Onnellinen ystävä

Luulimme jo, että Raija on selvinnyt ongelmastaan. Mutta ei, hän on taas ratkennut ryyppäämään. Vuoden verran, vähän toistakin, hän pysyi kuivilla.

Minutkin hälytettiin auttamaan. Raija oli hyvässä vauhdissa. Hän kutsui minua rakkaaksi ystäväksi. Hän sanoi olevansa pitkästä aikaa taas onnellinen.

Jo Aristoteles kirjoitti ystävyydestä ja sen vaikutuksesta onnellisuuteen. Aristoteleen mukaan ystävyydellä on kolme erilaista ilmenemismuotoa: a) hyödyn vuoksi b) nautinnon vuoksi  c) rakkauden ja arvostuksen vuoksi

Ainoaksi ystävyyden päteväksi muodoksi Aristoteles hyväksyy kohdan c), se on pyyteetöntä ja vastavuoroista. Muissa ihminen hakee ystävyydestä jotain itsekästä hyötyä.

Olen tottunut luottamaan Aristoteleen ajatuksiin aika monessa paikassa, varsinkin Runousopissa. Nyt tuli paha. Miten Raijan rakas ystävä ja onnellisuus asettuvat tälle asteikolle?

Yksityissairaalan katkaisuun hänet sentään saimme. Ystävyyden sanoja ei siinä enää riittänyt.

(Kuva: Frank Langhella)

Sanomalehtikatsaus

Sanomalehteä lukiessa tulee usein tunne, että mieluummin pitäisi lukea kirjaa, jotta aika tulisi käytetyksi hyödyllisemmin.

Tunne jäi kai kytemään alitajuntaan nuoruusvuosilta, jolloin se piti paikkansa. Luin nimittäin iltapäivälehtiä. Sittemmin olen moisesta huonosta tavasta rimpuillut irti, joten enää ei pitäisi olla aihetta kovin voimakkaaseen kriittisyyteen.

Sanomalehteen ei koskaan voi olla täysin tyytyväinen - aina löytyy aihetta moittimiseenkin. Luen päivittäin kahta pääkaupungissa ilmestyvää lehteä, Helsingin Sanomia ja Hufvudstadsbladetia. Niitä pidetään laatulehtinä. Se pitää siltä osin paikkansa, että ne eivät kovin usein sorru joutavanpäiväiseen sensaatiojournalismiin tai repäiseviin klikkiotsikoihin.

Toisaalta niiden asialinjaisuutta voi moittia hampaattomuudesta vallan vahtikoiran tehtävässä. Myönteisiä poikkeuksia kyllä löytyy aina välillä. Molemmissa lehdissä näyttää olevan kykyä tehdä laadukasta tutkivaa journalismia. Kun sellainen skuuppi osuu kohdalleen, siinä on kyllä skandaalin ainekset, mutta ei joutavanpäiväisen skandaalin.

Tänäänkin luin lehtiä monta tuntia. Skuuppeja ei ollut mutta ansiokasta journalismia kyllä. Aloitan lukemisen aina Hbl:sta. Sen kulttuuripalstoja ja kolumneja pidän virkeämpinä kuin HS:n. Tänään luin kiinnostavia laajahkoja juttuja mm. Brysselin kaupunkikävelykohteista, maailman kasvien siemenien turvavarastosta ("frövalvet") ja Helsingin liikennesuunnittelusta. Muutama kiinnostava kirja- ja teatteriesittely löytyi myös.

HS:n aloitan aina takaperin. Ensin sää, televisio ja sarjakuvat. Sitten kuolinilmoitukset, joita sunnuntaisin on paljon. Kai se on ikä, joka on kääntänyt uteliaan ja hieman pelonsekaisen huomion tällaiseen. Nimen lisäksi tulee katsotuksi syntymävuosi. Jatkuvasti joutuu toteamaan, että paljon on ikäisiäni ja nuorempiakin. Tuttuja  löytyy aika usein, tänäänkin eräs ikäiseni naishenkilö, jonka 47 vuotta sitten hetkellisesti tulin tuntemaan. Ja toissapäivänä nekrologi  henkilöstä, jonka kanssa olin hyvinkin paljon tekemisissä lähinnä ammatillisissa asioissa.

Päivän HS sisälsi tavallista enemmän kiinnostavaa. Peruskiinnostavan Usko Siskoa -palstan lisäksi ansiokasta juttua löytyi tekoälystä, kuninkaallisesta protokollasta, rintaliivimyymälästä, Ruotsin akatemian kriisistä ja kirjailija Sara Stridsbergistä, etätyöstä, mormonipojista ja Hilja Pärssisestä.

