Katsoin Ylen kotimaisten elokuvien sarjassa kaksi Antti Tuurin romaaneihin pohjautuvaa elokuvaa. (Pohjanmaa, ohj. Pekka Parikka 1988 ja Ameriikan raitti, ohj. Lauri Törhönen 1990).
En muista kumpaakaan nähneeni aikaisemmin, vaikka siihen aikaan katsoin kaikki kotimaiset uutuudet.
Enpä tunne paljon menettäneeni, vaikka nämä jäivät väliin. Elokuvien keskeinen sisältö oli äijien kännireuhaaminen, Parikalla Pohjanmaan kotilakeuksilla, Törhösellä veropakolaisina Amerikassa. Lisämausteina on ronskia puhetta, holtitonta käytöstä, sovinismia ja Törhösellä maineensa mukaisesti myös paljaita tisseijä.
Lajityyppi ei ole minulle enää sovelias. Joskus nuorena sitä saattoi pitää hauskanakin, mutta loputon toisto kirjallisuudessa ja elokuvissa on vienyt voimat. Kaupallisesti lajityyppi lienee kestomenestyjä sukupolvelta toiselle. Ja onhan näihin saatu mukaan iso joukko huippunäyttelijöitä, varsinkin Parikalle.
Tuurin kirjat sen sijaan muistan laadukkaina, vaikka vuodet ovatkin hämärtäneet muistikuvaa. Ne olisivat ansainneet moni-ilmeisemmät filmatisoinnit. Arvostan Tuurin tuotantoa, hyllyssäni on 12 kirjaa, useimmat omistuskirjoituksella.
Pohjanmaan kanssa olen viime aikoina ollut tekemisissä muutenkin. Yle Teeman kätköistä löytyi Orvokki Aution trilogiaan perustuva sarja Viistotaival, Kotipesä, Merkki päällä (ohj. Timo Bergholm 2000). Sarjan katsominen pisti lukeman myös kirjat.
Tässä sekä kirjat että filmit ovat aivan huippulaatua. Eteläpohjalaisen elämänmuodon kuvaus osuu kohdalleen, kun Larvan talon aikamiespoika Olavi (Pekka Valkeejärvi) tuo taloon nuoren miniän, Armin (Minttu Mustakallio). Äiti Laimi (Ritva Oksanen) hallitsee taloa halvaantuneen Ilmi-siskonsa kanssa. Meno ja meininki talossa on melkoista kaikkine käyttäytymiskuvioineen ja sukusalaisuuksineen.
Minun sukujuureni isän puolelta ovat peräisin Etelä-Pohjanmaalta, joten olen lapsesta asti serkkujeni välityksellä saanut kosketuksen maakuntaan, sen elämäntapaan ja murteeseen. Aution kirjat tuovat sen herkullisella tavalla esiin. Dialogin kieli on erityisen herkullista. Se pakottaa hitaaseen lukemiseen, jossa lukija hiljaisesti maistelee omassa suussaan tutun puheenparren yksityiskohtia.