Monilla työpaikoilla voidaan huonosti. On uupumusta, burn outia, masennusta, ennenaikaista eläköitymistä. Syitä ongelmiin on paljon. Omalla työpaikallani Vuoronvarausvirastossa tehtiin syksyllä selvitys sisäisestä ilmapiiristä. Tulokset olivat konsulttifirman analyytikon mukaan kohtalaisen hyvät, mutta silti päätettiin käynnistää saman firman tuottama positiivisen ajattelun kurssi. Siitä on nyt ensimmäinen osa valmis.
Dessu itse ei voi väittää olevansa mikään positiivisuuden mallitapaus. Osuvampi luonnehdinta on yrmeä äijä. Kurssille kuitenkin osallistuin.
Yrmeän äijän näkökulmasta nami-nami-positiivisuus ei maistu. Konstit saattavat sopia sellaiseen mielenmaisemaan kuin Yhdysvallat, jossa hammastahnahymy on herkässä ja small talk ja tuttavallinen selkään läimäyttely kaikenaikaista. Olen kokenut, olen asunut Yhdysvalloissa.
Kurssilla otettiin kontaktia, maattiin lattialla, pidettiin vieressä olevaa käsistä ja kerrottiin tunteista. Ja monta muuta ”harjoitusta”.
Tuli tunnelma, että onpa niksejä. Jälkeenpäin tupakkahuoneessa syvällä kellarin vanhassa pannuhuoneessa juteltiin, että tupakkahuoneen porukalla homma toimii luontevammin. Leppoisa, yhtenhitsautunut tunnelma, jossa voidaan puhua hyvinkin henkilökohtaisia. Eikä tunnu niksihommalta. Siellä tupakkahuoneessa Dessukin usein tauoilla istuu vaikka ei ole enää kymmeneen vuoteen tupakoinut.
Äskettäin katsoin televisiosta (Yle-FST5) norjalaisen elokuvan ”Negatiivisen ajattelun taito” (Kunsten på tenke negativt - 2006). Mainiossa elokuvassa terapeutti yritti opettaa onnettomuuksissa vammautuneita ihmisiä puhaltamaan huonot tunnelmansa paperipussiin ja löytämään sitten ilon aiheita. Ei ihan onnistunut. Tätä niksiä meidän firmamme konsultti ei käyttänyt. Ehkä ensi kerralla, sillä homma jatkuu.
Katsoin televisiosta myös Ajankohtaisen kakkosen Työpahoinvointi-illan viime tiistaina. Tämä on huipputärkeä aihe, ja minulla on työpaikassani aika paljon vastuuta siitä, että henkilöstön hyvinvointi hoidetaan viisaasti.
Kakkosen keskustelu jätti pahan maun. Suomen terveydenhoito on tukehtumassa valtavaan työpahoinvoinnin tsunamiin, syytkin ovat ilmeiset, mutta parannusta ei ole luvassa, mikäli Tohlopin studioon löydettyjen työnantajapuolen edustajien asenne pätee.
Kaikkein vähiten on toivoa kauppojen henkilökunnalla, sillä teidän työnantajapomollaan ei ollut mitään ymmärrystä ongelmiin. Paremmalta ei tuntunut elinkeinoelämän ison pomonkaan ymmärrys. Kolkkoja puhuivat myös vähäisemmät päälliköt, yksi henkilökuntapäällikkö ja yksi tutkija. Myös yksi tavallinen toimittaja julmisteli, hän tuli Kauppalehdestä, mistäpä muualtakaan. Uupumus on oma vika eikä työ voi olla päivähoitopaikka.
Parempaa ongelman ytimen oivallusta yrittivät ammattiyhdistyspomot. Jääkiekkovalmentajalla oli itse koettu burn out antamassa ymmärrystä. Nuori maahanmuuttajapoika oli joukon positiivisin, hän olisi varmaankin tyytyväinen vaikka ei saisi palkkaa ollenkaan, kunhan asiakkailta tulisi edelleen kehuja.
Kaksi vaihtoehtoihmistä antoivat aivan perusteltavissa olevaa virikettä. Jotain sen suuntaista rakennemuutosta työelämään pitää saada. Idealismista lähtee uudistus ja kehitys.
EVAn iso päällikkö yritti väittää, että työpahoinvoinnin syy on viina. Raadissa oli kuitenkin terapeutti, jolla oli tiedot ja tilastot, että uupumisesta kärsivien ylivoimaisesti suurin joukko on pitkälle koulutettuja naisia, työssään äärimmäisen tunnollisia, useimmiten julkisella sektorilla työskenteleviä. Eivät he ole viinaporukkaa. Meni EVA-Apunen kerrankin sanattomaksi.
Keskustelun loppukevennys kuitenkin notkahti niksien puolelle. Fiksun vaikutelman keskustelussa antanut terapeutti pantiin terapoimaan. Hyvä tunnelma piti luoda. Konstina oli panna lyijykynä suuhun poikittain ja rentouttaa poskilihakset hymyyn. Kaikki muut pistivät, vain EVA-Apunen ei. Hän mökötti.
Dessu luulee, että hän olisi tässä asiassa ollut Apusen linjoilla, jos olisi paikalla ollut. Missään muussa Dessu ei ollut Apusen linjoilla.
Ah tätä terapian kekseliäisyyttä.
