Valtavirrasta poikkeavat

Alakerran insinööri vaikutti ärsyyntyneeltä. Se ei ole ollenkaan poikkeuksellista. Tällä kerralla mielenrauhan oli suistanut sijoiltaan euroviisukilpailu.. " Kyllä taas näytetään maailmalle varsinainen matkailumainos Suomesta. Turistit, tulkaa Tuppukylään." 

Siinä oli taas kerran sitä ajatusta, että mitähän ne siellä maailmalla meistä oikein ajattelevat.

Minulta oli kilpailu päässyt livahtamaan ohi. Olin kyllä otsikoista lukenut, mistä oli kysymys, mutta itse teos oli jäänyt näkemättä ja kuulematta. Pitihän se kaivaa katsottavaksi, kun se niin tunteita herättää. Työpaikan kahvihuoneessakin siitä keskusteltiin. Siellä sävy oli myönteinen, varsinkin entinen sihteerini oli innoissaan. Hänen makuunsa luotan enemmän kuin alakerran insinöörin.

Nyt siis tunnen Suomen edustuskappaleen.

Miten tuon nyt sanoisi. Jos kuuntelisin kappaleen ihan pelkkänä musiikkina, ilman tietoa esittäjistä ja käyttötarkoituksesta, en taitaisi erityisemmin riemastua. Punk ei ole minun musiikkiani. Alkuvaiheeseen vielä pääsin kiinni, silloin kun Pelle Miljoona ja Maukka Perusjätkä ja muut aloittivat, mutta sittemmin olen erkaantunut lajista. Se taitaa olla sukupolvikysymys. Sympaattista periaatteessa on, että punk ilmentää nuorison kapinaa. "Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin." Mutta tyylilaji ja vuosikymmen oli eri.

Suhtautumiseni muuttuu kuitenkin suuresti, kun kuulemani esitys asetetaan kontekstiinsa. Näen asian täsmälleen päinvastaisessa valossa kuin alakerran insinööri. Tuppukylä-matkailumainoksen sijaan näen Suomi-kuvan kirkastuvan. Siihen tulee mukaan tämä suvaitsevaisuuden ja tasa-arvoisen yhteiskunnan näkökulma. Tottahan sellainen ei tietenkään ole, mutta ehkä tällaisessa yhteydessä on hyvä, että siltä edes näyttää.

Pidän siis omintakeista euroviisuvalintaa erinomaisena. Suomalaiset ovat valinnallaan taas kerran osoittaneet tarkkaa silmää ja herkkää vaistoa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta. Jopa politiikassa on muutaman kerran käynyt niin, että hyvin epätodennäköinen ehdokas on päässyt pitkälle. Kiiltokuvamainen valtavirta ei aina voi olla varma menestyksestään, vähemmistöt ja vähemmän kauniit saattavat välillä saada laajaa kannatusta. Tästä kyvystä annan ihailun omalle kansalleni.

Millainen suomalainen sitten oikeastaan on? Jostakin mielen sopukoista nousee esiin Topelius, joka kuvaa maata ja kansaa Maamme-kirjassa. Sieltä sitaatti, joka kertoo, millainen suomalainen tavallinen Matti on.  

"Käytökseltään Matti on kankea ja jörö, kuten kivenvääntäjän sopiikin. Hän kävelee pitkät matkat vakavasti ja verkalleen astuen. Nuorena sanotaan hänen tanssineenkin, mutta se lienee vain panettelua, sillä nykyään ei kukaan saata huomata hänessä minkäänlaista tanssitaitoa. Luonteeltaan Matti on niitä, jotka eivät hätäile. Hän on juromielinen ja ujosteleva. Mutta kun hän on istunut jonkin aikaa hyväin ystäväin seurassa, näyttää hän lauhtuvan ja ikäänkuin lähtevän liikkeelle pesästään. Hänen äkeä muotonsa lientyy, hän saattaa tulla iloiseksi, jopa laillaan sukkelaksikin. Eipä luulisi sellaisen yksitotisen miehen osaavan ilvehtiä ja laskea leikkiä niin, kuin hän kuitenkin osaa, ja silloin hänestä on sanomattoman huvittavaa tehdä omiansa ja muiden tyhmyyksiä naurunalaisiksi.  [ - - ]  Emme huoli kertoa Matin hienommista veljistä ja sisarista: he ovat ulkonaisesti muiden hienompain ihmisten näköisiä, mutta sisäisesti heissä kuitenkin on aina Matin luonnetta. 

