Viitsiikö lukea?

Tekstin kirjoittaminen blogiin alkaa tuntua hankalammalta näin korona-ajan pitkittyessä. Se on outoa, sillä aikaa kirjoittamiselle olisi nyt kyllä riittävästi.

Kyseessä on virikkeiden puute. Kun missään ei pääse käymään, ei tule uusia ideoita. Nyt idean pitäisi syntyä tyhjästä, ja kun pää on tyhjä, ideoita ei tule. Seinää tuijottaessa tai ikkunasta ulos katsellessa suuria oivalluksia syntyy valitettavan harvoin.

Tähän voisi väittää vastaan, että luenhan minä paljon, katselen elokuvia ja kuuntelen musiikkia. Kyllä kai niistä virikkeitä saa.

Niin saa, mutta ne virikkeet johtavat väistämättä luetun kirjan tms. esittelemiseen tai arviointiin. Siihen en ryhdy. Siihen puuhan väsyin kerta kaikkiaan kirjallisuustieteen opiskeluajan päättyessä.

Nuorena haaveilin jopa oman kirjan kirjoittamisesta, mutta pääsin jo nuorena seuraamaan läheltä kirjojen kirjoittamisen vaivaa. Niiden myötä motivaatio pikkuhiljaa hiipui. Ymmärsin, että parhaat kirjat ovat tuskalla ja sydänverellä kirjoitettuja, ja siihen minusta ei taida olla.

Minun kirjoittajalaatuni on hetken huitaisu, ei vuosien mittainen vääntäminen ja veivaaminen. Tällainen blogimuoto tuntuu aika sopivalta. Tähän ei liity erityisempiä tavoitteita tai kunnianhimoa.

Vai liittyykö kuitenkin? Täytyy myöntää, että seuraan molempien blogieni lukijatilastoja ja ilahdun kun huomaan, että lukijoita on ihan mukavasti. Tosin vain tällä Töölöntorin blogilla. Kommentit ovat kyllä vähentyneet.

Lukijamäärää ei edes ole kasvattanut kotikenttäetu, joka voisi olla aika mittavaa, sillä tuttuja on paljon - lähinnä entisestä ammatista syntyneitä. Näiltä ja sukulaisiltani olen pitänyt blogin olemassaolon visusti piilossa. Tietääkseni pseudonyymi "Dessun" oikea henkilöllisyys on vain kolmen lukijan tiedossa (elleivät he ole vieneet tietoa eteenpäin, mitä en usko).

Senkin huomaan mielikseni, että koko ajan näyttää löytyvän (uusia?) lukijoita, jotka alkavat lukea vanhoja kirjoituksiani alusta alkaen systemaattisesti yksi kerrallaan. Siinä riittääkin lukemista parin kolmenkin kirjan verran, sillä lukuja on kertynyt kohta 1100.

Väärä kenkä -blogi sen sijaan ei ole menestynyt erityisemmin. Ehkä sen perustaminen oli huono ajatus. En myöskään ole tullut tehneeksi sitä näkyvämmäksi. Suunnittelenkin sen lopettamista ja idean ottamista osaksi tätä Töölöntorin blogia.

Perimmältään on kuitenkin kyse kirjoittamisen taidosta ja noista alussa mainituista virikkeistä, ideoista. Uskon, että kyllä lukijoita riittää, jos tekstit ovat riittävän kiinnostavia. Menetelmiä on  kaksi: itse löydetyistä virikkeistä kehitetyt ideat tai muilta varastetuista ideoista kehitetyt omat ideat.

Kuvassa laadukkaan kirjoittamisen apuvälineitä. Kaikenlaista on hyllyyn kertynyt vuosien varrella. Lukematta nämä ovat tainneet pääosin jäädä, ehkä vähän olen selaillut. Täytynee lukea, jos virikkeet vielä pitkäksi ajaksi jäävät puuttumaan.

 

Melkein kesä

Kun tammikuusta on päästy, mieliala muuttuu. Talvi alkaa olla vähissä.

Outoa on, että Helsingissäkin on nyt lunta, pitkään aikaan ei ole ollut. Mutta varmaan se äkkiä sulaa. Hiihtämään en aio ryhtyä, vaikka kellarikomerossa on sukset, porkat, pipo ja anorakki. Eikä latukaan ole kaukana, Auroran sairaalan vierestä alkavalle Keskuspuiston ladulle ei ole täyttä kilometriäkään.

Outoa on sekin, kuinka kaukaiselta menneisyydeltä aktiivinen hiihtomenneisyys nykyisin tuntuu. Lapsena ja nuorena ei ollut ollenkaan harvinaista lähteä tuosta vaan ohimennen 10 kilometrin kierrokselle Jyväskylän Laajavuoren maastoon hirmupakkasella. Varttuneen iän vähäiset yritykset Auroran sairaalalta Maunulan majalle sen sijaan ovat tuntuneet kovan luokan ponnistuksilta, ja paluumatka on ollut viisasta suorittaa bussilla.

