Urbaani snobi

Lehdessä oli pitkä kirjoitus Kalle Päätalosta. Kirjailijan parikymppinen tyttärentytär on ruvennut lukemaan isoisänsä kirjoja ja kirjoittaa kokemuksistaan blogia.

Päätalo on minulle itselleni hankala aihe. Olen kirjallisuustieteestä maisterinpaperit nuorena hankkinut, joten olen kai jonkinlainen alan asiantuntija. Silti olen lukenut Päätalon isosta tuotannosta vain yhden kirjan ja senkin vain puoliväliin.

En muista, minkä niminen kirja se oli, mutta ei se maittanut. Kesken jäi. Toisaalta se ei ole merkki kirjan huonoudesta, sillä minulta jää kesken aika moni kirja. Väsymys, kiire, muu edelle menevä kirja, matka, mieliala tai muu sellainen seikka saattaa keskeyttää vetävänkin kirjan lukemisen. Joihinkin palaan paremmalla ajalla, joihinkin en palaa. Päätaloon en ole palannut.

Hankalaksi Päätalon tekee se, että Suomen kansa on ollut hänen kirjoistaan poikkeuksellisen innostunut. Väinö Linna taitaa olla edellä, mutta ei juuri muita. Ja tiedän monia fiksuksi tietämiäni henkilöitä, joiden mielestä Päätalo on suuri mestari.

 Kai siis minunkin pitäisi.

Tiedän, että meikäläisiä epäillään urbaaneiksi snobeiksi, poispilatuiksi arroganteiksi, elitisteiksi, jotka halveksivat maalaisproosaa. Ns. kirjallisuuden asiantuntijat, kriitikot, eivät isommin innostuneet Päätalon tuotannosta, muutamin poikkeuksin. Kirjallisuuden historiat ohittavat hänen tuotantonsa vähäisin maininnoin. Ei Päätalo taiteiden hierarkiassa kovin korkealla ole. Mutta painosluvut ovat huippuluokkaa. Kansa tykkää. Tyttärentytärkin on kiinnostunut ja haluaa ymmärtää, miksi isoisä on tällaisessa asemassa.

Minä olen välillä miettinyt, pitäisikö tehdä uusi yritys. Onko minuunkin tarttunut elitismi, arroganssi, snobismi, kun olen ikäni ollut tekemisissä kirjallisuuden ammattilaisten kanssa. Kannattaisi varmasti yrittää. Olenhan taustaltani kuitenkin maalaispoika, pääsin lapsena näkemään hyvinkin läheltä köyhyyttä ja kurjuutta, juuri samanlaista julmaa metsästä tukkitöillä niukan elantonsa hankkivaa monilapsista metsätorpan elämää, josta Päätalokin kirjoittaa.

Muita "korkeakulttuurin" vähälle arvostukselle jättämiä kirjailijoita ovat mm. Arto Paasilinna ja Laila Hietamies (myöh. Hirvisaari). Minä olen lukenut Paasilinnalta yhden kirjan (Jäniksen vuosi) ja jotain toista aloittanut, mutta kesken sekin jäi. Hietamieheltä en ole lukenut mitään. Sen sijaan olen ostanut aika monta Hietamiehen kirjaa, sillä äitini halusi niitä joululahjaksi. Kävin aina pyytämässä kirjailijalta omistuskirjoituksenkin äidilleni. Mutta omalle lukulistalleni yksikään niistä ei päässyt.

Näiden todisteiden valossa minun on kai pakko myöntää, että lukutottumukseni noudattaa aika johdonmukaisesti ns. kirjallisen eliitin arvostuksia. Olen siis osa poispilattua urbaania elitistisnobismia. Vaikea on puolustautua.

