Origon muisto

EKSYJÄN OPAS

"Inhimillinen elämä on puutteellista. Metsäteollisuuskaan ei ole täysin onnistunut pyrkimyksissään. Maassa on vielä metsiä, ja niinpä on tälläkin hetkellä mahdollista eksyä metsään.

Eksyminen ihmiskohtalona saattaa uhata milteipä ketä tahansa: sienestäjää, metsämiestä, suunnistajaa, kotoaan paennutta urbanistia, metsänleimaajaa, vesakkomyrkytyshelikopterin alle kiirehtinyttä luonnonsuojelijaa.

Eksymistapahtumassa muodostuu erikoislaatuinen ihmissuhde, jonka osapuolina ovat eksyjä ja etsijät. Eksyjä pyrkii useimmissa tapauksissa takaisin sivilisaation piiriin, ja tässä hankkeessa etsijät yrittävät häntä auttaa.

Auttaminen on sikäli poikkeuksellista, että se tapahtuu matkan päästä; tässä suhteessa se on verrattavissa lähinnä nk. kaukoparannukseen.

Etsimisen intensiteetti on paljolti motivaatiokysymys: miten korkeassa asemassa oleva eksyjä ennen eksymistään oli; nauttiiko hän yleistä empatiaa vai ei; millaiset ovat säät ja kuinka eksyjäporukan muonitus pelaa.
Eksyjältä odotetaan myös omia ponnistuksia, jotta kadotettu yhteys (kadotettuun?) ihmiskuntaan jälleen löytyisi. Ei saa jäädä paikoilleen veltosti löhöämään, puhumattakaan siitä, että piiloutuisi näreikköön.

Eksyjän tulisi äännellä. Jos on trumpetti mukana, siihen voi puhaltaa. Taivaan sinessä yli kiitäville lentokoneille kannattaa huitoa.

Rukoilla voi myös, vaikka siitä lieneekin hyötyä vain siinä tapauksessa, että eksyjä aikaisemmin on pysytellyt miten kuten nk. kaidalla polulla. Hankaluuksiin joutunutta maailman lasta tuskin mikään henkivoima mielellään auttaa.

Eksyjä voi niinikään tehdä nuotioita, jos hänellä on tulentekotaito ja tikkuja mukana. Kannattaa kuitenkin katsoa, ettei polta koko metsää; vaikka se näkyykin hyvin, niin siinä voi palaa itse mukana ja tulee omaisille kovat korvaukset. Myöskään kansantaloudellisesti metsäpalo yhden ihmisen takia ei ole perusteltua.

Suomi on pieni maa, ja useimmissa tapauksissa eksynyt löydetään. Etsijät juoksevat kaikin hänen luokseen, takovat selkään, puhuvat yhteen ääneen, tarjoavat paukun ja kinkkuvoileipiä. Hänet otetaan reppuselkään ja kiidätetään lähimpään ihmisasuntoon, ja siellä hän saa laveasti kertoilla kokemuksistaan. Tämä koetaan terapeuttisena, koska ihmiset niin harvoin viitsivät kuunnella toisiaan.

Eksyjän hoito ei kuitenkaan saa päättyä tähän. Jälkihoidon yhteydessä tulisi selvittää teon motiivit; mikä sai henkilön päätymään näin epätoivoiseen ratkaisuun. Onneton lapsuus, kurjat perheolosuhteet? On muistettava, että eksyminen on aina vakava vetoomus lähimmäisille.

Kussakin tapauksessa ratkaistaan, tuleeko jatkossa kysymykseen suljettu vai avohoito. Neuvottelut sielunhoitajan kanssa ovat aina paikallaan. Näin pyritään estämään eksymisen uusiutuminen. Eksyneiden etsiminen nimittäin on kansantuotteen kannalta tuottamatonta työtä, eikä kaikkia metsiä aidatakaan voida. "

Origo, Jouni Lompolo 24.9. 1936 - 20.4. 2010

Paheellista menoa

Dessutom pistäytyi parturiin. Vuoroa odotellessa selailin lehtiä. Korista löytyi Alibi ja 7 päivää.

