Ymmärrys hoi!

"Ymmärrän kaiken, paitsi itseäni", kirjoitti Franqois Villon.

Tämä 1400-luvulla elänyt ranskalainen muistetaan värikkäistä elämänvaiheistaan, joiden keskeisiä kiintopisteitä olivat kapakka, bordelli ja vankila. Erityisen muistettava yksityiskohta oli se, kuinka täpärästi hän onnistui välttämään hirsipuun, sillä hän oli myös murhamies, juoppo, varas ja kaikella muullakin tavalla heittiömäinen kansalainen. Vähemmän tärkeää on muistaa, että hän muilta osin mitä kultaisin ihminen, joka osasi myös kirjoittaa runoja. Häntä pidetäänkin yhtenä kaikkien aikojen suurimmista lyyrikoista. Tai kuka pitää, kuka ei.

Välillä Villonin kuuluisa lause juolahtaa mieleen. Noinkohan? Itsensä ymmärtämisessä voi olla vaikeutensa, mutta vielä suurempaa vaikeutta voi kohdata, kun ymmärrys ei ulotu sinne, minne haluaisi sen ulottuvan.

Äskettäin olen törmännyt kahteen tällaiseen. Molemmat tulevat itämailta. Molemmat tuntuvat hienoilta ja ymmärtämisen arvoisilta. Mutta kun laaja-alaiseksi kuviteltu sivistys osoittautuukin puutteelliseksi. Villon oli eurooppalainen, samoin minä. Eurooppalaisesta näkökulmasta ei ymmärrä koko maailmaa, vaikka haluaisi.

Äskettäin löysin kirjailija Jorge Luis Borgesin esseestä viittauksen vanhaan kiinalaiseen tietosanakirjaan, jossa on eläinlajien luokittelu. Näin se kuuluu:

1) keisarille kuuluvat, 2) balsamoidut, 3) kesytetyt, 4) siat, 5) merenneidot, 6) tarunomaiset, 7) juoksukoirat, 8) tässä luokitellut, 9) ne jotka riehuvat kuin hullut, 10) lukemattomat, 11) hyvin hienolla kamelinkarvasiveltimellä piirretyt, 12) juuri nahkansa luoneet, 13) etäältä kärpästä muistuttavat.

Lista tuntuu absurdilta, mutta jotain ajatusta siinä täytyy olla, kun se on tietosanakirjan päässyt. Eurooppalainen ei pääse kulttuurieron yli.

Kävin äskettäin Ateneumin "Japanomania Pohjoismaisessa taiteessa" -näyttelyssä. Se oli tavattoman kiinnostava ja antoisa kokemus. Se avasi huomaamaan lukemattoman määrän japanista tulleita vaikutteita keskeisimmässä kultakauden taiteessamme.

Mutta ne japanilaiset taidekuvat ovat ja pysyvät minulle vaikeasti avautuvina. Miten siihen saisi eläytyvän otteen? Kuvat ovat kauniita, mutta aihepiirit ovat aina samat: lumihuippuinen tulivuori ja ilmeettömät geishat perinnepuvussaan. En mitenkään löydä itsestäni innostumisen kykyä, kun en tunne riittävästi kulttuuria.

Luulen, että Villon olisi myös myöntänyt ymmärryksessään puutteita, jos olisi tällaisia haasteita kohdannut.

Villon oli roisto, minä en. Jotain lurjustelua sentään minussakin. Ateneumissa on valokuvauskielto, paitsi siellä missä voi kokeilla japanilaisia pukuja. Minä tietysti kokeilin, mutta en löytänyt tyyliini sopivaa. Kuvia otettiin.

Valokuvauskielto pistää minussa tietysti liikkeelle halun kokeilla, onnistuisiko salakuvaus. Ei onnistunut. Kuvan etualalla vartija on huomannut, mitä olen tekemässä. Sain nuhteet.

Vähäinen rike Villoniin verrattuna, minun mielestäni.

Eri sorttia

Kävin kierrätyskeskuksessa. Se on poikkeuksellisen mielenkiintoinen paikka. Siellä voisin viipyä pitkään. Nyt oli vähän kiire, joten vain pari tuntia ehdin kierrellä ja katsella.

Olin etsimässä tallettavaa DVD-nauhuria. Entinen alkoi oikutella. Jostain minulle käsittämättömästä syystä sellaisia ei ole valmistettu enää ainakaan kymmeneen vuoteen. Käytettyjä vielä saattaa löytyä.

Minulla on ikiaikainen perinne tallentaa televisiosta tulevia klassikkoelokuvia omalle levylle. Niitä on vuosien varrella kertynyt iso kokoelma, mutta aina tulee lisää. Lähipäivinäkin Franqoise Truffaut´n Kesytön (sunnuntaina 17.4.) ja kokoomateos Ihmisiä sunnuntaina, jossa kiinnostavaa on erityisesti nuoren Billy Wilderin osuus (lauantaina 23.4.). Olisi vahinko, jos tällaisia aarteita en saisi talteen rikkinäisen koneen vuoksi. Siksi lähdin etsimään apua kierrätyskeskuksesta.

Löytyihän sieltä. Valittavana oli parikymmentä konetta. Valitsin Philips-merkkisen, jossa on myös kovalevy. Hinta 25 euroa. Mukana huoltotodistus, joka oli kirjoitettu keskuksen omassa verstaassa. Kuukauden takuu.

