Ei vettä, rantaa rakkaampaa

Runebergistä on melskattu. Dessu, jolla tunnetusti on kieroon kasvanut luonne, tuntee sielussaan outoja mielihyvän värähdyksiä aina, kun joku keksii uuden näkökulman johonkin itsestäänselvyyteen, kuten nyt tämä dosentti Maamme-lauluun. Sellaisesta virkistyy kummasti. Näyttää moni muukin virkistyneen.

Dessu kuuluu sukupolveen, joka joutui keskikoulussa lukemaan Vänrikki Stoolin tarinat alusta loppuun. Niitä lausuttiin ääneen, muutamakin runo piti opetella ulkoa. Touhusta jäi vastenmielisyys kirjaa ja Runebergia kohtaan.

Myöhemmin kirjallisuuden opiskelijana luin kirjan uudestaan, tällä kerralla alkukielellä. Lukuelämys oli yllättävästi toisenlainen, parempi, jotenkin kepeämpi, vähemmän pateettinen. En moiti Otto Mannisen (tai Paavo Cajanderin) suomennosta, mutta jotain luontevampaa ruotsin kieli tarjosi.

Kaipa niiltä ajoilta Dessun sieluun jäi pieni ripaus kansallisromantiikkaa, kaiken muun romantiikan täydennykseksi. Ei paljon mutta jotain kuitenkin. Siinä on varmaankin selitys sille, että Dessu vei kesäkuumalla tyttärentyttärensä Sofian ajelulle Runebergin jälkiä katsomaan. Matkalla kävi yllättäen mutta kiistämättömästi toteen, että kyllä Runebergillä on haitallinen vaikutus nykylapsiin, jos toki aikuisiinkin. Ainakin yhdestä näkökulmasta, joka ei kuitenkaan ole sama kuin tällä dosentilla.

Sofia eli Sohvi on 9-vuotias ja asuu Brysselissä. Kesäksi hän tuli Suomeen ja asui vuorotellen molempien isovanhempiensa luona ensin Kallaveden ja sitten Längelmäveden rannoilla. Minä vein hänet Ruovedelle. Sekin on pohjoista Pirkanmaata, samoin kuin kesäkotini Längelmävesi. Matka ei siis ollut kovin pitkä.

Ruovedellä Ritoniemen kantanossa Runeberg vietti kotiopettajana vuoden 1825. Sieltä hän löysi esikuvan vanhalle vänrikille. Ruovedellä on kirkon eteen pystytetty Runebergin muistomerkki, siellä on laatta Ritoniemen kartanon seinässä ja ennen kaikkea siellä on Runebergin lähde, jonka reunalla hänen kerrotaan usein istuneen haaveilemassa nuoren miehen haaveitaan.

Sen lähteen tiedetään inspiroineen runoilijaa kirjoittamaan yhden tunnetuimmista runoistaan, joka alkaa sanoilla ”Sua lähde kaunis katselen” (”Jag sitter, källa, vid din strand”)

Dessu on poikennut lähteellä ennenkin, Sohville kerta oli ensimmäinen. Tarkoitus oli mennä ottamaan lähteestä pulloon kylmän raikasta ja terveelliseksi kehuttua juomavettä helpottamaan janoa. Autoilu kuumana kesäpäivänä vaatii virkistystä, eikä kaupan limsa ollut kiinnostavaa, kun luvassa oli tällaista kulttuurihistoriallisesti kiinnostavaa nestettä. Runebergin kirjoittamaa laulua kuuntelimme autossa levyltä, sillä sen sävel oli aivan liian vaikea Dessun itsensä laulettavaksi. (Kehtaan laulaa ääneen tyttärentyttäreni kuullen ainoastaan ”Isoisän olkihatun” ja ”Kulkurin valssin”, en muita.)

Niinpä tulimme lähteelle pullojemme kanssa. Lähde sijaitsee rehevän kasvillisuuden ympäröimänä, varjoisassa paikassa, vähän kuin viidakossa. Otimme valokuvia (ne saa klikkaamalla suuremmiksi). Mutta sitten huomasimme kyltin.

Pitikin mennä läheiseen ravintola Lieraan juomaan. Siellä oli tarjolla mustaa amerikkalaista nestettä, jota ei voi terveelliseksi kutsua.

* * *
Lähteellä

Sua, lähde kaunis, katselen
likellä vettäsi,
kuin pilven varjot vaeltavat
kuvastimessasi.

Kas, tuol on pilvi loistava,
ihana, kaunoinen;
jo lähti pois pakenemaan -
hyvästi, varjoinen.

Mä näitä nähden aattelen
mun omaa sieluain.
Niin moni pilvi kultainen
noin senkin jätti vain.
(suom. Elias Lönnrot säkeet 1-2, P.J. Hannikainen säe 3)

Vid en källa

Jag sitter, källa, vid din rand
och ser på molnens tåg,
hur, ledda af en osedd hand,
de växla i din våg.