 Topelius tajusi. Tästä on hyvä lähteä niin euroviisuissa kuin matkailumainoksissa.

Parempi maailma

Palautteesta päätellen olen tullut vakuuttuneeksi, että suuri osa blogini lukijoista on naisia. Se ilahduttaa minua suuresti. Tänään sunnuntaina 8. maaliskuuta haluan toivottaa kaikille heille oikein hyvää kansainvälistä naistenpäivää.

Juhlapäivä on tärkeä. Harmikseni olen tullut ymmärtämään, että osa miehistä suhtautuu välinpitämättömästi. Edelle menevät muutamat kaupallisesti viritetymmät juhlat.

Naistenpäivä ei ole karnevaali. Sillä on vakavaa sisällöllistä substanssia. Siksi haastan blogia lukevat miehet mukaan kirjoittamaan nimensä tärkeään mielenilmaisuun, joka löytyy täältä. 

Ja aivan kaikille, niin naisille kuin miehillekin, esitän haasteen osallistua projektiin, jolla maailmaa tehdään paremmaksi. Reitti sinne löytyy täältä. 

(Kuva: Mäkilä Otto: Nainen)

Makeaa mahan täydeltä

Mummo joi aikoinaan kahvinsa niin että kaatoi sen ensin kupista tassille ja imi siitä suuhunsa sokeripalan läpi. Sokeripalaa hän piti etuhampaittensa välissä. Kun se suli, hän otti heti uuden. Aikamoinen määrä paloja kului. - Tämä oli vanhan kansan vallitseva tapa.

Mummon veli oli pihassa leikkivien lasten mielestä mukava ukkeli, sillä hänellä oli aina tarjottavaa. - Suu makkeeks, hän sanoi ja ojensi otettavaksi sokeripaloja suoraan kilon paketista.

Siihen aikaan - sodan jälkeen - sokeri oli ylellisyystuote, jota oli säännöstelty. Sellaiseen syntyy tietysti himo. Meillä kotonakin kerättiin suuret määrät marjoja ja niistä tehtäviin mehuihin ja hilloihin kaadettiin pakettikaupalla sokeria. Lapsia oikein hemmoteltiin makeilla tuotteilla. Se oli kauan kaivattua hyvinvointia.

Muistan kyllä, että sokerista varoiteltiin koulussa, sillä se on paha hampaille. Myöhemmin olen tullut ymmärtämään, että se on paha myös painolle. Juuri siitä syystä olen jättänyt sokerin pois melkein kaikesta.

Olen lukioikäisenä ollut yhden kesäloman työharjoittelussa Gotlannissa sokerijuurikkaita harventamassa. Se oli kovin rankkaa ja rasittavaa työtä. Pellolla tuli ajatelleeksi, että onko kaikki tämä vaiva sen arvoista, että kahviin saadaan niitä sokeripaloja. Toisaalta lukiolainen sai siitä kaipaamaansa taskurahaa. Taksa oli 15 kruunua kilometri.

En pistä kahviin yhtään palaa. En syö makeisia, en juo limsaa enkä mehuja, en syö hilloja, muroja, kakkuja, keksejä, munkkeja enkä muitakaan makeita leivonnaisia. Hampaat ovatkin pysyneet kunnossa mutta pano ei. Yksi heikko kohta tiukassa linjassani on: jäätelö.

Nyt viime päivinä olen lukenut joka puolelta varoituksia, että sokeri on epäterveellistä muutenkin kuin hampaiden ja painon kannalta. Maailmanlaajuisen suosituksen mukaan sokerin käyttö pitäisi rajoittaa 25 grammaan päivässä. Se on puolet vähemmän kuin aikaisempi suositus. Määrä täyttyy jo kuudesta teelusikallisesta päivässä.

Kuuliaisena ohjeiden noudattajana tutkin heti eri ruoka-aineiden sokerimääriä saadakseni selville, olenko pysynyt uusien suositusten mukaisissa määrissä. Jäätelö on paha, samoin yllätyksekseni aamiaisjogurtti. Mutta kun muuta ei ole, uskoakseni asia on suunnilleen kohdallaan.

Nykyisin kaikki nämä sokeroidut aamiaismurot ja Coca-Colat ja muut raksut ja naksut ovat leimallinen osa amerikkalaista elämänmuotoa, joka on vauhdikkaasti leviämässä kaikkialle. Sota-aikainen kuvakin sen kertoo.