Kevät toi kulkurin

Dessutom on jo jonkin aikaa päässyt palaamaan mieliharrastuksensa pariin. Se tarkoittaa päämäärätöntä kuljeskelua pitkin Helsingin katuja, puistoja ja rantoja.

Lumi on siis kaikonnut Töölöstäkin. Pitkään sitä riitti, eikä kävely kinosten ja penkkojen seassa sujunut. Katujen hidasta siivousta lumesta moitittiin yleisesti. Aivan kevään korvilla se kuitenkin alkoi sujua oikein hyvin. Miehiä, auroja, nostotraktoreita ja kuorma-autoja oli yötä päivää kuskaamassa lumipenkkoja pois Töölöntoriltakin. Vauhtia piti tietenkin kiihdyttää, muutenhan lumet olisivat ehtineet sulaa.

Tänään Dessutom vaelsi rantaan. Matkan varrella sijaitsee osoite Kesäkatu 2. Se on monille tuttu osoite, sillä siellä sijaitsi yksi ns. 60-lukulaisen kulttuuriradikalismin keskeisistä keskuksista: Yleisradio. Nyt nostalginen talo on muussa käytössä, ja kadun numerointikin on muuttunut. Siinä viereisessä puistossa sijaitsee ravintola Mestaritalli. Se on hyvällä paikalla ja kesäisin mainio terassipaikka. Dessutom vaan ei satu kesäisin paljonkaan oleskelemaan Helsingissä, joten terassi jää muiden käyttöön. Dessun kesäterassi sijaitsee rantasaunan seinustalla Längelmäveden rannalla Pirkanmaalla.

Mestaritallilta käännyin kohti keskustaa. Hietaniemen hautausmaan jätin tällä kerralla väliin. Oli liian viileää mennä sinne, sillä hautausmaalla pitää olla kiireetön. Pitää olla aikaa istuskella penkeillä ja katsella ja miettiä. Menen sinne kunhan lämpenee. Hietaniemi on yksi mielipaikoistani. Helsingin historian harrastajana minulla on käytössäni karttoja, joiden avulla löydän historiallisten merkkihenkilöiden hautapaikkoja. Niitä Hietaniemessä riittää.

Kuljin kohti keskustaa Arkadiankatua pitkin. Sitä kulkiessa eläydyn aina muistamaan valokuvista näkemiäni hautajaissaattoja Mannerheimista Kekkoseen. Keitä kaikkia onkaan kuljetettu haudan lepoon tätä katua pitkin?

Uusi musiikkitalo näkyy jo kauas. Siitä ei näytä tulevan ulkonäöltään mitenkään erikoisempaa. Eduskunnalle rakennetaan uusi uimahalli, joku leukaili. Säästettiinköhän taas väärästä kohdasta ja saatiin uusi tylsän näköinen kulttuuripalatsi? Sisältähän se voi silti olla vaikka kuinka onnistunut.

¤
Töölöä sanotaan porvarillisen yksitoikkoiseksi kaupunginosaksi. Sitä se jossain mitassa onkin. Katselin äskettäin tv-sarjaa ”Kallio”, joka kuvasi elämää Helsingin boheemeimmassa kaupunginosassa. Kallio ansaitsee nimityksen, sillä jotain vaikeasti määriteltävää vetovoimaa niissä kujissa ja kaduissa on. Dessutom vaeltelee sielläkin mielellään. Yksi houkutin lähteä Kallioon katosi kuitenkin noin vuosi sitten, kun Kaarle Ervastin antikvariaatti Torkkelinkadulla lopetti toimintansa. Siellä Dessutom monien muiden tavoin viihtyi ja löysi usein elämäänsä rikastuttavaa lukemista. Jäljelle jääneitä houkutuspaikkoja Kalliossa kuitenkin riittää. Parhaita niistä ovat mm. Ryhmäteatteri Pengerkadulla ja ravintola Cella Flemarilla.

