Kevätyön hymyilyä

Dessutom sai perjantaina iltapäivällä impulssin. Sellaista ei näin vakaalle miehelle usein satu.

Olin käymässä Myyrmäessä Vantaalla, kun impulssi äkkiarvaamatta iski. Tästähän ei ole Pirkanmaalle matka eikä mikään. Vain 150 km ja olen illaksi Längelmäveden rannoilla. Minähän voisin poiketa viikonlopuksi kesäasunnolleni, onhan kevät.

Ei kun menoksi. Bensaa tankkiin Hyvinkään ABC:ltä ja ruokailu ja eväsostokset Pälkäneen Aapiskukossa. Tuossa tuokiossa olen perillä. Tie mökin pihaan on lumeton mutta kurainen ja hieman upottava. Renkaat sutivat ja viskaavat rapaa auton kylkiin. Saan kuitenkin käännetyksi auton keulan tulosuuntaan, vaikka upottavat raiteet kuraiseen käännöspaikkaan jäävätkin. 

Astun ulos autosta. Tästä alkaa kesä. 

Kesä ei kuitenkaan ole saapunut joka kohtaan, ei oikein kevätkään. Portaiden edessä on iso ja liukas kasa katolta pudonnutta lunta, tai pikemminkin jäätä. Se on pohjoisen puolella ja joka suunnasta varjossa. Kestää vielä viikon jos ei kaksikin, ennen kuin se on sulanut. Joudun joka kerta sisään mennessäni lähes nelinkontin kiipeämään liukkaan kasan yli ennen kuin pääsen portaille. Ja sama temppu toiseen suuntaan ulos tullessani.

Mökin avain löytyy piilopaikastaan. Vanha lukko avautuu kankeasti. Talo on talvet kylmillään, mutta pienimmän kamarin saa melko nopeasti lämpimäksi. Sähköpatterin hehku lämmittää huoneen nopeasti. Sisällä on siivotonta aina talven jäljiltä. Hiiret ovat jättäneet jälkensä, vaikka talo onkin tyhjennetty kaikesta syötävästä syksyllä, mutta sata vuotta vanhan rakennuksen huoneet eivät ole lattian rajoilta niin tiiviit, etteikö pienillä kotieläimillä olisi vapaa pääsy sisälle juoksentelemaan. Lakaisen lattian.

Isompien huoneiden lämmitys ei vielä ole järkevää. Tuvassa on hella ja iso leivinuuni, mutta en nyt tarvitse tupaa. Saunan sen sijaan pistän lämpiämään.

Koivuklapit ovat valmiina saunan nurkassa. Tuohi on valmiiksi revitty laatikkoon. Tulitikut on suojattu kosteudelta tiiviiseen kääreeseen. Kaikki tällainen on vakiintunutta tapaa: saunapuut pitää ehdottomasti kantaa liiteristä saunaan jo pois lähtiessä odottamaan matkasta väsynyttä kulkijaa. Olisi ikävä joutua ensimmäiseksi hoitamaan perusaskareita. Vihtaa ei valitettavasti ole saatavissa.

Vesi kuitenkin pitää kantaa ämpärillä järvestä, se ei ole valmiina. Laituri on mennyt vinoon. Pitää korjata kesällä. Saunan nurkalla kasvavasta koivusta on linnunpönttö pudonnut. Kummallista. Siivosin linnunpöntöt syksyllä ja kiinnitin ne mielestäni hyvin. 

Omenapuista, marjapensaista ja koristepuista ei vielä näe, ovatko ne säilyneet vahingoilta. Kaikki on kyllä suojattu talveksi. Omenapuut jopa kaksoissuojattu: niissä on varren ympärille kääritty kierreliuska ja vähän etäämmälle metrin korkuinen kanaverkko. Silti vahinkoja on sattunut, sillä juurien suojaaminen ei onnistu. Myyrät kai ovat pahimmat tuholaiset, mutta jäniksiä ja hirviä siellä näkee myös.

Olen jo automatkalla soittanut naapurin isännälle, hyvälle saunakaverilleni, olevani tulossa. Hän on kuitenkin kuntoutuslomalla kylpylässä, joten joudun viettämään saunailtani yksinäisyydessä.

Istun löylyssä, käyn jäähdyttelemässä, palaan löylyyn. Tätä pari tuntia. Uimassakin käyn, tosin vain polviin asti. Eväs on vähän turhan maskuliinisen kliseistä: grillimakkaraa ja Savossa valmistettua keskiolutta. Muistin kyllä, että Eeva-lääkäri määräsi viime viikolla omenaa. Niitä en kuitenkaan tullut ostaneeksi.

