Hyödyllinen taito?

 

Oli pitkä jono, joka eteni hitaasti. Välillä se tuntui kokonaan seisahtuneen paikalleen. Sellaisen sietäminen on vaikeaa. 

Aloin seurata katseellani erästä edessäni seisovaa jonottajaa. Täytyy sanoa, että hän oli taitava. Hienovaraisesti hän siirtyi jonossa yhden sijan eteenpäin ilman että kukaan ohitettava huomasi. Ja sama uudestaan. Ja uudestaan. Pian hän oli edennyt niin kauas, etten enää nähnyt häntä. Laskujeni mukaan ainakin 20 sijaa eteenpäin.  

Huomasin ajattelevani, että tuollainen taito olisi minullekin hyödyllinen. Monessa jonossa taito olisi tarpeen ja sillä saavuttaisi etua. Oppisinko minä? Yritin tarkkailla oppiakseni.

 

Muu maa mustikka

 

Olen jokseenkin järkyttyneenä seurannut thaimaalaisten marjankerääjien vaikeuksista mediassa esitettyjä tietoja. Tiedän lapsuuden kokemuksesta, että se työ on lähes epäinhimillistä sellaisissa mittasuhteissa, joista nyt on kerrottu. Työtä tehdään 12 - 15 tuntia vuorokaudessa ilman viikonloppuvapaita. Keräysmäärät ovat satoja litroja.   

Minusta ei siihen työhön olisi. Jossakin käytettiin äskettäin sanaa uusavuton suomalaisista, jotka eivät halua mennä metsään keräämään marjoja. Minä olen uusavuton.  

Lapsena olin marjametsässä vanhempieni mukana. Silloin vielä selkä taipui, mutta määrät olivat pieniä verrattuna näihin thaimaalaisiin. Silti tuli ikuinen vastenmielisyys siihen puuhaan. Tänä kesänä kävin kerran kahden seuralaisen kanssa keräämässä mustikoita kesäkotini lähimaastossa. Jokaisella meistä oli vähän kahvikuppia isompi astia mukana.  Koville otti. Pelkoa hälventämään piti kumppanille ripustaa kilikello kaulaan karhujen ja susien varalta. Kaksi mustikkapiirakkaa sain niistä aineksista vieraille leivotuksi.  

Mediassa on esitetty, että thaimaalaisten kerääjien tuntipalkaksi tulee alle kaksi euroa. Jos noin on, se on siivotonta, likimain orjatyötä. Lisäksi riski on kokonaan kerääjällä, ei marjafirmalla. Jos marjoja ei metsästä löydy, se on kerääjän ongelma, ei firman. Maksu on ehkä kelvollinen Thaimaan palkkatasoon verrattuna, ei Suomen. Miksi sitten kulut asumisesta ja ruoasta peritään Suomen hintatason mukaan, ei Thaimaan? Äskeisessä Ylen A-talk-ohjelmassa marjafirman edustaja ei suostunut kertomaan, millainen voitto firmalle tällä systeemillä jää.  

Toista oli Kekkosen aikaan tässäkin asiassa. Alakoululaisina meidät pistettiin puolukkametsään ämpärin kanssa. Saalis luovutettiin kansakoulun keittolaan, ja sieltä saatiin koko talven ajan marjapuuroa kerran viikossa. Se tuntui herkkuhetkeltä kaikkien velliruokien ja kaalikeittojen seassa.  

Kekkosen aikaan ehdittiin vielä järjestää tuollaiset marjankeräystalkoot, joista viereinen juliste kertoo. Homma toimi suomalaisin voimin, ei tarvittu thaimaalaisia. Minä en kuitenkaan muista olleeni mukana - ehkä satuin olemaan matkoilla.  

Kahvikupillisen verran voin kuvitella kerääväni tulevinakin kesinä, mutta ämpärillinen on mahdottomuus. Kunnioittava ajatus niille, jotka pystyvät keräämään jopa sata litraa päivässä monen kuukauden ajan. Kyllä sellaisesta pitäisi  maksaa kunnolla. On siivotonta, jos tänne tuotetaan kaukaa väkeä tekemään alipalkatusti työtä, johon me suomalaiset - tällaiset kuin minä - emme suostu.

Pyykkilauta ja kauniit varpaat

 

En vielä hetkeen luovu muistelemasta kesäisiä päiviä maalla Längelmäveden rannalla. Kaupungin syksy saa kyllä aikanaan vuoronsa.  

Tämä kesä oli tarpeeksi hyvä tehdä työ, joka pitäisi tehdä joka kesä. Vaan ei joka kesä tule tehdyksi. Tarkoitan mattopyykkiä. Tänä kesänä puhdistuvat kaupungista mukaan otetut isotkin matot. Ja kuivuivat myös, kun aurinko helotti. Töölöntorilla on nyt raikas tuoksu.  

Mattopyykissä jotenkin ainutlaatuisella tavalla kulminoituu pohjoisen kesän autuus. Kaupungissa se ilmenee Kaivopuiston mattolaiturilla, joka toimii turistikierrosten nähtävyytenäkin. Maalla omassa rannassa sain puuhata ilman valokuvaavia turisteja.

Kummallinen otsikko tällä kirjoituksella?  

Otsikko viittaa vanhaan hilpeään lauluun, joka liittyy aiheeseen. Jos laulu ei ole tuttu, sen voi kuunnella TÄSTÄ  klikkaamalla. Tätä laulua minä hoilasin mattoja laiturilla pestessäni niin että varmaan koko Ponsanselkä raikui, ehkä ääni eteni veden kantamana vielä Ristiselänkin yli ja kuultiin Eräpyhän rannoilla aina Einon pirtillä asti. Näin voi käydä, kun sää on hyvä ja laulajan tunnetila voimakas.  

Täytyy tietysti myöntää, että laulun sanat viittaavat palkkapoliittisesti epämääräiseen työsuhteeseen, mutta se ei minua haitannut, sillä minä tein työtä itselleni, en toisen palveluksessa. Myöskään laulajan sukupuoli-identiteetti ei taida olla sama kuin minulla, mutta mitä pienistä. Lisäksi laulussa viitataan outoon juomaan, jota tuskin saa Oriveden Alkosta , ei ainakaan laulussa mainitulla hinnalla.