Nolojen muistojen kätköistä kohosi esiin muinainen parturissa käynti kotipaikkakunnalla Jyväskylässä. Sielläkin korista löytyi lehti, Jallu. Olin suunnilleen 16-vuotias. En ehtinyt sitä selata juuri ollenkaan ennen kuin parturitäti huomasi ja otti lehden pois. Ei sanonut sanaakaan, otti vain pois ja pisti lehden jonnekin omaan talteensa.

Töölöläisparturi ei niin tehnyt vaan antoi minun vapaasti selailla Alibia ja Seiskaa, vaikka niiden sisältöä voisi luonnehtia monin tavoin rankemmaksi kuin 60-luvun Jallua.

Nyt tietysti kannattaisi väittää, että parturin lehtikorissa ei ollut muita lehtiä. Oli siellä. Muistaakseni ainakin Suomen kuvalehti, Eeva ja Aku Ankka, varmaan muitakin. Silti otin nämä kaksi. 

Sivistyneiden blogi-lukijoitteni taholta nauttimani arvostus taitaa nyt olla vaarassa.

Rikos- ja skandaalikehdet myyvät hyvin mutta monikaan ei niitä tunnusta lukevansa. En minäkään tunnusta. Poikkeuksena parturit, ja niissä käyn harvoin. Vain kerran muistan ostaneeni Seiskan irtonumeron, kun siinä oli juttu lähisukulaisestani.

En kuitenkaan ihmettele juorulehtien menestystä. Skandaaleissa on jotain ihmisen alkeellisinta perusviettiä kutittavaa. Erityisesti vahingonilo ruokkii kiinnostusta. Britanniassa näkee todella likaista keltaista lehdistöä, jossa business haisee.
¤ 
Jo englantilainen realismin ajan kirjailija Henry Fielding huomasi jo 1700-luvun puolivälissä, että rikosten ja oikeusjuttujen selostaminen lehdissä kiinnosti lukijoita. Tästä alkoi lehtien into julkaista niitä. Covent Garden-Journal ja The Morning Post aloittivat. Samoihin aikoihin alkoi myös tapa pistää huomionarvoisimmat jutut keltaiselle pohjalle suurin mustin otsikkokirjaimin. Näinhän se menee yhä. Kuvat olivat silloin vielä piirroksia, mutta jutuissa herkuteltiin julmuuksilla, osittain monenkarvaisten senttareiden sepittämillä fiktioilla.

Vanhan virran vietäväksi siis parturissa uskaltauduin. Eteen ilmestyi tasainen virta murhia, ryöstöjä, viinaa, huumeita, sekoiluja, tappeluita, seksiä. Täytyy toivoa, ettei tällaisiin lehtiin tule addiktiota.

¤ 

Ensimmäinen kuvajournalismin skandaalilehti oli London Illustrated News. Sielläkin kerrottiin kauhistuttavista rikoksista ja julmuuksista. Kuvassa 1840-luvun hillitöntä menoa Lontoosta. Siinä hirviömäinen mies ajaa vaimonsa hulluuteen sitomalla kiinni ja kutittamalla jalkapohjia.

Kevät toi kulkurin

Dessutom on jo jonkin aikaa päässyt palaamaan mieliharrastuksensa pariin. Se tarkoittaa päämäärätöntä kuljeskelua pitkin Helsingin katuja, puistoja ja rantoja.

Lumi on siis kaikonnut Töölöstäkin. Pitkään sitä riitti, eikä kävely kinosten ja penkkojen seassa sujunut. Katujen hidasta siivousta lumesta moitittiin yleisesti. Aivan kevään korvilla se kuitenkin alkoi sujua oikein hyvin. Miehiä, auroja, nostotraktoreita ja kuorma-autoja oli yötä päivää kuskaamassa lumipenkkoja pois Töölöntoriltakin. Vauhtia piti tietenkin kiihdyttää, muutenhan lumet olisivat ehtineet sulaa.