Vähän helpompi on puolustautua, kun puheena on uudempi action. Luin aikanaan muutaman Ilkka Remeksen kirjan ja olen myös nähnyt pari Renny Harlinin elokuvaa. Kokemukseni perusteella tiedän varmasti, että näihin en enää ikinä koske. Moista yksioikoista ja taidotonta reuhaamista en halua enää koskaan kokea, olivatpa kuinka suosittuja tahansa. Kansansuosio ei ole tae laadusta.

Mutta se Päätalo täytyy pistää vakavaan harkintaan.

  

(Kuvassa Kalle Päätalon muistomerkki Tampereella, Arja Renell 2014)

Perinteisin menoin

Juhlakauden pääsisältönä minulla olivat kirjat ja elokuvat. Innostuin lukemaan Tšehovin novelleja. Niistä ei pääse koskaan eroon, eikä ole syytä päästäkään. Elokuvatarjonnan ydin olivat Teeman festivaalista vielä katsomattomat This must be the place, Blue Valentine ja Mestari sekä Richard Linklaterin vanhastaan tutut Rakkautta ennen aamua ja Rakkautta ennen auringonlaskua.

Itsenäisyyspäivän perinteisiini kuuluu käydä katsomassa, miten tämä maa voi. Sen näkee parhaiten Hakaniemen torilla. Eipä ole voinnissa kehumista. Muina päivinä saman näkee Helsinginkadulla, jossa Veikko Hurstin Laupeudentyö jakaa ihmisille ruokaa. Nyt Hakaniemen torilla Köyhien linnanjuhlassa ruokalistalla oli hernesoppa, voileipä ja kahvi. Väkeä oli jonoissa paljon. Juhlamielen ylevyydestä en oikein osaa sanoa.

Minulla taas oli kotona päivälliseksi bataattikeittoa, pestolohta lisukkeineen ja mustikkapiirakkaa. Juomana viini. Juhlaan olin kutsunut kaksi vierasta. Juhlamieli oli korkealla.

Illalla sää oli kurja, joten pysyin sisällä. Televisiosta katselin vuoden tärkeintä ja suosituinta ohjelmaa. Onkohan Yle huomannut kaupitella tätä ohjelmaformaattia ulkomaisille tv-yhtiöille? Ja miksi Yle ei esitä uusintoina vanhoja Linnanjuhlia. Juhlia on televisioitu jo yli 50 vuotta, joten uusia jaksoja riittäisi esitettäväksi vaikka joka sunnuntai-ilta vuodet läpeensä. Miljoona katsojaa ellei kaksikin, ja Yle olisi niillä kaikkien katsojamittausten kärjessä pysyvästi.

Linnaan oli kutsuttu erityisen paljon vapaaehtoistyössä kunnostautuneita henkilöitä. Se oli hieno kunnianosoitus tälle tärkeää ilmaista työtä epäitsekkäästi tekevälle joukolle. Lisäksi juhlassa oli mukana valtakunnan poliittisen ja taloudellisen vallan ja päätöksenteon eliitti. Heidän juhlamielensä näytti olevan aivan erityisen korkealla.

Mielenosoittajat häädettiin johonkin etäämmälle, Unioninkadulle. Vanhana 70-luvun mielenosoitusveteraanina katselen asiaa kokenein silmin (tosin ei silloin vastustettu presidentinlinnan juhlia, kohteet olivat aivan muualla). Tämä nykyinen meininki tekee pahaa. Käyttäytyvät kuin humalainen rosvojoukko. Ei sellaisella saada mitään hyödyllistä aikaan. Näin vain aiheutetaan vahinkoa ja lisätään yleistä antipatiaa tavoitteita vastaan.

Mitä syytä mielenosoituksille voisi olla?

Yksi iso syy oli siellä Hakaniemen torilla. On aivan perusteltua muistutella poliittisen ja taloudellisen päätöksenteon eliittiä siitä, että valtakunnassa suuren ihmisjoukon elinolot ovat menossa entistäkin huonompaan suuntaan. Herätellä heitä, joilla on valta ja voima, että tehkää jotain. Mutta ei riekkumalla ja rikkomalla mitään saavuteta. Aggressiot vain lisääntyvät.

