Vaikeita valintoja

Ruuhka aiheuttaa stressiä. Eläkeläisen elämän pitäisi kuulemma olla rentoa ja stressitöntä. Mitä nyt enimmäkseen makoilee ja välillä  vähän tassuttelee pysyäkseen virkeänä.

Minulla alkaa olla paineita kirjojen kanssa. Niitä on nyt kaikkien aikojen ruuhkaksi asti. En oikein ehtisi tassuttelemaan. Äskettäin kirjoitin tässä, kuinka työhuoneeni nurkkaan in kannettu laatikkokaupalla kirjoja. Niiden lisäksi nyt taloon tunkee koko ajan uusia kirjoja. Mihin minä joudun näiden kanssa. Kaikki pitäisi lukea, ne ovat sen arvoisia. Huolellisesti valittuja, tarkkaan tietoon perustuvia valintoja. Eivät mitään sattumalta käteen osuneita.

Lisäksi olisi muutakin menoa. Pääsylippu on ostettu kolmeen teatteriesitykseen ja kahteen konserttiin. Taidenäyttelyitä ja elokuvia on tarjolla. Televisiostakin tulee välillä kiinnostavaa. Tällaisessa tilanteessa tulee onnitelleeksi itseään entistäkin enemmän sitä, että olen ymmärtänyt pysyä etäällä kaikesta penkkiurheiluhullutuksista.

Tänään tuli taas uutta huippuluokan luettavaa. Arundhati Roy oli vierailulla Helsingissä ja minä totta kai kameran kanssa paikalla kirjakaupassa järjestetyssä haastattelussa. Rohkenen käyttää tuollaista kehuvaa sanaa, sillä kirjailijan edellinen teos Joutavuuksien jumala jäi mieleen mestariteoksena.

Nyt on käytännöllinen valintapulma edessä. Miten priorisoin uudet ja vanhat kirjani? Kjell Westön uusi kirja Den svavelgula himlen  (suom. Rikinkeltainen taivas) on loppusuoralla. Täytyy myöntää, mestariteos taas, vuoden suurin lukuelämys. Mutta mikä kirja seuraavaksi? Onko luvassa toinen suuri (suurempi?) elämys? Tämäkö?

"Ikivanha, aina uus"

Ajoin junalla Keravalle. Siinä penkillä istuessani ja viereisen penkin teinityttöjen puhetta ja tirskumista kuunnellessani tulivat mieleen Sinuhen viisaat sanat. - Ei mitään uutta auringon alla.

Oikeastaan mieleen olisi pitänyt tulla Raamattu, sillä sieltä Saarnaajan kirjasta tuo sananlasku on peräisin ja ties mistä muualtakin sitä ennen ja sen jälkeen. - Nil novi sub sole.

Mutta ei hihitteleville teinitytöille parane ruveta sananlaskuja suoltamaan. Siksi vain kuuntelin. Salaa kuuntelu on tietysti rumaa, mutta minkäs teet kun vieressä kuhinä käy.

Olivat olleet bilettämässä. Känniin oli tultu, sekoiltu, oksennettukin, mutta kohta taas lisää juotu. Oli kaaduttu, kastuttu ja kuherreltu.

Kaikki oli siis mennyt niin kuin aina ennenkin, ajattelin. Tuollaisessa muistan joskus kauan sitten olleeni mukana itsekin. Korostan: kauan sitten.

Pojista puhuttiin. Kuka oli kenenkin kanssa ollut ja mitä tehnyt. Myös aiemmin koetut olemiset ja tekemiset käsiteltiin. Jutut olivat yllättävän ronskeja. Olen kai vanhakantaisesti kuvitellut, että naiset sensuroivat kokemustensa suorasukaisimmat kertomukset. Minähän olen kuullut vain Längelmäveden kesäpaikkani nuorten miesten saunaillan puheita Tampereen-reissujensa kokemuksista. Niissä ei ollut havaittavissa sensurointia.

Mutta eivät neitien bileet olleet pelkkää juhlaa, se kävi kohta ilmi. Yksi neideistä alkoi purkaa tuskaansa. Hän oli aamulla herännyt aivan väärästä sängystä. Eikä muistanut mitään. Mutta merkit viittasivat, että - - .

Tässä kohdassa putosin pikkuisen kärryiltä. Ymmärryksessä pysyminen olisi vaatinut taustatietoa henkilöiden parisuhdetilanteesta. Mutta selvästi kävi ilmi, että katastrofin ainekset olivat olemassa. - Miten mä selitän - - ?

Tässä kohdassa ei enää tullut mieleen Sinuhe. Mieleen tuli enemmänkin viime vuosikymmenten kotimainen nuorten miesten kirjoittama kirjallisuus, jota jostain syystä  nuorten miesten kasvukuvauksiksi kutsutaan (vaikka kasvamisesta ei näkynyt merkkiäkään)..