Der kom en sky, den log så röd
som rosen knoppen ler;
farväl, hur snart farväl den bjöd
för att ej komma mer.

Jag tänker, när jag ser dig så,
uppå min egen själ:
hur mången gyllne sky också
har bjudit den farväl.

Lyhyt kuuma kesä

Kesä jotenkin humahti ohi ja Dessu joutui palaamaan Helsinkiin. Kaupunki näytti toisenlaiselta kuin ennen. Töölöntorillakin vietettiin uudenlaista elämää.

Melkein kolme kuukautta kestänyt oleskelu Längelmäveden rantamaisemissa kadotti kosketuksen urbaaniin elämänmenoon. Näin siitäkin huolimatta, että kävin kesän mittaan useita kertoja Helsingissä, tai oikeammin Helsinki - Vantaan lentoasemalla hakemassa ja palauttamassa vieraitani. Kertaalleen vein sinne itsenikin, sillä työmatka Saksaan piti tehdä juhannuksen alla.

Jokin olennainen kaupunkilaistaito katoaa, kun olen pitkään poissa. Tuntuu kuin pitäisi opetella alusta itsestään selviä taitoja. Kadulla kävelemisen rytmi on yksi sellainen. Tulee kömpelöksi, on vähällä törmäillä, kompastella, olla muiden tiellä.

Ihan niin ränsistynyt en kuitenkaan ollut kuin viime vuonna  samaan aikaan. Siivouteen vaikutti varmaankin se, että jouduin trimmaamaan partani kesken kaiken, kun jouduin matkustamaan Berliiniin ja sieltä edelleen Müncheniin. Elämäntapaintiaanin ulkomuoto ei eräiden tulkintojen mukaan ole eduksi hoidettaessa tärkeitä ulkomaansuhteita.

Ensimmäinen ryhtymykseni Helsinkiin saavuttuani oli meno Flow-festivaaleille Sörnäisten Voimala-alueelle. Valpas sihteerini oli suuressa fiksuudessaan tilannut minulle lipun, jotta karistaisin kerralla maalaisromanttiset harhaluulot sielustani ja alkaisin elää asiallisesti. Kaupunkifestivaalin kontrasti hiljaiseen maalaiselämään olikin mahdollisimman suuri, äänenvoimakkuus oli melkoinen ja väkeä valtavasti kuin Ike Kanervan syntymäpäivillä, ei kuitenkaan kravattipukumiehiä eikä jakkupukutätejä.

Kaksi kuukautta pysyin irti tietokoneen näppäimiltä. Se on hyvä kokemus kerran vuodessa koettavaksi. Suosittelen. Uusi alkuun pääsy tuntuu kyllä kankealta, tuntuu, ettei tästä enää mitään tule. Voi olla ettei tulekaan. Mitä välii!

Uudensävyinen aloitus työvuodelle aiheutuu siitä, että tästä ei välttämättä ala kokonainen työvuosi. Se voi jäädä vajaaksi. Jos tahdon, voin jäädä eläkkeelle maaliskuussa.

En tiedä, haluanko. Voin toki jatkaakin, pakkoa ei ole. Päätös pitäisi tehdä ennen vuodenvaihdetta. Siihen asti jatkan jo vuoden kestänyttä äitiyslomasijaisuutta, johon kuuluu vastuu viraston eurooppalaisista kontakteista, joten reissaamista riittää. Eläkepäätöksestä olen aika ymmälläni. En osaa tehdä päätöstä, en tiedä mitä tahdon. Tieto ja kokemus tällaisesta puuttuu, sillä en ole koskaan ennen jäänyt eläkkeelle. Miten voi tehdä päätöksiä ilman tietoa ja kokemusta?

Kuvassa uusi ihastukseni, Mustasilmäsusanna.

Joutilaisuuden ylistys

Dessu on vastoin tapojaan ollut liikkeellä koko viikonlopun. Yleensä hän mieluummin makoilee sohvalla joutopäivät.

Aktiivisuuden syy on ollut Kaisaniemen puistossa pidetty Maailma kylässä -festivaali, jonka tarjontaan olen monipuolisesti tutustunut. Olen kuunnellut musiikkia monista maista ja nähnyt monenlaisia muita esityksiä, olen syönyt kongolaista ruokaa, olen tutustunut taiteisiin maailman ääriltä. Hieno tunnelma ja yleisöä valtavasti, kymmenin tuhansin molempina päivinä. Tämä on Helsingin alkukesän hienoimpia perinteitä.

