Uusia ideoita

 

Helsinkiin on hieno tulla laivalla. Kauas merelle näkyy Suomenlinnan kirkon torni, vähän myöhemmin Tuomiokirkon kupoli, sitten koko kaupungin horisontti, lopuksi Kauppatorin rannan talorivi. Näkymään ei kyllästy. Siinä tuntee historian havinaa.  

Ensin piti Katajanokan rantaan rakentaa moderni hotelli. Siis Presidentinlinnan viereen, mereltä katsoen oikealle puolelle. Norjalainen suursijoittaja oli hankkeen takana. Ajatus sai joiltakin poliittisilta tahoilta innokasta kannatusta, sillä se tuottaisi paljon rahaa.       

Sitten siihen samalle paikalle piti rakentaa Guggenheim-taidemuseo. Amerikkalainen säätiö oli hankkeen takana.  Museot ovat maailmalla hyvin erikoisen näköisiä rakennuksia. Melkoinen nähtävyys oli siis odotettavissa Presidentinlinnan viereen. Ajatus sai joiltakin poliittisilta tahoilta innokasta kannatusta, sillä se tuottaisi paljon rahaa.  

Nyt Jätkäsaareen ollaan aikeissa rakentaa hotelli, jossa on yli 30 kerrosta. Siis aivan rantaviivan viereen, josta se näkyisi kauas merelle, paljon ennen Suomenlinnan kirkon tornia. Tässäkin on norjalainen suursijoittaja takana. Lehtitietojen mukaan idea saa joiltakin poliittisilta tahoilta innokasta kannatusta, sillä se tuottaisi paljon rahaa. Samoin Pasilaan suunnitteilla oleva pilvenpiirtäjien kimppu.  

Nyt Olympiastadionin eteen on aikomus rakentaa jäähalli-kylpylä. Jääkiekkoseura on hankkeen takana. Lehdessä oli kuva, josta näki, millainen valtavan kokoinen rakennus siihen oli suunnitteilla. Päätöksen kanssa on kiire. Hallin pitäisi olla valmis jo parin vuoden kuluttua. Lehtitietojen mukaan idea saa joiltakin poliittisilta tahoilta innokasta kannatusta, sillä se tuottaisi paljon rahaa.        

*   *   *    

Dessu, joka on vanha pieru ja kaikkien uudistusten vastustaja, ei kannata.  Hänen mielestään Olympiastadion on niin kaunis rakennus, että sen pitäisi näkyä kauas. Jäähalli-kylpylän takaa ei näkyisi kuin tornin kärki, jos sekään. Stadionin edusta ei tietenkään nykyisilläänkään ole hyvä, sillä aukio on parkkipaikka. Siihen on kyllä suunniteltu  Olympiapuistoa, mutta hanke ei ole edennyt. Syy on luultavasti se, että puisto ei tuottaisi kenellekään sijoittajalle rahaa.  

Pitääpä selvittää, miltä poliittiselta taholta innostusta tällaisille on tullut. Aavistelen kyllä.  

Stadionin torni on yksi Helsingin maamerkeistä. Se näkyy kauas.  Viereisessä kuvassa se näkyy Töölönlahden ja Hesperianpuiston yli rautatieaseman viereen. Kuvan vasemmassa laidassa on kupera Kiasman seinä, siitä oikealle on uusi Musiikkitalo, jonka takaa kurkistaa Kansallismuseon torni. Musiikkitalon takaa näkyy valkoinen kulmikas Finlandia-talo. Siitä pari milliä oikealle horisontin hämärässä näkyy valkoinen Stadionin torni. Puiden oikealla puolella horisontissa häämöttää Pasilan tv-linkkitorni. Maiseman pilaa oranssien rakennusparakkien rivi. Kuvan oikeassa laidassa on lasinen Sanomatalon seinä. Siellä toimitetaan Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat.

Ennustamien on helppoa, erityisen helppoa on tulevaisuuden ennustaminen. Helsingissä on muitakin aukioita kuin stadionin edusta. Ennustan, että niihinkin löytyy rakennuskohteita, jotka saavat innokasta poliittista kannatusta. Esimerkiksi seuraavat:  

Ateneumin, Kansallisteatterin ja rautatieaseman välissä olevalle tyhjälle tontille voitaisiin rakentaa vaikkapa uusi Ideapark.

Tuomiokirkon, yliopiston ja hallituspalatsin välissä olevalle tyhjälle tontille voitaisiin rakentaa Parkkihalli. 

Ja siihen Presidentinlinnan viereen voitaisiin rakentaa uusi Ydinvoimala - olisi lauhdevesikin vieressä.  

Kyllä tuottaisivat paljon rahaa!

 

Onnittelut voittajalle

 

Kilpailuihin suhtaudun vähän epäröiden. Urheilussa ne ovat paikallaan, mutta kirjojen ja muiden taideteosten asettaminen paremmuusjärjestykseen ei mielestäni ole perusteltavissa.   