¤

 Dessutomin päiväkävely päättyi - kuten usein ennenkin - kirjasto Kymppiin levyjä kuuntelemaan. Se on Helsingin suuria aarteita. Ja lopuksi kahvituokio siinä Kympin eteisessä sijaitsevassa ikävän amerikkalaisessa kahvilassa. Mutta minkäs voit, kun Cafe Kafka Ruotsalaisen teatterin kaarevassa päädyssä ei enää ole käytettävissämme ja Ekbergille on liian pitkä matka.

¤ 

Kuva esittää Töölöntoria noin 1930. Lähdettä en valitettavasti osaa mainita. Jostain netin loppumattomista aarrekätköistä se on joskus löytynyt.

Ette saa minua kiinni

Tuli kiire. Tuli nälkä. Siksi Dessutom osti henkensä hädässä kaupasta pakastepizzan. 

Dessutomille ei yleensä tule kiire. Nälkä sen sijaan tulee, useinkin. Kiireen puute johtuu laiskanpulskeasta luonteesta, joiltakin osin myös hämäläisperäisestä temperamentista.

Tällaisista syistä johtuu, että pakastepizzojen ostaminen on Dessulle poikkeuksellinen, voisi sanoa suorastaan ainutkertainen toimenpide. Sellaiseksi saa jäädäkin.

Ei ollut hyvää. 

Oli suorastaan kamalaa. Aloin ymmärtää Berlusconin tölväisyjä suomalaisesta ruoasta. Hänen on täytynyt saada syödäkseen suomalaista pakastepizzaa. 
¤

Ensimmäisen pizzani söin 1970-luvun alussa Tukholmassa jossakin Odenplanin lähellä sijainneessa ravintolassa. Se oli hyvää, se tuntui juhla-aterialta. Elämäni parhaat pizzat olen varmaankin saanut Tampereelta. Siellä Aleksanterinkadulla oli 70-luvun lopulla ravintola, joka tarjoili mahtavia tuotteita, joihin sai pyydettäessä huimat valkosipulit. Helsingin parhaat pizzat sai aikoinaan Kirkkokadulta ja rautatieasemaa vastapäätä sijainneesta Il Trenosta.

¤

Pakastepizzani sulatin mikrossa ja ripottelin päälle yrttimausteita, mutta siinä ei ollut makua eikä mainittavasti täytteitäkään. Pohja oli pehmeä kuin räiskäle mutta paksumpi. Jotain punaista oli levitetty päälle mutta tomaatilta se ei maistunut. Juustoa ja jauhelihaa saattoi olla muutama muru, jos tarkasti etsi. 

Kuvaisin kokonaisuutta sanoilla ”huusinlunkkua muistuttava lätkyrä”.

Tässä ilmaisussa en ole omaperäinen. Sanat olen lainannut Itä-Suomen hovioikeuden päätöksestä.

¤ 
Itä-Suomen hovioikeus on profiloitunut tuomioistuimeksi, jonka tehtävä on lieventää käräjäoikeuksien langettamia raiskaustuomioita. Sen sijaan se ei ole profiloitunut kunnianloukkaustuomioiden lieventäjänä. Muutama vuosi sitten se tuomitsi erään lehden (en sano, minkä!) korvauksiin, koska lehden kirjoituksessa oli nimitetty eräässä kaupungissa (en sano, minkä!) sijaitsevan ravintolan (en sano, minkä!) myymää pizzaa ”huusinlunkkua muistuttavaksi lätkyräksi”.

Rikos tapahtui siinä, että lehden kirjoituksessa oli sen verran vihjeitä, että lukija saattoi niiden perusteella ymmärtää, minkä kaupungin millä kadulla sijaitseva ravintola sellaisia pizzoja möi. Sillä kadulla sattui olemaan vain yksi pizzoja myyvä ravintola. Kunnianloukkaus oli tapahtunut, kun halventava luonnehdinta oli lehdessä, ja lukijat ymmärsivät, mitä ravintolaa tarkoitettiin.

