Salattua tietoa

Kuuntelin vain, en paljon itse osallistunut keskusteluun.

Oli aika ärtyneitä sävyjä. Kyse oli tästä Facebookista, joka vuotaa kaikki yksityiset tiedot ties mihin. Oli vähän sellaista mielialaa, että pitäisi pistää välit poikki koko firmaan. Epävarmuutta kuitenkin oli. Että tulisiko enää ollenkaan toimeen ilman sitä.

Toisaalta ihmeteltiin, että ei tässä mitään yllättävää ole. Mitä muuta voisi odottaa kaupalliselta firmalta, varsinkaan amerikkalaiselta jättiläisfirmalta. Totta kai kaikki myydään mikä kaupaksi käy, moraalia siinä ei kysytä. Sitä sanotaan vapaaksi markkinataloudeksi.

Siinä oltiin päättäväisiä, että nyt pitää säätää oman tilin ykstyisyysasetukset kireämmiksi. Kielletään kaikki minkä voi kieltää. Sillä keinoin ei firma pääse myymään millekään Trumpin tai Putinin tai muun keljun kampanjalle kiinnostavaa aineistoa.

Minä jäin vähän mietteliääksi. Pitäisikö minunkin nostaa facebookin turvatasoa, ettei Zuckerberg pääsisi myymään minua koskevaa intiimiä tietoa kelvottomille?

Olenko koskaan pistänyt facebookiin mitään salaamisen arvoista? Olen aika vaisu facebookin käyttäjä. Nytkään en ole moneen viikkoon pistänyt mitään. Peukuttajanakin olen pidättyväinen.

Kesäisin on ollut vilkkaampaa. Vietän kaikki kesät alusta loppuun maalla, ja silloin on tullut tavaksi pistää melkein joka päivä facebookiin kuvia ja tekstejä menoistani ja puuhistani. Usein hieman huumorimielellä, kesäistä lyriikkaa unohtamatta. Koska kesäisin en kirjoita blogiin mitään, facebook on runsaassa käytössä.

Se mikä tässä mietityttää, on facebookkini avoimuus. Kesäkuvani ja tekstini ovat jo kolme vuotta olleet tieten tahtoen kaikkien kiinnostuneiden vapaasti katsottavissa, eivät pelkästään kavereitteni.

Nyt on paineita sulkea sivut ulkopuolisilta. Pitääpä miettiä, vai antaisinko Zuckerbergin kaupustella kesäkuvani ja -runoni eniten tarjoavalle? Ei niissä mielestäni mitään erityisen salattavaa ole. Vähintäänkin shortsit on jalassa joka kuvassa.

Oheinen kuva ei ole minun facebookistani vaan elokuvasta Miehen tie (ohj. Nyrki Tapiovaara 1940, F. E. Sillanpään tekstiin). Kuva demonstroi, kuinka tekniset kommunikaatiovälineet ovat jo paljon ennen facebookia olleet käytössä yksityiselämän tarkkailulla hankitun tiedon levittämiseen. Kuvassa Sentraali-Santra on urkinnalla päässyt käsiksi yksityishenkilön intiimielämään kuuluvaan tietoon, ja sen jälkeen tiedon leviämistä ei enää pidättele mikään.

Sanoja säästellen

Välillä runoihin juuttuu koko päiväksi. Varsinkin rakkausrunoihin. Se tekee sielulle hyvää.

Aluksi Arja Tiainen. Ronski, rehevä, suorapuheinen, hävytönkin pitkän linjan runoilija. Miksikään Suomen runouden grand old ladyksi häntä ei kuitenkaan voi kutsua. Sellaiseksi hän on aivan liian särmikäs.

Jo kirjan nimi kertoo paljon: "Lapsilta kielletty". Ehkä kuitenkin hieman liioitteleva nimi vakavasti otettavaksi, vaikka rujoja runokuvat ovatkin.

  

Tiaisen tunnetuin runo on "Paratiisi". Tiedättehän Baddingin laulun "Kun mä sinut kohtasin, / oli ilta ihanin / Linnut lauloi ja kimmelsi taivaan kuu. / Sinä sanoit menkäämme / maalle meidän landelle / Mietin nyt juttu tää onnistuu".