On päivän HS:ssa kyllä turhanpäiväistäkin aineistoa, kuten näinä päivinä kaikissa tiedotusvälineissä Yleä myöten. Mediataitoiset temppumiehet ovat perustamassa uudenlaista pöhinää politiikkaan luovaa liikettä. Julkisuustyrkkyiset sankarit, jotka tähän asti ovat keränneet suurimmat otsikot lähinnä parisuhdepärjäämisellään, ovat nyt uudistamassa poliittisen venkuloinnin menetelmiä. Porukasta ei puutu muita kuin Tuurin kyläkauppias, jotta epäuskottavuus olisi täydellinen.

Henkilökohtaisesti kiinnostavin oli juttu säveltäjä Toivo Kuulan kuolemasta. Olen ollut väärässä käsityksessä. Olen luullut, että Kuulan kuolema 1918 oli sotatoimien aiheuttama, samoin kuin esim. Maiju Lassilan ja Juhani Siljon. Näin ei ollutkaan, vaan Kuula kuoli sotatoimien jo päätyttyä valkoisten voitonjuhlassa käsistä riistäytyneessä juopottelussa. Lehtijutussa kerrotaan Kuulan ja ampujaksi arvellun jääkärin jälkeläisten kahdenkeskisestä tapaamisesta nyt, 100 vuotta tapahtuman jälkeen..

Kuula on vuosien varrella noussut minua kiinnostavaksi henkilöksi, jonka tuotantoon olen jo pitkään ollut aikeissa perehtyä paremmin. Osaltaan tähän on vaikuttanut usein toistuva vierailuni Vaasaan. Asun siellä paikassa, jonka ikkunasta näkyy Toivo Kuulan muistomerkki (kuva 1). Lähellä sijaitsee myös Tikanojan taidemuseo, jonka nimikkotaiteilija Eemu Myntti on maalannut omaleimaisen muotokuvan Toivo Kuulasta (kuva 2).   

Salattua tietoa

Kuuntelin vain, en paljon itse osallistunut keskusteluun.

Oli aika ärtyneitä sävyjä. Kyse oli tästä Facebookista, joka vuotaa kaikki yksityiset tiedot ties mihin. Oli vähän sellaista mielialaa, että pitäisi pistää välit poikki koko firmaan. Epävarmuutta kuitenkin oli. Että tulisiko enää ollenkaan toimeen ilman sitä.

Toisaalta ihmeteltiin, että ei tässä mitään yllättävää ole. Mitä muuta voisi odottaa kaupalliselta firmalta, varsinkaan amerikkalaiselta jättiläisfirmalta. Totta kai kaikki myydään mikä kaupaksi käy, moraalia siinä ei kysytä. Sitä sanotaan vapaaksi markkinataloudeksi.

Siinä oltiin päättäväisiä, että nyt pitää säätää oman tilin ykstyisyysasetukset kireämmiksi. Kielletään kaikki minkä voi kieltää. Sillä keinoin ei firma pääse myymään millekään Trumpin tai Putinin tai muun keljun kampanjalle kiinnostavaa aineistoa.

Minä jäin vähän mietteliääksi. Pitäisikö minunkin nostaa facebookin turvatasoa, ettei Zuckerberg pääsisi myymään minua koskevaa intiimiä tietoa kelvottomille?

Olenko koskaan pistänyt facebookiin mitään salaamisen arvoista? Olen aika vaisu facebookin käyttäjä. Nytkään en ole moneen viikkoon pistänyt mitään. Peukuttajanakin olen pidättyväinen.

Kesäisin on ollut vilkkaampaa. Vietän kaikki kesät alusta loppuun maalla, ja silloin on tullut tavaksi pistää melkein joka päivä facebookiin kuvia ja tekstejä menoistani ja puuhistani. Usein hieman huumorimielellä, kesäistä lyriikkaa unohtamatta. Koska kesäisin en kirjoita blogiin mitään, facebook on runsaassa käytössä.

Se mikä tässä mietityttää, on facebookkini avoimuus. Kesäkuvani ja tekstini ovat jo kolme vuotta olleet tieten tahtoen kaikkien kiinnostuneiden vapaasti katsottavissa, eivät pelkästään kavereitteni.

Nyt on paineita sulkea sivut ulkopuolisilta. Pitääpä miettiä, vai antaisinko Zuckerbergin kaupustella kesäkuvani ja -runoni eniten tarjoavalle? Ei niissä mielestäni mitään erityisen salattavaa ole. Vähintäänkin shortsit on jalassa joka kuvassa.

Oheinen kuva ei ole minun facebookistani vaan elokuvasta Miehen tie (ohj. Nyrki Tapiovaara 1940, F. E. Sillanpään tekstiin). Kuva demonstroi, kuinka tekniset kommunikaatiovälineet ovat jo paljon ennen facebookia olleet käytössä yksityiselämän tarkkailulla hankitun tiedon levittämiseen. Kuvassa Sentraali-Santra on urkinnalla päässyt käsiksi yksityishenkilön intiimielämään kuuluvaan tietoon, ja sen jälkeen tiedon leviämistä ei enää pidättele mikään.