Niin kuin ennenkin

 

Menin vaatekauppaan. Ostin mustat farkut. Sellaiset kuin aina ennenkin. Yhtä numeroa isommat kuin entiset.

Se ei ollut impulssiostos. Olin suunnitellut tätä pitkään, mutta sitten tulivat corona-epidemiat ja muut harmit ja homma siirtyi. Vanhatkin kelpasivat, joten ei paniikkia.

Mutta nyt tuli impulssimieliala. Sen vimmauttamana ositin myös Marimekon Jokapoika-paidan, mustavalkoraitaisen. Sellaisen kuin aina ennenkin. Samaa kokoa, sillä niitä ei ole suurempia On minulla kyllä kaapissa niitä muunkin värisiä.

Impulssin vimmassa ostin vielä sukat, kolmen pakkauksen, kaikki hieman erivärisiä.

Näin arvaamatonta käytöstä minulle ei satu usein, varmaan on kymmeniä vuosia edellisestä. En osaa selittää, mikä heikko hetki nyt iski.

Tällaisen päälle ei auta muu kuin lukea ja kuunnella tuttu runo. Tämän runon halusin kuulla:

P. Mustapää Balladi uusista vaatteista. Linkki Kaj Chydeniuksen hienoon sävellykseen TÄÄLLÄ..

Samalla reissulla kävin äänestämässä. Ehdokkaan valinta ei tuottanut vaikeuksia. Äänestin samaa ehdokasta kuin ennenkin.

Parempaakaan tekemistä

On vaaalipäivän aamuyö. En ole paljon ehdokkaiden televisioväittelyitä katsellut enkä vaalikoneita kokeillut. Tiesin ilmankin, ketä äänestän.

Äänestin ennakkoon. En taktikoinut, vaikka selvää oli, että ehdokkaani ei pääse toiselle kierrokselle. Luotin, että toissijainen ehdokkaani pääsee. Sitten äänestän häntä.

(Kuvassa entisiä vaalien voittajia Neitsytpolulla sijaitsevan  ravintola Saslikin Presidentti-kabinetin seinällä. Siellä olin äskettäin viettämässä erästä vuosijuhlaa.)

Viime hetkillä on kuitenkin noussut epävarmuutta. Entä jos toissijainen ehdokkaani ei pääsekään jatkoon?  Voiko käydä niin, että joudun kakkoskierroksella äänestämään ehdokasta, joka ei ole edes kolmossijalla arvostuslistallani estääkseni kaikkein kammottavimman vaihtoehdon nousun presidentiksi?

Taitaa käydä niin, että illalla katson televisiosta vaalitulosohjelman, vaikka parempaakin tekemistä olisi tarjolla.

Parempaa tekemistä on ollut myös noiden runsaiden vaalikeskustelujen aikaan. Olen katsellut elokuvia ja dokumentteja.

Kaija Saariahosta kertovan Universumin kaiut katsoin kahteen kertaan – niin antoisa se oli tällaiselle musiikin tumpelolle. Ohjelma auttoi ymmärtämään.

Taas kerran muistuu mieleen, että monenlaisessa minäkin olen osunut olemaan paikalla. 1970-luvun loppupuolella istuskelin usein Sibelius-Akatemian kuppilassa. En minä siinä talossa ollut oppia saamassa vaan riiustelemassa. Odottelin oppituntien päättymistä ja riiustelukumppanin vapautumista illan rientoihin.

Juuri niinä vuosina nämä myöhempien aikojen maailmanluokan mestarisäveltäjät ja kapellimestarit olivat tavallisia opiskelijoita ja istuskelivat tauoilla samoissa pöydissä. Naamat tulivat tutuiksi. Kerran jouduin avec-ominaisuudessa jopa Korvat auki –yhdistyksen kokoukseen ravintola Eliten kabinettiin. En suoraan sanoen paljon ymmärtänyt, mistä puhuttiin, mutta ehkä se ei päällepäin näkynyt.

Selma Lagerlöfistä kertova dokumentti oli hämmentävän hyvä kuvitukseltaan. Mistä ovatkin löytäneet niin moni-ilmeistä ja tarkkaa materiaalia aikakaudesta, paikoista ja henkilöistä. Lagerlöfiä henkilönä olen ennen tätä tuntenut huonosti. Gösta Berlingin tarun, Jerusalemin ja Peukaloisen retket olen lukenut. Olen valokuvien perusteella luullut häntä Mårbackan totiseksi tädiksi, mutta nyt käsitys muuttui. Hänhän olikin aikamoinen emansipaattori ja seksuaalisten tabujen rikkoja.