Runo syntyi aikoinaan Kuorevedellä pohjoisella Pirkanmaalla. Samalla seudulla on myös minun kesäkotini, Längelmävedellä. Ei siellä kuitenkaan merta ole, vaikka runossa on kohta " - - meren kiihkeään rytmiin kun vaivuttiin - - "  Fiktiivistä ja omaa kokemusta limittäin?

Tiaisen runokieli on ryöppyävää, runsasta. Sattumalta osuin kesken Tiaisen kirjan lukemista facebookissa Kallion kirjaston sivulle, jossa käynnissä oli lukijoille suunnattu kilpailu. Rakkaustarina kuudella sanalla.

Hyvänen aika, mikä määrä osallistujia. Satoja. Minä olen loputtoman innostunut tiiviistä, vähäsanaisesta kirjoittamisesta (jossa itse en ole hyvä). Viimeksi haikailin taidon puutteesta blogissani  täällä .

Kuusisanaisiin juutuin pitkäksi ajaksi. Innostuin itsekin kokeilemaan.

Suosittelen käyntiä Kallion kirjaston facebook-sivulla lukijoilleni, jotka tunnetusti ovat runouden suuria ystäviä. Linkki sinne on tässä , ja sieltä nämä kuusisanaiset löytyvät, kun selaa 9. huhtikuuta kohdalle. Pistän mukaan pienen näytteen näistä tiiviin ilmaisun rakkauskertomuksista.

Matkamittarin lukema

Otsikko viittaa tuohon matkamittarin lukemaan, joka on nähtävissä tämän tekstin oikealla puolella. Tätä kirjoitettaessa se lähenee uhkaavasti lukemaa 200000 ja saavuttanee sen lähipäivinä.

Tulee jotenkin hämmentynyt olo. Se on iso luku.

Aloittaessani blogin pidon en osannut kuvitella tällaisesta. Alkuviikkoina mittari ei juuri raksuttanut. Lukijoita saattoi olla muutama päivässä, välillä ei yhtään. Suunnilleen kolmen kuukauden jälkeen vauhti lisääntyi. Nykyisin lukijoita on pari sataa niinä päivinä, kun uusi teksti ilmestyy. Välipäivinäkin on useita kymmeniä.

Lukijat ovat minulle vieraita. Vakituisista lukijoista vain kolme olen tavannut henkilökohtaisesti ja neljäs tuli tutuksi julkisuudesta jo nuoruusvuosinani.. Muista ei ole aavistustakaan, paitsi niistä jotka itse pitävät blogia ja kertovat jotain itsestään sitä kautta.

Seuraan lukijatilastoa Stat counter -nimisen vakoiluohjelman kautta. Siksi minulla on jonkinlainen käsitys, mistä päin maata ja maailmaa sivullani käy  lukijoita ja mitä reittejä he ovat sivulleni kulkeneet. Suomi on tietysti ylivoimainen tässä tilastossa, mutta huomio on kiinnittynyt muutamaan kummalliseen yksityiskohtaan ulkomailta.

1) Minulla on yllättävän paljon vakituisia lukijoita Yhdysvallista, varsinkin Kaliforniaan viittaavissa nettiosoitteissa. En ollenkaan ymmärrä. ketkä siellä ovat minun kirjoituksistani kiinnostuneita. Ettei vaan CIA? Olisin kiitollinen, jos joku näistä antaisi vinkin kommenttipalstalle tai yksityiseen sähköpostiini.

2) Mitä ihmettä tarkoittaa, että olen viime aikoina kaksi kertaa saanut Isosta-Britanniasta tuhatkunta kävijää pienessä hetkessä, ja kaikki ovat käyneet lukemassa saman vanhan tekstini. Viittaisi siihen, että se on saanut jossakin julkisuutta.

Minulla itselläni on tunne, että blogini parasta ennen -päivämäärä on jo ohi. Siksi olen harventanut tämän ilmestymistä. Toinen blogini "Kenkä väärässä jalassa" on testausvaiheessa. En vielä osaa arvioida, onko se onnistunut. Lukijamäärä näyttää olevan kasvussa, mutta onko se tilapäistä vai pysyvää?

Jatkan kuitenkin molempia vielä. Ehkä perinteinen kesätauko antaa uusia ideoita.

Tällaisena ison pyöreän luvun saavuttamisen hetkenä kiitän luijoita kiinnostuksesta.

(Kuva: Karin Juric / Pinterest)