Hyvin tuntuu toimivan. Äkkiä opin käyttämään, vaikka siinä oli osittain vanhentunutta tekniikka, kaikki nämä Show view -ajastukset ja muut. Sitä vähän ihmettelen, miksi firmat rakentavat koneensa niin, että ne eivät ole yhteen sopivia. Jos on tallentanut levylle yhden elokuvan Sonylla, niin sille levylle ei voi tallentaa toista elokuvaa Philipsillä, vaikka tilaa olisi. Se tuntuu tahalliselta kiusanteolta, vähän samalta kuin en voisi ostaa autooni bensaa ABC:ltä, jos olen edellisen tankillisen ostanut Nesteeltä.

Kierrätyskeskuksessa oli vaikka mitä. Pitkät kirjahyllytkin, joissa näytti olevan ihan kelpo kirjallisuutta. Tammen Keltainen kirjasto  näytti pikavilkaisulla olevan hyvin edustettuna.

Aion mennä uudestaan penkomaan ajan kanssa. Asiakkaita oli paljon, ulkonäöstä päätellen varsinkin opiskelijoita, maahanmuuttajia ja eläkeläisiä. Hyvä paikka, minun makuuni.

Vähemmän minun makuuni osui portin vieressä kadun toisella puolella oleva matala rakennus, jonka edessä oli pitkä rivi komeita moottoripyöriä ja vieressä riskin näköisiä parrakkaita kaljupäisiä miehiä tupakalla. Oven yläpuolella olevasta kyltistä sain lukea, että siinä on päämaja eräälle kerholle, jonka nimen olen usein saanut lukea lehdestä, varsinkin rikosuutisten yhteydessä. Kerhon nimi alkaa B-kirjaimella.

Pysyttelin tiiviisti väärällä puolella katua sen kerhon kohdalla ja taisin vähän lisätä askelten tiheyttäkin. Jälkeenpäin mietin, että miksi ihmeessä. Minähän olisin sopeutunut siihen joukkoon erittäin hyvin. On partaa, on hyvin kehittynyttä keskivartaloa, on mustat farkutkin. Jos nyt kalju puuttuu, ei kai se niin pienestä ole kiinni.

Aina mielessä?

Löysin divarista kirjan nimeltä "Erotiikan lukemisto  -  sata tarinaa tulipunaisesta kukasta Decameronesta Emmanuelleen".

Tällaista kirjaa olen aina toivonut. Se on paksu, yli 800 sivua. Siinä riittää lukemista. Kirjan on koonnut WSOY:n entinen pääjohtaja Hannu Tarmio. Hän on myös kirjoittanut esitteleviä kommentteja mukaan valituista teksteistä.

Lukeminen alkoi heti. Tunnen itseni taas pitkästä aikaa murrosikäiseksi. Toivottavasti kukaan ei näe.

Silloin kun olin ihan oikeasti murrosikäinen, sain kerran nuhteet kaupunginkirjaston tädiltä, kun rohkenin viedä lainattavaksi Henry Millerin kirjan. Se ei käynyt. Kirja otettiin pois. Boccaccio sallittiin. Hänen Decameronensa (1353) sata tarinaa ovat hyvin keskeisessä asemassa tässä kokoelmassa, totta kai. Keskiaika loppui, renessanssi alkoi.

Poikaporukassa kiersi Carter Brownia ja muuta R-kioskista ostettavaa alan kirjallisuutta. Kansikuvat olivat lupaavia, sisältö ei niinkään. Niihin kyllästyin äkkiä.

Tässä Tarmion valitsemassa lukemistossa on vahva klassikkopainotus. Alhaalla olevassa kuvassa on vain sisällysluettelon alku ja loppu. Välissä on lisäksi Linnankoskea, Salingeria, Moraviaa, Waltaria, Tanizakia, Paavo Rintalaa ja Veijo Merta. Lisäksi on itämaista, ikivanhaa kiinalaista lemmenelämää ja japanilaista haiku-mestareiden erotiikkaa. Tarmio ei ehkä ole ollut murrosikäinen valitessaan tekstejä.

Olen jostain lukenut väitteen, että miehellä on seksi mielessä vähän väliä, ehkä kerran minuutissa. Se on kai myytti. Hakukoneella löydän linkin tutkimukseen (Journal of Sex Research), jonka mukaan miehet ajattelevat seksiä keskimäärin ainoastaan 19 kertaa päivässä. En ota kantaa, mutta ei se tietenkään mielipidekysymys ole. Oma kokemukseni viittaisi iän mukana hieman laskevaan taajuuteen. Ehkä nuo luvut on mitattu 16-vuotiailta ja 66-vuotiailta? Välissä puoli vuosisataa?

En lähde ennustamaan, onko kirjalla myönteistä tai kielteistä vaikutusta asiaan, sillä olen vasta Maupassantin Rasvapallossa (1880).

Täydennetty 12.04.16:

Sain kysymyksen, onko kirjassa ollenkaan naisnäkökulmaa.

Vastaus: On mutta aika vähän. Kirjoittajina Eeva Kilpi, Anaïs Nin, Synnöve Stigman, Anna-Leena Härkönen, Marguerite Duras, Judith Krantz ja Maria Jotuni.

Jatkokysymys kuului, ovatko kaikki tekstit heteroseksuaalisen erotiikan kuvauksia. 

Vastaus: Tähän en täysin varmasti osaa vastata, sillä en ole lukemisessa vielä pitkällä. Pääosan teksteistä tunnen kyllä entuudestaan, ja ne ovat kyllä kauttaaltaan heteroerotiikkaa. Mukana on kuitenkin minulle tuntematontakin tekstiä, ja niistä en osaa sanoa.

Tärkeitä kysymyksiä. Kiitos!