Tänään Dessutom vaelsi rantaan. Matkan varrella sijaitsee osoite Kesäkatu 2. Se on monille tuttu osoite, sillä siellä sijaitsi yksi ns. 60-lukulaisen kulttuuriradikalismin keskeisistä keskuksista: Yleisradio. Nyt nostalginen talo on muussa käytössä, ja kadun numerointikin on muuttunut. Siinä viereisessä puistossa sijaitsee ravintola Mestaritalli. Se on hyvällä paikalla ja kesäisin mainio terassipaikka. Dessutom vaan ei satu kesäisin paljonkaan oleskelemaan Helsingissä, joten terassi jää muiden käyttöön. Dessun kesäterassi sijaitsee rantasaunan seinustalla Längelmäveden rannalla Pirkanmaalla.

Mestaritallilta käännyin kohti keskustaa. Hietaniemen hautausmaan jätin tällä kerralla väliin. Oli liian viileää mennä sinne, sillä hautausmaalla pitää olla kiireetön. Pitää olla aikaa istuskella penkeillä ja katsella ja miettiä. Menen sinne kunhan lämpenee. Hietaniemi on yksi mielipaikoistani. Helsingin historian harrastajana minulla on käytössäni karttoja, joiden avulla löydän historiallisten merkkihenkilöiden hautapaikkoja. Niitä Hietaniemessä riittää.

Kuljin kohti keskustaa Arkadiankatua pitkin. Sitä kulkiessa eläydyn aina muistamaan valokuvista näkemiäni hautajaissaattoja Mannerheimista Kekkoseen. Keitä kaikkia onkaan kuljetettu haudan lepoon tätä katua pitkin?

Uusi musiikkitalo näkyy jo kauas. Siitä ei näytä tulevan ulkonäöltään mitenkään erikoisempaa. Eduskunnalle rakennetaan uusi uimahalli, joku leukaili. Säästettiinköhän taas väärästä kohdasta ja saatiin uusi tylsän näköinen kulttuuripalatsi? Sisältähän se voi silti olla vaikka kuinka onnistunut.

¤
Töölöä sanotaan porvarillisen yksitoikkoiseksi kaupunginosaksi. Sitä se jossain mitassa onkin. Katselin äskettäin tv-sarjaa ”Kallio”, joka kuvasi elämää Helsingin boheemeimmassa kaupunginosassa. Kallio ansaitsee nimityksen, sillä jotain vaikeasti määriteltävää vetovoimaa niissä kujissa ja kaduissa on. Dessutom vaeltelee sielläkin mielellään. Yksi houkutin lähteä Kallioon katosi kuitenkin noin vuosi sitten, kun Kaarle Ervastin antikvariaatti Torkkelinkadulla lopetti toimintansa. Siellä Dessutom monien muiden tavoin viihtyi ja löysi usein elämäänsä rikastuttavaa lukemista. Jäljelle jääneitä houkutuspaikkoja Kalliossa kuitenkin riittää. Parhaita niistä ovat mm. Ryhmäteatteri Pengerkadulla ja ravintola Cella Flemarilla.

¤

 Dessutomin päiväkävely päättyi - kuten usein ennenkin - kirjasto Kymppiin levyjä kuuntelemaan. Se on Helsingin suuria aarteita. Ja lopuksi kahvituokio siinä Kympin eteisessä sijaitsevassa ikävän amerikkalaisessa kahvilassa. Mutta minkäs voit, kun Cafe Kafka Ruotsalaisen teatterin kaarevassa päädyssä ei enää ole käytettävissämme ja Ekbergille on liian pitkä matka.

¤ 

Kuva esittää Töölöntoria noin 1930. Lähdettä en valitettavasti osaa mainita. Jostain netin loppumattomista aarrekätköistä se on joskus löytynyt.