¤ 

Yksinäinen pitkä saunominen ja kuistilla jäähdyttely hiljaisessa hämäläisessä kevätyössä on ihmiselämän suuria nautintoja. Se on täyttä terapiaa kaupunkielämän kiireen jälkeen. Nautinto täydellistyy, kun saavuttaa sentimentaalisen tunnelman. Siinä tulee niitä paljon puhuttuja sinisiä ajatuksia. Vanheneva ja ränsistymään päässyt mies elää sellaisen kokemuksen voimalla laatuaikaa taas aika hetken. 

 ¤

Aamiaiseksi olen ostanut leipää ja Koskenlaskijaa. Muuta ruokaa ei ole, joten joudun lähtemään lounaalle Orivedelle. Siellä hotelli on entisellään. Käyn myös viereisessä marketissa. Illaksi saunaevästä, makkaraa ja Savossa valmistettua olutta.

Sää ei ole kovin suotuisa. Seisoskelen saappaat jalassa mökin pihassa, katselen, kävelen, tarkastelen, tuumailen, mietiskelen, suunnittelen. En ryhdy mihinkään, paitsi että kannan varastona toimivasta entisestä navetasta puutarhapöydän ja kuusi tuolia paikalleen, siihen missä ne ovat aina sijainneet kaiket kesät. Haravoin pari kottikärryllistä koivunlehtiä ja kippaan ne kasvimaalle. Ne ovat hyvää katetta yrttien juurella.

Sunnuntaina lähden kotimatkalle. Käärin patjan ja makuupussin hiiriltä suojaan, irrotan sähkölämmityksen, tyhjennän veden saunan kiukaasta, kannan klapeja saunan nurkkaan ja revin tuohta laatikkoon, suojaan tulitikut, lukitsen ovet ja piilotan avaimet. Voi kestää vielä muutaman viikon ennen kuin palaan pysyvämmin. Ensin pitäisi käydä työmatkalla Amsterdamissa. Mutta kesäksi muutan taas Längelmäveden rannalle niin kuin kymmeniä vuosia ennenkin.

Tulkaa, uudet ilveilijät

Dessutom kävi pääsiäisen aikoihin Kansallisteatterissa katsomassa ”Galilein elämän”. Esitys ei ollut aivan parhaiden veroinen - parempiakin olen samasta kappaleesta nähnyt. Mutta Bertolt Brechtin teksti on sen verran tärkeitä systeemeitä hoksaava, että esitys oli hyvinkin katsomisen arvoinen ja suositeltava.

Dessutom on aina pitänyt Galilein elämää allegoriana vapaan tieteellisen tutkimuksen puolesta. Tähän tulkintaan johdattaa näytelmän valmistumisen ajankohta 1939. Silloin oli saanut suurta julkisuutta tieteellinen vallankumous: uraanin atomin halkaiseminen. Keksinnön taustalla oli Einstein, ja hän oli juutalaista syntyperää. Sellainen tiede oli natseille kelvotonta.

Einsteinin keksintöä vainosi natsismi ja Galilein keksintöä kirkko ja inkvisitio. Sen vuoksi Brechtin näytelmä sisältää kätketysti ivaa natsismia vastaan. Galileon piti pysyä vaiti tutkimuksistaan, jotka väittivät kirkon julistamaa dogmatiikkaa vastaan.

¤

Miten on nyt? Onko nykytiede vapaa ulkopuolisista painostajista?

Monien muiden tavoin Dessutom pelkää, että nykyinen yliopistosysteemi ”halutaan valjastaa kiskomaan kansallisen kilpailukyvyn ja taloudellisen kasvun vankkureita”, kuten Helsingin yliopiston entinen rehtori Kari Raivio asian harvinaisen selvästi onnistui ilmaisemaan. 

Sellaisessa ilmapiirissä ei taida jäädä paljon tilaa ainakaan humanististen ja taidealojen opetukselle ja tutkimukselle.

Kun yliopistoihmiset joutuvat yhä lisääntyvässä määrin tekemään monenlaisia tehostamis- ja tuottavuussuunnitelmia ja itsetarkkailuraportteja, tilaa vapaalle tutkimukselle jää yhä vähemmän. Galilei kamppaili viimeiseen asti ulkopuolisten vaatimuksia vastaan.

Kansallisteatterin esityksessä trubaduurit ja ilveilijät irvailevat Galilein kauhistuttaville opeille. Nykytrubaduureilta voisi odottaa irvistelyä kaikenkattavalle kaupalliselle kilpailukyvylle.