=   =   =  

Tämä on toinen, paranneltu painos eilen kirjoittamaani tekstiä. Sain aamulla luotetulta lukijalta kritiikkiä, joka johti tekstin poistamiseen ja muokkaamiseen. Tavoittelemani kevyt ironia ei osoittautunut onnistuneeksi, sillä vaikutelmaksi tuli, että kannatan anarkistien mielenosoitustouhua. Poistin siis ironian.

Laskurista päätellen noin kolmekymmentä lukijaa ehti lukea huonon tekstin ennen sen poistamista. Pahoittelen, jos se aiheutti mielipahaa.

Nähtäväksi jää

Minulla on jo pitkään ollut tunne, että tarvitsen uudet lukulasit. Olen yrittänyt hoitaa ongelman tilapäisesti ostamalla Tiimarista kolmella eurolla lukulasit, itse asiassa useitakin. On ollut kätevää sijoittaa niin halpoja lukulaseja sinne tänne, kaikkiin paikkoihin joissa tiedän joutuvani tekemisiin pienikokoisen tekstin kanssa.

Tiimarin lukulaseja on keittiössä pöydän yläpuolella olevan pienen kaapin päällä. Sieltä otan ne, kun alan aamiaisella lukea sanomalehteä. Toiset lukulasit on työhuoneeni kirjoituspöydällä, ja tätä kirjoittaessanikin juuri ne ovat käytössä. Kirjoituspöydän vieressä on sohva, jossa yleensä istun lukemassa kirjoja. Kolmannet lukulasit on makuuhuoneessani sängyn viereisellä yöpöydällä. Siina luen loikoillessani tai mennessäni nukkumaan. Neljännet lukulasit on kotelossa olkalaukussani, sillä kaupungilla kulkiessa poikkean usein kirjakauppaan tai muuhun paikkaan, jossa on tarpeen nähdä tekstiä. Viidennet lukulasit on kotelossa talvitakkini rintataskussa yllättäviä tilanteita varten, sillä aina ei olkalaukku ole mukana.

Kesäkodissani on lisää lukulaseja, tuvassa, makuuhuoneessa. Yhdet kiikkuvat pihavaahteran oksantyngässä. Siinä puun alla minulla on tapana aurinkoisina päivinä istua lepotuolissa lukemassa. Yhdet lasit vein laiturille ja löin penkin tolppaan naulan, jossa ne kiikkuvat. Kesäyön tapoihini kuuluu saunominen, uiminen ja vilvoittelu laiturilla. Lukulasit olivat tarpeen, sillä siinä tuli tavaksi samalla hoitaa yksityisluonteinen sähköposti.

Olen siis ollut Tiimarin hyvä asiakas. Olen tullut ymmärtämään, että sen firman bisnes sujui silti huonosti.

Tänään kävin optikolla. Tehtiin "kokonaisvaltainen näöntutkimus". En oikein ymmärrä, mitä tuo "kokonaisvaltainen" tarkoittaa. Tyypillistä mainoskieltä. Onko olemassa jotain muitakin näöntutkimuksia? Puolikasvaltainen? Vajaavaltainen?

 No, joka tapauksessa saan kohta uudet lukulasit, oikein optikon kokonaisvaltaisen tutkimuksen perusteella valmistetut. Mutta vain yhdet. Varmaankin Tiimarin laseja jää edelleen käyttöön, ainakin olkalaukkuun ja takin taskuun. Ja varmasti sinne kesäkodin vaahteran oksalle ja varsinkin laiturille, sillä sähköpostia saattaa tulla ja mennä ensi kesänäkin.

Kalliit ne uudet lasit ovat, ei lähelläkään kolmea euroa. Nähtäväksi jää, näkeekö niillä lukea paremmin.