Hyväksyn kirjakilpailut kuitenkin siinä mielessä, että ne lisäävät yleisön kiinnostusta ja sitä kautta ovat hyödyllisiä, tosin vain niille jotka kilpailussa pärjäävät. Mutta hyvä että edes jollekin. Monet muutkin ansaitsisivat huomiota. Harva elää taiteen tekemisellä.   

Tässä mielessä ilahduin uudesta Finlandia-voittajasta. Ulla-Lena Lundberg ei ole kovinkaan tunnettu kaksikielisen maamme suomenkielisten lukijoiden keskuudessa, valitettavasti. Minä löysin hänen tuotantonsa tuttavan suosituksesta vasta muutama vuosi sitten. Toivottavasti nyt löytää moni muukin.   

Finlandian voittaneen kirjan Is (suom. Jää) ostin kirjamessuilta, ja pidin taas kovasti. Voittajan valinnut presidentti Tarja Halonen hehkutti lukukokemustaan, ja samaa voin sanoa itsekin. Tämä on kiehtova kertomus.  

Kilpailuun sinänsä en osaa ottaa kantaa, sillä minä - toisin kuin presidentti - olen lukenut voittajan lisäksi vain yhden muun ehdolla olleen kirjan. Ties mitä muita mestariteoksia siellä oli tyrkyllä. Silti annan aplodit Lundbergin lisäksi Haloselle, taiteita monipuolisesti harrastaneelle ja suosineelle entiselle presidentille. Sellaisia poliitikkoja ei ole paljon.  

En tiedä, olenko menettänyt paljon suuria lukuelämyksiä, mutta olen vuosien varrella yhä vahvemmin suuntautunut klassikoihin. Uudet kirjailijat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Omituisen häiriötilan tiedostaen seuraan muutamia ansiokkaiksi havaitsemiani kirjallisuusblogeja, jotta pysyisin kärryillä uutuuksien virrassa. Tartun kyllä uutuuteen, kun "esilukijoilta" saan kiinnostusta herättävän esittelyn ja arvioinnin. Ei sellaisia kuitenkaan aivan vyöryksi asti ole ilmaantunut.  

Kuvaan keräsin voittajakirjan viereen muut hyllystäni löytyvät Lundbergin kirjat.

 

 

Me taiteilijat

Muistan ajan, jolloin Yhdysvalloissa oli presidenttinä Ronald Reagan. Muistelen hämärästi, että en ollut erityisen riemastunut hänen toiminnastaan. Elokuvanäyttelijänä hän oli parempi.  

Nyt paljon myöhemmin on tullut esiin uutta tietoa Reaganista. Uusi informaatio on peräisin Britannian pääministeriltä Margaret Thatcherilta, joka istui lukemattomia kertoja samoissa kokouksissa ja neuvotteluissa Reaganin kanssa. Pääministeri huomasi, että presidentillä oli tapana piirustella naamankuvia paperilapuille istuessaan kokouksissa. Reaganin piirustustaidot tekivät niin voimakkaan vaikutuksen pääministeriin, että hän nappasi lappuja haltuunsa kokousten lopussa.  

Nyt näitä Thatcherin arkistoimia lappuja on tullut julkisuuteen. Oheinen näyte on Reaganin muistiinpanoista kokouksessa heinäkuussa 1981. Kokous pidettiin Ottawassa Kanadassa. Koolla olivat teollisuusmaiden G7 johtajat. Tärkeitä päätöksiä varmaankin tehtiin, ja Ronnie piirsi.  

Piirrosten tekijänoikeuksista minulla ei valitettavasti ole tietoa. Silläkin riskillä pistän näytteen tähän. Tietoa ei myöskään ole siitä, keitä piirrokset esittävät. Arvata voi, että ne ovat kokouksen osanottajia.  

Piirrosten ansiosta huomaan tuntevani hitusen sympatiaa tätä republikaanipresidenttiä kohtaan. Meillähän on yhteinen tapa. Minäkin piirtelen naamoja kokouksissa.  

Näyte pitää antaa. Seuraava kuva ei siis ole Reaganin vaan minun, Dessun. Se esittää erään Vuoronvarausvirastossa pidetyn kokouksen läsnäolijoita. Tarkka lukija varmaankin huomaa, että olen hieman manipuloinut kuvaa. Alun perin siinä oli enemmän henkilöitä, mutta olen poistanut siitä erään ehkä tunnistettavan, jolta en tietenkään ole rohjennut pyytänyt julkaisulupaa.  

Reaganin piirroksia tutkinut Lancasterin yliopiston psykologian professori tulkitsi näkevänsä, että presidentti on ollut kokouksessa pitkästynyt. Omasta kuvastani en tietenkään voi väittää samaa.