Sunnuntai-illaksi ehdin vielä poiketa Finlandia-taloon kuuntelemaan amatöörejä johtamassa sinfoniaorkesteria. Ylen Maestro-ohjelmasarja oli finaalivaiheessa. Vaikka asiantuntemukseni musiikkiasioissa on kelvotonta tasoa, uskallan silti arvioida, että parempiakin kapellimestareita olen elämäni varrella osunut kuulemaan.

* * * 
Tämä olikin viimeinen Helsingin-viikonloppuni tällä kertaa. Olen kesäkuun alusta siirtymässä maaseudun asukkaaksi. Tavoitteena on taas kerran viettää pääosa kesästä vanhassa torpassani Längelmäveden rannalla pohjoisella Pirkanmaalla.

Ihan täyttä kolmea vapaata kuukautta en ole ylitöilläni, projekteillani ja muilla keplotteluillani onnistunut saavuttamaan, mutta ei se kauaksi jää. Alkukesän kirjoittelen etätyönä joitakin tilauksessa olevia tekstejä ja pistäydyn muutaman päivän työmatkalla Berliinissä. Elokuun loppupuolella on myös joitakin osa-aikaisia työtehtäviä, mutta siinä ne sitten ovatkin. Muun ajan olen joutilas.

Vieraita Längelmävedellä kulkee kaiken kesää, melkein kaikkina viikonloppuina ja välillä arkipäivinäkin. Minulla on hyvät majoitustilat käytössäni. Torpan vanhassa hirsisessä aittarakennuksessa on viisi vierekkäistä ”huonetta” ja kussakin useita sänkyjä, joten isompikin porukka saa kelvollisen yöpymispaikan. Siksi olenkin voinut kutsua Vuoronvarausvirastosta koko oman osastoni väen elokuussa rapujuhlille.

Pääkaupungin lentokentälle ja satamiin minulla tulee taas monta ajoa, sillä vieraita tulee pitkin Eurooppaa, työn kautta tutuksi tulleita. Aivan äskettäin sain vahvistuksen, että Barcelonasta tulee jo kolmantena kesänä vierailulle kaksi herraa, jotka ovat poikkeuksellisen innostuneita suomalaisen kesäyön tunnelmasta. Innostuksen ydinkohta on suomalainen tanssilava ja tango. Viime kesän  tanssimenestys oli heille ikimuistoinen. Toiveena on, että kokemus toistuisi taas. Joten tässä tulee vihje pirkanmaalaisille tanssitaitoisille neidoille: paikka on mitä todennäköisimmin Rönnin lava ja aika juhannuksen jälkeinen viikko. Sillä varauksella, että siellä on silloin toiveiden mukainen esiintyjä. Muussa tapauksessa joku muu lähiseudun lava.

Käymään tulee tietysti myös teinivuosieni ihastus Sandra  Ruotsista, kuten melkein joka kesä vuosikaudet. Ensikertalaisia kävijöitä tulee kolme vierasta Birminghamista. Vaikea ennustaa, miten britit pärjäävät suomalaisessa kesäyössä.

Vieraiden listassa kunniapaikalla on tietysti tyttärentyttäreni Sofia , joka tulee Brysselistä pitkälle lomalle. Hänen kanssaan soudamme varmasti taas saareen uutta aarretta etsimään.

* * * 

Vapaa-aikanaan Dessu lukee ja hoitaa yrttimaataan. Lisäksi hän kiertää taiteen perässä pitkin ja poikin maata. Tavoite on päästä Sodankylän filmifestivaaleille, mutta onnistuminen on vielä epävarmaa. Lähiseudun taidenäyttelyt ja -tapahtumat onnistuvat varmasti.

Laidunkauden aloituskirjaksi olen jo pakannut muuttokuormaan Tom Hodgkinsonin Joutilaisuuden ylistyksen. Sen idea vastaa hyvin nykyistä asennettani. Kirjassa on kutkuttavan hyvältä tuntuvia otsikoita, sellaisia kuin ”Myöhään nukkumaan”, ”Velttoile huviksi ja hyödyksi”, ”Nokoset”, ”Herääminen on työlästä” jne. Tiedä sitten, tarjoaako teos mitään uutta oivallusta. Tuollaiset tuntuvat tutuilta ilman kirjaakin.

Dessun blogi siirtyy nyt kesätauolle, joka kestää syksypuolelle. Läppäri tulee kyllä mukaan mutta en usko sitä käyttäväni, ellei kohdalle osu aivan poikkeuksellisia olosuhteita, kuten sadetta. Normaalioloissa istun mieluummin laiturilla kuuntelemassa kesäyön ääniä. Jos kesän seikkailuista hengissä selviän, palaan tänne taas.

Toivotan lukijoilleni hyvää kesää ja erityisesti kiitän niitä, jotka ovat viitsineet kirjoituksiani kommentoida. Kommentit ovat olleet suuri ilonaihe.