Kävely on minulle luonteva laji, nimenomaan kaupunkikävely, jossa voi pysähdellä ja poiketa milloin mihinkin ilman ennakkosuunnitelmaa. Liukkaalla kelillä korona-aikaan sekin on lamassa. Mutta kun nyt kevät on lähellä ja rokotus mitä ilmeisimmin kohta saatu, niin eiköhän paluu keskustan kaduille ole kohta taas vuorossa.

Sitä odotellessa pitäisi varmaankin kaivaa puutarhakirjat esille ja tutkia, millaisia ideoita löytyisi kesän yrtti- ja kukkaviljelyyn. Joko olisi aika pistää jotakin itämään ikkunalaudalle? Muutto maalle toteutuu heti kun kesärenkailla uskaltaa lähteä matkaan. Ja sitten on erikseen mietittävä, olisiko aika vuosikymmenien harkinnan jälkeen opetella kalastamaan. Sopiva vesistö ja vene olisi käytettävissä, vain tieto ja taito puuttuvat.

Vaikka nyt on lunta, talvituntuma ja -mieliala puuttuu, varsinkin minulta täällä Helsingissä. Ennen oli toisin. Siksi liitän tähän talviymmärrystä ja nostalgiaa menneiltä ajoilta. Mikael Agricola antaa hieman vaikeaselkoisella ortografiallaan toiveikkaita näkymiä terveystilanteeseen.   Kuva:  Elsa Beskow, Olles skidfärd - 1907   (Ollin hiihtoretki, suom. Eila Kivikk´aho)

 

Epäonnistunut

Vuosia sitten pistin kesäkotini paikalliseen ilmaislehteen ilmoituksen, että myyn käytetyn kuntopyörän. Kolmelle riville ilmoitus mahtui:  valmistaja, vähän käytetty mutta hyväkuntoinen, hintapyyntö, paikkakunta, puhelinnumero.

Kohta tuli soitto. Annoin osoitteen ja sovittiin kellonaika. Sovittuna aikana pihaan kaarsi peräkärryllä varustettu Bemari, josta astui sporttisen näköinen nuori mies. Mentiin aittaan katsomaan kaupan kohdetta, jonka olin pyyhkinyt puhtaaksi vuosikausien pölystä.

Ostaja ei vaikuttanut ollenkaan kiinnostuneelta pyörästä vaan kuikuili pitkin nurkkia. Ynähteli jotain myyntipuheelleni ja kohta kysyi: - Entäs se polkupyörä?

Seurasi aikamoinen hämminki ennen kuin ylsin ymmärrykseen, että hän oli tullut ostamaan polkupyörää, ei kuntopyörää.

Nuori herra oli saada ns. hepulin, kun selvisi, että ei ole mitään polkupyörää. Hän oli ajanut turhaan monta kymmentä kilometriä. Pelkäsin jo, että hän käy kimppuun, ja siinä minä en pärjäisi. Ehdin jo tuntea katumisen häivähdyksen, että olin suhtautunut nurjamielisesti sihteerini yllytykseen osallistua hänen vetämälleen itämaisten taistelulajien kurssille.

Kumman vika? Katsottiin ilmoitustani lehdessä, ja toden totta: ilmoitus sijaitsi palstalla, jonka otsikko oli Polkupyöriä. Sen olisi pitänyt sijaita palstalla Kuntoiluvälineitä.

Minun vikani, pakko oli myöntää. En voinut ruveta vänkäämään, sillä se ei ollut polkupyörä vaikka joiltakin (olennaisilta?) osin polkupyörää muistuttikin. Väkivallan uhan alaisena tarjouduin maksamaan hukkareissusta bensarahaksi kympin.

Myymättä se pyörä sitten jäi, en koskaan pistänyt uutta ilmoitusta. Aikanaan pyörä siirtyi muuttokuormassa Helsinkiin ja sijoittui makuuhuoneeseeni, jossa se on pitkään toiminut vaatehenkarina, kuten edellisessä blogipostauksessani tarkemmin kerroin.

Tämä murheellinen episodi muistui mieleen, kun äskettäin taas jollain Facebook-sivustolla pomppasi esiin epäonnistuneita mainoksia. Tällaisia (useimmille varmaankin vanhoja tuttuja?).

• Päätä päiväsi X-kahvilla.
• Älä tapa vaimoasi pyykinpesulla, anna X-pesukoneen tehdä se.
• Älä masennu yksin. Tule ryhmään! (kansanopisto)
• X  (auto) - eniten levinnyt Suomen maanteille.
• Pane Mummia kainaloon (deodorantti).
• Ilahduttakaa vaimoanne 23-tuumaisella (televisio).

Uudempiakin mokia toki löytyy. Vaikkapa tällaisia. Nämä ovat vähän kuin minun epäonnistunut ilmoitukseni. Muilta osin aivan asiallisia, mutta näissäkään sijainti ei ole aivan osunut parhaalle palstalle.