Niinköhän se menee, että uudessa paljon kehutussa innovaatioyliopistossa insinöörien tehtäväksi asetetaan keksiä ihmevempuloita, taideteollisten tehtäväksi designata niille trendikkäitä ulkokuoria ja kiinnostusta herättäviä pakkauksia ja kauppakorkealaisille tehtäväksi maailmanlaajuisesti tykittäviä myyntikampanjoita. 

Missä ovat uudet Brechtit nyt, kun heitä todella tarvittaisiin?

(Kuva: Hans Jürgen Kallmann 1955 - Köln, Wallraf-Richartz Museum)

Origon muisto

EKSYJÄN OPAS

"Inhimillinen elämä on puutteellista. Metsäteollisuuskaan ei ole täysin onnistunut pyrkimyksissään. Maassa on vielä metsiä, ja niinpä on tälläkin hetkellä mahdollista eksyä metsään.

Eksyminen ihmiskohtalona saattaa uhata milteipä ketä tahansa: sienestäjää, metsämiestä, suunnistajaa, kotoaan paennutta urbanistia, metsänleimaajaa, vesakkomyrkytyshelikopterin alle kiirehtinyttä luonnonsuojelijaa.

Eksymistapahtumassa muodostuu erikoislaatuinen ihmissuhde, jonka osapuolina ovat eksyjä ja etsijät. Eksyjä pyrkii useimmissa tapauksissa takaisin sivilisaation piiriin, ja tässä hankkeessa etsijät yrittävät häntä auttaa.

Auttaminen on sikäli poikkeuksellista, että se tapahtuu matkan päästä; tässä suhteessa se on verrattavissa lähinnä nk. kaukoparannukseen.

Etsimisen intensiteetti on paljolti motivaatiokysymys: miten korkeassa asemassa oleva eksyjä ennen eksymistään oli; nauttiiko hän yleistä empatiaa vai ei; millaiset ovat säät ja kuinka eksyjäporukan muonitus pelaa.
Eksyjältä odotetaan myös omia ponnistuksia, jotta kadotettu yhteys (kadotettuun?) ihmiskuntaan jälleen löytyisi. Ei saa jäädä paikoilleen veltosti löhöämään, puhumattakaan siitä, että piiloutuisi näreikköön.

Eksyjän tulisi äännellä. Jos on trumpetti mukana, siihen voi puhaltaa. Taivaan sinessä yli kiitäville lentokoneille kannattaa huitoa.

Rukoilla voi myös, vaikka siitä lieneekin hyötyä vain siinä tapauksessa, että eksyjä aikaisemmin on pysytellyt miten kuten nk. kaidalla polulla. Hankaluuksiin joutunutta maailman lasta tuskin mikään henkivoima mielellään auttaa.

Eksyjä voi niinikään tehdä nuotioita, jos hänellä on tulentekotaito ja tikkuja mukana. Kannattaa kuitenkin katsoa, ettei polta koko metsää; vaikka se näkyykin hyvin, niin siinä voi palaa itse mukana ja tulee omaisille kovat korvaukset. Myöskään kansantaloudellisesti metsäpalo yhden ihmisen takia ei ole perusteltua.

Suomi on pieni maa, ja useimmissa tapauksissa eksynyt löydetään. Etsijät juoksevat kaikin hänen luokseen, takovat selkään, puhuvat yhteen ääneen, tarjoavat paukun ja kinkkuvoileipiä. Hänet otetaan reppuselkään ja kiidätetään lähimpään ihmisasuntoon, ja siellä hän saa laveasti kertoilla kokemuksistaan. Tämä koetaan terapeuttisena, koska ihmiset niin harvoin viitsivät kuunnella toisiaan.

Eksyjän hoito ei kuitenkaan saa päättyä tähän. Jälkihoidon yhteydessä tulisi selvittää teon motiivit; mikä sai henkilön päätymään näin epätoivoiseen ratkaisuun. Onneton lapsuus, kurjat perheolosuhteet? On muistettava, että eksyminen on aina vakava vetoomus lähimmäisille.

Kussakin tapauksessa ratkaistaan, tuleeko jatkossa kysymykseen suljettu vai avohoito. Neuvottelut sielunhoitajan kanssa ovat aina paikallaan. Näin pyritään estämään eksymisen uusiutuminen. Eksyneiden etsiminen nimittäin on kansantuotteen kannalta tuottamatonta työtä, eikä kaikkia metsiä aidatakaan voida. "

Origo, Jouni Lompolo 24.9. 1936 - 20.4. 2010