteen ja ohikin Mäkelän mökille Vesijärven rannalla.

Saunottiin, nautittiin virvokkeita, uitiin. Tarkkaan ilmaisten kreikkalainen ui, Mäkelä ja minä virutettiin varpaita. Hulluja ne kreikkalaiset. Muurikkapannulla käristettiin broilerinakkeja, sipulia, paprikaa, tomaatteja ja muuta. Oikein hyvää, oikein terveellistä. Kreikkalainen kehui, että tarjoilu oli melkein välimerellisen dieetin mukaista, vain ne nakit olivat vieraita. Hän luetteli pitkän listan muita aineksia, joita kreikkalaiselle muurikkapannulle lisäksi laitettaisiin.

Mäkelä joi olutta, minä siideriä ja kreikkalainen omaa viiniään, pihkalla maustettua. Aivan erityisen terveellistä, niin hän väitti. Kohteliaasti mekin maistoimme, mutta ei sellaiseen suomalainen suu ole sopeutunut. Aika miedot juomat kaikilla, Mäkeläkin on luopunut väkevistä. Terveellisyysajattelu ulottuu hänelläkin juomiin: oluessa on B-vitamiinia.

Aika ränsistyneen näköisiksi me huomasimme muuttuneemme. Sen kertoi saunakamarin seinän iso peili. Ennen emme olleet. Minun mielestäni kreikkalainen ei ole ränsistynyt. Mutta sitä en tietenkään sanonut ääneen.

Mäkelä on kyllä ränsistynyt. Hänellä ei ole enää tukkaa. Lukioikäisenä oli pitkä. Viikset ovat pysyneet tuuheina. Mäkelä on muka tyytyväinen nykytilanteeseen. Käy halvaksi, kun sampoota säästyy eikä kampa kulu. Minulla on päinvastoin. Tukka on tallella ja pysynyt alkuperäisen vaaleana, aika pitkä ja helposti takkuuntuva. Sampoon lisäksi hoitoainetta kuluu solmujen selvittämiseen. Mutta parta on harmaa.

Kreikkalainenkin on omasta mielestään ränsistyneen näköinen, sillä musta kihara tukka on harmaantunut. Minun mielestäni se vaan komistaa häntä, mutta sitäkään  en sanonut ääneen. Hänelle ei ole edes vatsaa kasvanut, niin kuin Mäkelälle ja minulle.

Pahinta on nenä. Kreikkalaisella on oikea yläluokkaisen aatelinen kyömy nenä, täydellisen välimerellinen konkkonokka. Minun mielestäni kadehdittavan komea ja ylväs. Mäkelällä on aito suomalainen perunanenä, mallia puikula. Minulla on junttisuomalainen perunanenä, pieni mutta röpelöinen mallia Bintje.

Niillä nenillä sitä kuitenkin on pärjättävä. Vatsan litteyttämiseen sen sijaan voisi kokeilla sitä kreikkalaisten terveellistä pihkaviiniä. Ehkä siihen tottuisi.

(Kuvassa ylärivissä keskellä Bintje, alarivissä oikealla Puikula // Loukie Werle - Jill Cox:  Ruoka-aineet - suuri kuvitettu elintarvikekirja / Ingredients / 2000)



maanantai 2. maaliskuuta 2020

Kielletty katse


Olin jo oppikoulussa, ikää varmaankin 11 tai 12. Antero ja Tuomo olivat vuoden tai kaksi nuorempia. Naapurin Leena oli pari luokkaa ylemmällä, ehkä jo 14.

Illan pimeydessä hiivimme Anteron ja Tuomon kanssa Leenan ikkunan taakse kurkistelemaan. Kyllä sinne  hyvin näkikin. Tämä toistui monena iltana, sillä näkymä Leenan huoneen verhojen raosta ennen lampun sammuttamista oli ennen kokematon ja kovasti innostava.

Vuosia myöhemmin, aikuisena, tunnustin nolostellen teon Leenalle. Olin varautunut kiukkuiseen reaktioon, mutta Leena olikin lähinnä huvittunut. Anteeksipyyntöä ei tarvittu. Olisikohan peräti ollut pikkuisen imarreltu kuultuaan olleensa naapurin keskenkasvuisten koltiaisten mielenkiinnon kohteena?



Jokin outo assosiaatio palautti tämän vuosikymmeniä vanhan kielletyn katseen mieleen, kun äskettäin katselin ns. napatanssiesitystä. Vietimme porukalla tuttavan merkkipäivää turkkilaisessa ravintolassa Erikinkadulla. Tuttu paikka, hyvä ruoka ja asialliset hinnat. Ja napatanssiesityksiä.

On sille tanssille muitakin nimityksiä, kuten itämainen tanssi ja vatsatanssi. Mitenkään rivoa se ei ole, vaikka paljasta pintaa onkin näkyvissä. Taidokasta ja tyylikästä liikettä on ilo katsoa.

Mutta tällaiselle varttuneessa iässä olevalle herrahenkilölle tuli esityksiä katsellessa mietteitä mieleen.

Onko korrektia suunnata katse niihin nuoren naisen vartalon osiin, jota esityksessä ovat kiivaimmassa kieputuksessa, ikään kuin esityksen ydinkohtana ja katseenvangitsijana. Katseen suunnalla oli merkitystä, kun esiintyjä sijaitsi aivan edessäni, metrin päässä, niin että voisin paikaltani kättä ojentamalla koskettaa häneen. Pöytäseurueeni istumispaikat sijaitsivat niin, että he näkivät sivusta, katsonko tanssijatarta silmiin, kenkiin vai johonkin siinä välillä. Ja tanssijatar katsoi vähän väliä minua silmiin, kun siinä lähimpänä istuin. Jos esiintyjä olisi sijainnut etäämmällä, ongelmaa ei olisi. Silloin yhdellä katseella näkisi esiintyjän päästä varpaisiin.

Huomasin, että pöytäseurueeni toinen mies katseli enemmänkin ruokalistaa kuin esityksiä. Olisiko minunkin viisasta tehdä niin, ettei seurueen naisille juolahtaisi mieleen mitään dirty old man -tyyppistä epäilyä.