Luovaa ongelmanratkaisukykyä osoittaen

Kaveri pyysi auttamaan muuttokuorman purkamisessa. Meninhän minä.

Oli siellä kolme muutakin apumiestä. Riuskoja nuoria kavereita. Huonekalut ja laatikot nousivat vauhdikkaasti muuttoautosta kolmanteen kerrokseen. Hissiä ei ollut.

"Riuska" ei ehkä ole kaikkein osuvin sana määrittelemään minua. Siksi osakseni koitui enemmänkin ylimääräisen avustajan rooli. Enemmänkin pysyttelin pois tieltä kun riuskemmat kantoivat. Pitelin ovia auki, työntelin laatikoita syrjemmälle pois keskilattialta. Muutaman taulun ripustin seinillä odottaviin koukkuihin. Sohvatyynyjä järjestelin suoremmiksi.

Ja keitin kahvia. Keitin oli valmiiksi tiskipöydällä, suodatinpusseja ja kahvia löytyi kaapista. Ongelma oli vain siinä, että mistään ei löytynyt kuppeja. Muuttolaatikoissa ei ollut nimilappuja, joten availin kansia ja kurkistelin. Muita astioita kyllä löytyi mutta ei kuppeja.

Luovaa ongelmanratkaisukykyä osoittaen katoin pöydälle syvät lautasen ja lusikat. Kävi se kahvin nauttiminen niinkin, oikeastaan aika hyvin. Näyttikin ihan elegantilta toiminnalta. Yksi kyllä kokeili vulgääristi ryypätä kahvinsa lautasen reunalta suoraan suuhun mutta sai roiskeita rinnuksille. Känttypuolta kahvittelussa edustivat Marie-keksit. Niitä en koskaan ole osannut arvostaa kovin herkullisiksi.

Nälkäkin tulee raskaan työn raatajille. Sitä taltuttamaan isäntämme oli hankkinut jääkaapin täyteen  monensorttisia grillimakkaroita ja olutta sekä sinappituubin. Minä pistin sähköhellan uunin kuumenemaan ja makkaroita pellille.

Onnistuin ruoanlaitossa ilmeisen hyvin, sillä menekki oli suurenmoinen. Makkarat tarjoilin talouspaperirullasta repäistyllä kääreellä. Sinappia olisi saanut olla toinenkin tuubi. Olutta ei nautittu lusikalla lautaselta vaan suoraan purkista.

Kokki itse jäi kylläkin näitä herkkuja vaille, sillä makkarakiintiöni tälle vuodelle oli jo täynnä, ylittynytkin. Ensimmäinen meni Längelmävedellä juhannusyönä ja toinen äskettäin uudella kesäasunnollani Bellman-henkisessä juhlassa, kuten hiljattain täällä kerroin. Seuraava sitten ensi vuoden juhannusyönä. Olutkin jäi minulta juomatta, sillä minulla on kihti varpaassa. Lääkäri on tiukalla sävyllä varoittanut juomasta olutta.

Yhden muuttolaatikon kannen alta kuppeja etsiessäni löysin mielenkiintoista luettavaa. Isäntä suostui pienellä painostuksella antamaan koko nipun lainaksi. Näiden kanssa käyn nyt viikonloppua viettämään.

 

Huomenna parempaa?

En päässytkään lähtemään. Bussit olivat lakossa. Kävellen matka oli liian pitkä. Oma auto on jo talviunilla.

Niinpä kävelin vain meren rantaan ja istuin rantakivelle. Samalla kivellä olen istunut ennenkin. Onkohan pessimistinen oraakkeli Paavo Haavikko on myös istunut siinä, kun hän kirjoitti sanat "Kaikki on surullista"?

Siltä siinä nytkin tuntui, kun katseli merelle. Kaikki oli harmaata, kylmää, elotonta. Ei voinut edes uskoa, että aavan meren tuolla puolen voisi olla mitään harmaata kummempaa.

                                                 (Kuva:  Edvard Munch:  Melankolia -1896)

Ei siinä kauan voinut istua. Tuli kylmä - nautinnollisesta syystunnelmastakaan ei ole enää mitään tallella. Löytyisikö mitään lohdutusta?

Löytyi:  kotona makaronilaatikkoa ja musiikkia.  (avaa linkki)

                                          (Kuva:  Albert Bertelsen:  Valsedrømme - 1921)

Sävy sama - miksipä sitä muuttamaan.

https://www.youtube.com/watch?v=tYIYIVG64C4   

Penseys on ilomme

Oli aikomus mennä elokuviin keskellä iltapäivää. Katselin tarjolla olevaa ohjelmistoa. Ei oikein sytyttänyt.

Elokuvatarjonta on mennyt kovin kummalliseksi. En saa karsituksi mielestäni aikaa, jolloin uuden elokuvan tarjonta Helsingissä oli moni-ilmeinen, kun jopa uutta italialaista, puolalaista, unkarilaista ja muuta elokuvaohjelmistoa  tuli nähtäväksi ilman viivytystä. Ja vanhojen mestariteosten uusintoja oli kaiken aikaa tarjolla ainakin pikkuteattereissa, kuten Museokadun Cinemassa. Nykyisin kaikki on kertakäyttötavaraa.

Tällainen 60-luvun lopun elokuvakerhojen kasvatti ei oikein pääse irti siitä asenteesta, jolloin elokuva oli vielä kulttuuria ja taidetta. Se oli aikaa, jolloin maailman muuttaminen paremmaksi koettiin vielä mahdolliseksi eivätkä ihmiset - nuoretkaan - olleet menettäneet idealistista kykyään uneksia.

On tietysti Elokuva-arkisto eli Kino Regina uudessa Oodi-kirjastossa. Siellä on kunnollinen ohjelma, ja käyn siellä melko usein. Myös vanha Orion tarjoaa onneksi edelleen laatuelokuvaa ja monenlaisia alaan liittyviä tilaisuuksia. Uusia korttelikinoja on myös kasvanut sinne tänne, ja lisää on tulossa. Jonkinlainen boomi ilmeisesti on syntymässä.

Olen miettinyt otsa kuprulla, olenko vanhanaikainen, kun suhtaudun penseästi korttelikino-boomin kylkiäisenä tulleeseen käytäntöön, että elokuvateatterista on tullut ravintola. Näytöksien aikana syödään ja juodaan ja kuljetaan. Jotenkin pidän sitä sopimattomana.

Aki Kaurismäeltä oli aikoinaan komea ele, kun hän Andorra-teatterinsa avajaisissa heitti teatterin aulassa vanhastaan olleen pop corn -koneen hankeen.

Minäkin toistaiseksi katson mieluummin elokuvan keskittyneesti ja hoidan ruoka- ja juomapuolen sitten näytöksen jälkeen kotona (Kuva:  Kieku ja Kaiku, sanat Mika Waltari, kuvat Asmo Alho)