Aina
välillä joku kysyy minulta, mitä yritän ilmaista sillä, että en muka ole
innostunut urheilusta. Onko se diivailua? Ylimielisyyttä? Teeskentelyä?
En
oikein ole osannut vastata. Pikkupoikana olin hyvinkin innokas. Osasin (ja
osaan vieläkin) ulkoa yleisurheilun ennätykset ja voittajat 60-lubulta.
Seurasin myös hiihtoa ja mäkihyppyä. Kuuntelin kaikki urheilulähetykset, Pekka
Tiilikaisen (kuva) ja Paavo Noposen selostukset. Kävin katsomassa Jyväskylän seudulla
pidettyjä kisoja ja keräsin urheilijoiden nimikirjoituksia. Aikuisenakin olen
seurannut urheilua, mutta vain kaikkein suurimmat kisat.
Eilen
luultavasti tein aikuisikäni ennätyksen. Katsoin televisiosta olympiakisoja
yhteen putkeen kuutisen tuntia. Olin saanut asiantuntevan vihjeen, että nyt jos
koskaan.
Vihje
osoittautui päteväksi. Hiihdosta tuli kultaa ja hopeaa jääkiekossa kaatui
Venäjä.
Minäkö
muka urheilun vastustaja?
Täytyy
myöntää, että tällaiseen menee väistämättä tunteella mukaan, kun tilanne on
päällä. Ei varmaankaan mihinkään muuhun pääse samalla tunteen intensiteetillä.
Mitä muuta hyvältä viihteeltä voi vaatia?
Pystyin
kuitenkin hetkittäin tunnekuohun seassa tarkkailemaan itseäni. Mietin,
pysyisinkö sulkemaan television viisi minuuttia ennen jääkiekko-ottelun
viimeisen erän loppumista ja ryhtymään muihin puuhiin. Entä pysyisinkö
tunnetasolla siirtymään irti nationalistisesta asenteesta ja kannustamaan
vastustajan joukkuetta? Vaikeata olisi.
Otin
laatikosta esiin verenpainemittarin ja katsoin, miltä paine näyttää. Minulla
kun verenpainemittaukset eivät ole näyttäneet hyviä lukemia. Ei näyttänyt
nytkään, entistä huonompaan suuntaan on mennyt. Jääkiekko-ottelu Suomi - Venäjä
on siis vähintään yhtä epäsuositeltavaa kuin suolan käytön lisääminen.
Sitten
on vielä se addiktio. Minä olen välillä ollut havaitsevani, että kaikkeen,
mihin tunteella menen mukaan, siihen syntyy addiktio. Tätä pitää aivan
erityisen tarkkaan varoa. Toisaalta yleissivistykseen kuuluu tuntea
elämänpiirinsä tapahtumia, ainakin pääpiirteittäin. Olympialaiset lasken
yleissivistykseen kuuluvaksi elämäpiiriksi. Addiktio vai yleissivistys?
Testi
on edessä tänään, perjantaina. Asiantunteva vihje kertoi, että luvassa on
entistäkin innostavampaa jääkiekkoa. Klo 13.45 näen, mihin asteeseen
addiktoitumiseni on edennyt. Avaanko television vai ryhdynkö vaikkapa lukemaan
Trimalkion pitoja? Vai lähdenkö toteuttamaan lääkärin verenpainesuositusta ja
menen kuntokävelylle?