¤ 

Savon kieli on tunnetusti metkaa. ”Lätkyrä” sopii siitä esimerkiksi. Se on deskriptiivinen sana, joka tuo ainakin minulle mieleen littanan ja vetelän tekeleen. Savossa syntyy kertakäyttöisiä sanoja tuosta vain tarpeen mukaan. Ei-savolainen saattaa hämmentyä sellaista puhetta kuunnellessaan. Voivatko ne savolaiset olla yhtä mieltä siitä, mitä sellaiset tilapäiseltä maistuvat sanat tarkoittavat?

Dessutom itse ei ole avuton savon murteessa. Vaikka hänen jyväskyläläinen taustansa ei ydin-Savoa olekaan, se on kuitenkin länteen kurkottavan ns. savolaiskiilan taitekohtaa. Lisäksi hänellä on aiheeseen opiskelupohjaa. Niinpä murrekeräilyn tuloksista löytyy muitakin ilmaisuja, jotka saattaisivat sopia kuvaamaan ostamaani pakastepizzaa, ehkä myös hovioikeuden tarkoittamaa pizzaa. Mutta olisivatko ne sanat kunniaa loukkaavia? Esitän makusteltavaksi vaikkapa seuraavat sanat, jotka maistuvat hyvin umpisavolaisilta: ”kenkkara”, ”litunen”, ”haprea”, ”huituvainen”, ”ruupana”, ”könkkäre”, ”koppura”, ”kikara”.

Loukkasivatko? Mitä tuumaisi Itä-Suomen hovioikeus?

¤

Dessutom härnää tässä kirjoituksessa tahallaan hovioikeuksia. Hän kuitenkin osaa peittää jälkensä. En mainitse, missä kaupungissa ostin pizzan. En mainitse, millä kadulla. En mainitse kaupan nimeä. En mainitse, mikä firma leipoi pizzan. Pistän kuitenkin tähän viereen pizzan kuvan mutta käsittelen sitä kuvankäsittelyohjelmalla tunnistamattomaksi ja käännän kuvan vielä peilikuvaksi. Ette saa minua kiinni, hovioikeus. Ha-haa.

Mutta kyllä se lätkyrä oli!

Lyhyt nenä

Dessutom ei ole paljasjalkainen stadin kundi. Hän muutti Jyväskylästä Helsinkiin 70-luvun alussa opiskelemaan yliopistossa. 40 vuotta tulee pikapuoliin käyntiin, joten sopeuduttu on. Maaseudulle palatessani joudun kohtaamaan erityisesti vanhemman ikäpolven epäluulot, jotka liitetään Helsingin herroihin. Kesäasunnollani Längelmäveden rannalla lähinaapurit ovat oppineet suhtautumaan mutkattomasti mutta vähän etäämmällä asuville olen ”se Helsingin maisteri”, aika epäilyttävä henkilö, joka istuu kesän puutarhatuolissa lukemassa kirjoja. Sen puhe sisältää outoja sanoja eikä se osaa edes moottorisahaa käyttää. Ja sillä käy kaiken kesää oudonoloisia vieraita, juovat viiniä ja ammuskelevat saunan jälkeen jousipyssyllä maalitauluun.

Mutta Helsingissä en kelpaa aidoksi helsinkiläiseksi, en vaikka aluksi asuin alkuperäisellä stadin kundien alueella Vallilassa. Paljasjalkaiset helsinkiläiset ovat oma rotunsa. Siksi luin kiinnostuneena huhtikuun HS Kuukausiliitteestä Ilkka Malmbergin artikkelin, joka selvitti aitojen helsinkiläisten olemusta. Aiheesta on tehty oikein tieteellinen tutkimuskin yliopiston psykologian laitoksella 1950-luvulla. Tavoitteena oli selvittää, miten aidot helsinkiläiset eroavat maalta muuttaneista. Tutkimusprojektia johti professori Kai von Fieandt.