Sitten tuli mieleen vähän vanhempi kirjallisuus, nimittäin ikuinen suosikkini August Strindberg, yksi niistä kirjailijoista, jonka tuotannon uskon tuntevani perinpohjaisesti. Sopiva kuva löytyi Liv Ullmannin ohjaamasta elokuvasta Fröken Julie.

Kuvan repliikissä koko ikuinen ongelma on tiivistettynä.

Tyhjää etsimässä

Työhuoneeni on kaaoksessa.

Ainahan se on, voisi tietysti myöntää, mutta nyt se on erityisen pahassa kaaoksessa. Huoneen nurkkaan nimittäin nostettiin kuusi isoa muuttolaatikkoa täynnä kirjoja.

Kirjat pitäisi sijoittaa hyllyihin. Siinäpä onkin suunnittelemista, sillä hyllyt ovat jo täynnä kirjoja, tupaten täynnä. Yhtään ainutta kirjaa en saa mahtumaan. Työhuoneen seinät ovat kattoa myöten täynnä hyllyjä. Lisäksi hyllyjä on eteisessä, olohuoneessa, vierashuoneessa ja ns. piiankammarissa keittiön takana. Vain makuuhuone, kylpyhuone ja keittiö ovat kirjattomia. Tai keittiökin vain osittain - siellä on hylly keittokirjoille.

Muuttolaatikoissa on arviolta 300 kirjaa ja parikymmentä vanhaa valokuva-albumia. Olen siis pulassa. Eivät nämä muuttolaatikoihin voi jäädä. Mitä teen?

Voin tietysti yrittää harventaa entisiä kirjojani, mutta turhia ei paljon löydy. Harvennuksia on jo tehty moneen kertaan. Turhinta ainesta ovat vanhat asiakirjamapit.  Jos saisin ne poistetuksi, tilaa avautuisi ehkä sadalle kirjalle. Mutta mapit pitäisi ensin selata läpi, ettei mitään ainutkertaisen arvokasta häviä. Selailuun menisi muutama viikko, enkä nyt haluaisi viivytellä.

Laatikoissa olevat kirjat ovat pääosin ruotsinkielistä lyriikkaa. Carpelania, Huldenia, Anderssonia (sekä Claes että Dan), Diktoniusta, Ågrenia, Cleveä, Tikkasta, riikinruotsin puolelta mm. Martinssonia, Lagercrantzia, Lagerkvistia, Ferliniä, Taubea, Tranströmeriä. Suomenkieliseltä puolelta ovat laajasti edustettuina mm. Anhava, Haavikko, Nummi, Saarikoski, Manner, Mustapää, Paloheimo,  Hellaakoski, Viita, Meriluoto, Kivikk´aho, Selja, Turtiainen. Lisäksi on monenlaisia antologioita molemmilla kielillä.

Valitsin kirjat kesällä läheisen ihmisen kuolinpesän suuresta kokoelmasta. Eikä valinta tullut valmiiksi, ei lähellekään. Aloitin lyriikasta, seuraavalla käynnillä pääsen proosan kimppuun, sitten tietokirjallisuuden. Luvassa olisi satoja ellei tuhansia lisäkirjoja täpötäysiin hyllyihini.

Joukossa on tietysti useita sellaisiakin kirjoja, joita minulla on jo hyllyssäni. Silloin toinen joutaa kierrätykseen. Monelle muuttolaatikon tulokkaalle antaa lisäarvoa tekijän omakätinen omistuskirjoitus.

Ensin aioin laittaa kirjoituksen kuvaksi muuttolaatikkokasan. Iltakävelyllä kuitenkin keksin näpätä kuvan uudesta rakenteilla olevasta keskuskirjastosta. Sinne tulee paljon hyllytilaa, jota minulta nyt puuttuu. Rakennus alkaa jo vähän saada hahmoa lopullisesta muodostaan. Näyttää aika lupaavalta, paremmalta kuin muutama vuosi sitten valmistunut musiikkitalo. Sen keskeneräistä muotoa kommentoin blogissani  täällä .

Kirjasto on kuvassa keskellä nostokurkien kohdalla. Paikkakuntaa huonosti tunteville lukijoille kerron, että kaareva reuna kuvan oikeassa laidassa on nykytaiteen museo Kiasma. Sen takana on Sanomatalo, Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien toimitus. Kuvan vasemmassa laidassa näkyy hämärästi Musiikkitalon nurkka ja sen edustalla oleva kaksikärkinen monumentti, josta esitin lähikuvia ja arvioita täällä.