Karen Blixen ei myöskään ole ollut minulle kovin tuttu. Pari kirjaa olen joskus lukenut ja elokuvan Minun Afrikkani nähnyt. Nyt löytyi elokuva, joka antaa hänestä aika oudon käsityksen yrityksessä luoda suhdetta nuoreen mieheen. Elokuva yllyttää minua paremmin perehtymään Blixenin tuotantoon.

Suosittelen: katsokaa kun ei ole parempaakaan tekemistä. Hienoa tavaraa on  tarjolla Ylen Areenassa.

 

Ei yhtään

Katsoin televisiosta elokuvan Päätalo (ohj. Hannu Kahakorpi 2008, - löytyy Ylen Areenasta). Se on kuvaus nuoren  Kalle Päätalon mutkikkaasta tiestä kirjailijanuransa käynnistymiseen. Kuvauksen ytimessä ovat tulevan kirjailijaan runsaat parisuhdekiemurat,

Blogin lukijat tietävät, että kirja-aiheista kirjoittaessani minulla on tapana kaivaa hyllystä aiheeseen liittyviä teoksia.  Otan niistä valokuvan ja pistän kirjoituksen koristeeksi. Hyllystäni yleensä löytyy aineksia kaikkeen tarpeelliseen.

Nyt perinne katkeaa. Tähän tekstiin ei tule valokuvaa Päätalon kirjoista. Syy laiminlyöntiin on helposti selitettävissä. Hyllyssäni ei ole yhtään Päätalon kirjaa.

Puuttuvan kuvan keinotekoiseksi korvikkeeksi otan kuvan hyllystäni siitä kohdasta, jossa Päätalon kirjojen kuuluisi aakkosjärjestyksen mukaan sijaita. Tuossa Aleksandr Puškinin ja François Rabelais´n välissä niiden pitäisi olla. Siihen välin pitäisi tulla 39 paksua Päätalon romaania. Ei yksi hylly riittäisi.

Kahta Päätalon kirjaa muistan joskus kauan sitten aloittaneeni, mutta kesken taisivat jäädä. Jotenkin jäi tuntuma, että sielu ja mieli olisi pitänyt reivata toisenlaiseen asentoon, jotta lukeminen etenisi. Voimaa reivaamiseen ei juuri silloin löytynyt. Se on kummallista, sillä lukijoita Päätalolla on valtavasti. Ei taida suurempaa myyntitykkiä valtakunnasta löytyä. Miksi siis minä en tämän kanssa pärjännyt?

Paljon on puhuttu, että Päätalossa rahvaan ja eliitin maku ei kohtaa. Lukijat rakastavat, kriitikot moittivat. En tunnista tätä itsessäni. Kyllä minulle ”rahvaan” kulttuuri monessa maittaa, - Ehkä joskus vielä teen uuden aloituksen. Jos innostuisin, luettavaa riittäisi vuosikausiksi.

Elokuvassa oli kolme kirjallisuusviitettä Päätalon omien teosten ulkopuolelle. Nämä kaikki sentään onneksi löytyvät hyllystäni valokuvattavaksi.

1.  Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi? – Tuttavallista keskustelua kaikesta siitä, mitä nuoren kirjailijan tulee tietää (WSOY 1935) on nuoren Kallen opaskirja, jota hän tutkii jatkuvasti.

2. Kalle lähettelee ensimmäistä käsikirjoitustaan kustantajille. WSOY, Otava ja Tammi palauttavat paperinipun kelvottomana kustannettavaksi. Moitteiden ydin on siinä, että kirjoitus on muodoton eikä muistuta ollenkaan romania. Kirjoittajaa suositellaan tutustumaan romaanin teoriaan esim. lukemalla Alex Matsonin teoksen Romaanitaide.

3. Gummeruksen (myöhemmin Weilin & Göösin) kirjallinen johtaja Ville Repo tajusi Päätalon lähettämän paperinipun  sisältämän lahjakkuuden sen puutteista huolimatta. Repo auttoi Päätaloa muokkaamaan kirjoitustaan julkaisukuntoon. Siitä työstä syntyi Ihmisiä telineillä -niminen kirja, ja siitä menestys alkoi. Päätalo pysyi Gummeruksella koko uransa ajan. Repo on kuvannut kohtaamistaan Päätalon kanssa muistelmakirjassa Kättentaputukset raastuvanoikeudessa (W & G 1987).