Kun ilmaiseksi saa

 

Systeemiin kuuluu, että ei erotu porukasta. Että tekee niin kuin muutkin.  Pääsee helpommalla, kun ei venkuloi vastaan.

Yksi tapa toteuttaa tätä periaatetta on ostoskäyttäytyminen. Että ostaa samoja tuotteita kuin muutkin. Että ostaa muodikasta. Että ostaa kun halvalla saa. Että suostuu rituaaleihin, kuten vaikkapa aloittamaan jouluun valmistautumisen juuri tähän aikaan vuodesta.

Ääritapaus on, että menee ottamaan, kun ilmaiseksi saa - ottamaan vaikka ei tarvitsisikaan.

Näin minäkin tein, kun ilmaiseksi annettiin. En olisi tätä tarvinnut. Minulla oli jo.

Kerran menin jopa niin pitkälle, että menin kiusallani porukan perässä ottamaan ilmaisen makkaran erään puolueen vaalikojulta, vaikka en muulloin syö makkaraa juuri koskaan. 

Oman toimintansa vaikuttimia olisi hyvä välillä pysähtyä miettimään. Niin pitkälle en sentään porukan perässä kulkenut, että olisin äänestänyt sitä puoluetta. Johonkin se raja on pistettävä

Aina kuitenkin on porukasasta erottuvia vastaan rimpuilijoita. Minäkin aika usein.

 

Epäsosiaalinen

 

Porukalla istuttiin iltaa. Vähän väliä jonkun puhelin hennolla äänellä piippasi.

Ei se tuntunut paljon häiritsevän, ei varsinkaan nuorempaa väkeä. He nappasivat puhelimen auki, vilkaisivat ja kirjoittivat pienen hetken. Nuorten kirjoitusnopeus kaksipeukalojärjestelmällä on hämmästyttävä. Sitten tilanne oli ohi. Seurustelu ei tämän vuoksi hetkeksikään häiriintynyt.

Minun puhelimeni ei piipannut. Ei se yleensäkään kovin usein piippaa, mutta nyt puhelin oli kiinni. Tämä taitaa olla jonkinlainen sukupolvijuttu. Nuoret osaavat käyttää kännykkä jotenkin ohimennen siinä muun puuhan seassa – ei se paljon heitä häiritse.

Toista on kirjan lukeminen. Se on epäsosiaalista puuhaa. Onkohan siinä syy, miksi nykynuoret eivät  juuri kirjoja lue?

Kirjaa ei voi lukea ohimennen siinä muun puuhan seassa. Maalla kesää viettäessäni joku vieraista suorastaan naljaili, että olen epäsosiaalinen isäntä, kun muutamaksi tunniksi vetäydyin vähän syrjemmälle kirjaa lukemaan.

 

Kuiskausmerkki

Alkuun tietokilpailukysymys blogin lukijoille, jotka tiedän aikaansa seuraaviksi ja taiteisiin monipuolisesti perehtyneiksi.

Tiedättekö, mikä yhdistää Jim Jarmuschin elokuvaa The Dead Don´t Die (2019) ja suomalaisen Marko Tapion romaania Arktinen hysteria (1967 - 68)?

Kovin vanhaa tietoa tämä ei ole. Minullekin asia selvisi vasta äsken.  Jarmuschin elokuvaa en edes ole nähnyt, joten siltä osin asia jää vielä hämäräksi. Aion kuitenkin ensi tilassa korjata puutteen. Kyseinen elokuva on luokiteltu zombie-genreen kuuluvaksi, mikä ei minun mieltymyksissäni ole erityisempi suosikkilaji. Toisaalta Jarmuschin tuotannon aika hyvin tuntien voisin epäillä, että onkohan tässä nyt kaikki ihan vakavalla mielellä tehtyä.

Kaksiosaisen Arktisen hysterian sen sijaan olen lukenut – tosin siitä on kauan. Se kuuluu minun asteikollani kotimaisen kirjallisuuden merkkiteoksiin. Siitä jäi vahva muistijälki. Ansaitsee kyllä tulla nyt luetuksi uudelleen.

Otan kirjat hyllystäni selailtavaksi. Niissä näyttää olevan lyijykynällä tehtyjä alleviivauksia ja sivun laidan huutomerkkejä. Silloin näköjään käytin vielä huutomerkkejä. Nykyisin kaihdan niitä teksteissäni. Mieluummin käyttäisin kuiskausmerkkejä, mutta sellaista ei ole keksitty.

Vastaus alun kysymykseen. Yhdistävä tekijä on Aki Kaurismäen uusi elokuva Kuolleet lehdet. Päähenkilö lukee Marko Tapion kirjaa ja käy ihastuksensa kanssa katsomassa Jarmuschin elokuvan.

Jos johonkin, niin  Kaurismäen elokuvia luonnehtimaan sopisi juuri kuiskausmerkki. Ne ovat sillä tavalla hiljaisia, eleettömiä ja mietteliäitä. Tämä uusi on jälleen varsinainen aarre ja nautinto täynnä merkitseviä kulttuurivinkkejä ja silmäniskuja. Eivät Jarmusch ja Tapio ole siihen sattumalta osuneet.

Tapiolta (1924 – 73) jäi Arktinen hysteria kesken – hän oli suunnitellut sen neliosaiseksi. Syy oli sama sairaus, josta kärsii myös Kuolleiden lehtien päähenkilö: alkoholismi. Myös ohjaaja itse on kertonut kärsineensä samasta ongelmasta. Tapion (oik. Tapperin) kuuluisassa taiteilijaveljessarjassa sama ongelma oli muillakin,

Sellainen sisäinen linkki minun viimeaikaiseen lukemiseeni vielä liittyy, että häntä on luonnehdittu Suomen faulknerilaisimmaksi kirjailijaksi. Faulkneriin hänet johdatti kustannusjohtaja Ville Viksten, silloin vielä Gummeruksen, myöhemmin WSOY:n kirjallinen johtaja. Tartun nyt Arktiseen hysteriaan kiinnostuneena tarkkailemaan, miten Faulknerilta saadut vaikutteet näkyvät.

Arktisen hysterian molempien osien alkulehdellä on sitaatti, eräänlainen kirjan motto. Pistän ne tähän.