Taustalla oli kaupunginhallituksen aloite muuttosulusta, jolla oikeudeton kaupunkiin tulija voitaisiin käännyttää takaisin maaseudulle, sillä kaupunki oli joutumassa ”yhteiskunnallisen hylkyaineksen kaatopaikaksi”. Sitä vastaan vaadittiin jämäköitä vastatoimia.

Dessutom tuntee, että tässä on jotain kummallisesti tutun tuntuista nykypäivän ajankohtaiskeskusteluista.

Tutkimukseen (”ihmisten sielullisia ja ruumiillisia eroja koskeva tutkimus”) kutsuttiin 19 - 24-vuotiaita miehiä. Vertailtavia ryhmiä oli kolme: (A) paljasjalkaiset helsinkiläiset, (B) maalta äskettäin Helsinkiin muuttaneet ja (C) maalaiset.
Monenlaista piirrettä tutkittiin: pituutta, painoa, hiusten väriä, nenän pituutta, silmien etäisyyttä, pään pyöreyttä, otsan korkeutta, älykkyyttä, koulutusta, kämmenen kokoa, hartioiden leveyttä, puheen ja kirjoittamisen nopeutta ja tietysti mustetahrojen tulkintaa. Ja monia muita.

Muutama tutkimuksen yksityiskohta kiinnitti Dessutomin huomion:

Älykkyystestin kysymykset olivat kuin Uutisvuodosta:

• ”Mikä ei kuulu joukkoon: Eeva, Martta, Maria, Saara, Kaisa.”
• ”Mikä ei kuulu joukkoon: Eno, lanko, serkku, anoppi, täti.”

Vaikealta tuntuu. Pidettiinkö Raamatun tuntemusta älykkyytenä? Mitä nämä sukulaisuussanat hakivat?

Pohdiskelevien kirjoitelmien kysymyksiä:

• ”Käyttekö mielellänne paljon ulkona huvittelemassa?”
• ”Saatteko helposti eloa tylsänpuoleisiin juhliin?”

Pistää mietteliääksi. Olisi kiinnostavaa lukea, mitä syrjäkylien peräkammarinpojat ovat tällaisiin tuumailleet.

Huomionarvoista oli, että kaikki ryhmät olivat yhtä karvaisia. Vieläpä samoista kohdista.

Ja ne mustetahrojen tulkinnat. ”Ei ole vaikea kuvitella, mitä nuorukaiset ovat ajatelleet musteläiskien kanssa touhunneista testaajistaan. Ulkona oli kevätkin.”

¤

Tutkimuksessa oli mukana ulkonäköön perustuva Kretschmerin typologia (leptosomit, pyknikot, atleetit). Nämä Dessutomkin opetteli ylioppilaskirjoituksiin Lehtovaaran Lukion psykolohia -kirjasta). Eroja löytyi: helsinkiläisissä oli eniten leptosomeja, maalaisissa eniten pyknikkoja.

Muita tutkimuksessa löytyneitä eroja:

• helsinkiläisissä eniten ylioppilaita
• helsinkiläiset parhaita älykkyystesteissä
• maalaisilla leveimmät kämmenet
• maalaiset voimakkaampia
• helsinkiläisillä veltompi ryhti
• helsinkiläisten tempo nopeampi, kun sormella naputettiin tahtia pöydänkanteen
• maalaiset näkivät mustetahroissa enemmän eläinhahmoja
• helsinkiläisillä pidempi nenä.

Dessutom ei osaa arvioida, onko hän Helsinkiin muuttaessaan lisännyt kaupungin muuttumista ”yhteiskunnallisen hylkyaineksen kaatopaikaksi”. Vain yhdessä luettelon kohdassa tulos on yksiselitteinen. Hänellä ei ole helsinkiläistyyppistä pitkää nenää.

On maalaistyyppinen lyhyt mutta pyöreä pottunokka (vähän kuin kuvassa malli 1). Sekin on nyt tukossa. Syynä on katupöly, jota Töölöntorilta leijailee sisään avoimesta ikkunanraosta. Seassa epäilen olevan myös Islannin tulivuoren tuhkaa.