Tilaa ajatella

Menossa on ensimmäinen täysi viikko vapaana työn rasituksista. En ole vuosikausiin ollut näin pitkää aikaa Helsingissä vapaana. Jos olen ollut vapaana, olen aina lähtenyt jonnekin. Tuntuu omituiselta. Totuttelu eläkepäiviin on vielä kesken.  

Lähdin kävelylle ilman päämäärää. Ei tarvitse kauas lähteä kokeakseen meren. Meren rannalla on tilaa ajatella. Kohta keksin kävelylleni päämäärän. Kuusisaaressa Villa Gyllenbergissä on Helene Schjerfbeck -näyttely. Kävelymatka on kohtuullinen, kun oikaisen Seurasaarentietä.  

Matkan varrella on Kekkosen Tamminiemi. Se avataan näinä päivinä pitkän remontin jälkeen. Sinnekin täytyy poiketa, kunhan alkuruuhka hiljenee.   

Rantatietä matka etenee. Kevät on pitkällä, mutta se on vielä rumassa vaiheessa. Lumipenkat ovat likaisia, puiden oksat näyttävät paljailta risuilta. Menee vielä kuukauden verran ennen kuin ne alkavat vihertää. Jostain nousee mieleen muinaisen roomalaisen kirjailijan mietelause, jonka olen joskus kirjoittanut muistivihkooni: "Okainen oksakin on kaunis, jos sen päässä on ruusu" (Publius Syrus). Kunhan nyt ensin pajunkissat.  

Schjerfbeck on aina vaikuttava, mutta ei saa olla kiirettä. Jokaista kuvaa pitää katsoa pitkään. En ole koskaan saanut kunnolla otetta siitä näkemyksestä, joka on taipuvainen näkemään taiteilijassa vain syvästi henkistyneen olennon, likimain pyhimyksen. Esoteerinen näkemys oli tunnetusti Ane ja Signe Gyllenbergille tärkeä peruste, kun he taidekokoelmansa perustivat. Minulle Schjerfbeck on kuitenkin subjektiivisena kokemuksena paljon maallisempi. 

Museossa on upeasti rakennettu videoteos, joka tekee Schjerfbeckin omakuvista liikkuvan sarjan, metamorfoosin, jossa nuori lihallinen nainen muuntuu pelkistetyksi hahmoksi, jossa ihmisyyden hajoaminen on jo melkein valmis. Nopeutettu sarja on omalla tavallaan rankka kokemus. Kaikki yksittäiset kuvat olen nähnyt ennenkin, mutta tällä tavalla yhtenäisenä sarjana katsottuna ne ovat kuin nopeutettu filmi ihmisen elämäkaaresta. Pistää väkisinkin ajattelemaan.  

Kuvassa Schjerfbeckin maalaus Maria (1909). Siinä on oivallettu lukemisen syvempi olemus, sellaisena kuin minäkin sen näen. (Klikkaamalla suuremmaksi!)

Liberaali vai konservatiivi?

[eilinen sipulijuttu jatkuu]

Eilen kirjoitin poliittisesta ”eriseuralaisuudesta” joka leppyi yhteisen herkun ansiosta. Se herkku on sipuli, jota sain kesäkotini naapurilta ison kassillisen tuliaisiksi. Vänkäämisessä kohtasivat liberaali ja konservatiivi. Sama asetelma taitaa olla juuri nyt ajankohtainen muuallakin.

* * * 

Lapsuudenmuistoni on, että äitini inhosi sipulia, vaikka maalaistyttö olikin. Sipulia ei sopinut laittaa mihinkään ruokaan, ei murustakaan. Isälleni sipuli olisi kyllä kelvannut, mutta vaimo perheessä päättää. Niinpä minäkin jäin lapsena vaille kokemusta sipulin mausta. En osannut kaivata.

Ensitutustumiseni tuli joskus 16-vuotiaana. Oli maisteltu poikien kanssa kaljaa. Kiersimme yöllä nakkikioskin kautta kotiin. Kaverit tiesivät, että sipuli peittää hengityksen hajun. Kotiin saapuminen henki tuoksahtaen sisälsi katastrofin mahdollisuuden. Lihapiirakan väliin pyydettiin iso annos sipulisilppua. 

Tämäkin ekakerta jäi mieleeni elämyksenä, jota en ikinä unohda. Siitä hetkestä ymmärsin, että sipuli on herkkua. Minusta tuli Jyväskylän Kirkkopuiston laidalla sijaitsevan nakkikioskin viikonloppujen vakioasiakas.

Ensimmäinen tutustumiseni pizzaan tapahtui joskus 70-luvun alussa Tukholmassa. Lähelle Odenplania oli perustettu ravintola, joka erikoistui tähän eksoottiseen ruokaan. Sinne oli ainainen tungos.

Siinä ravintolassa sain kokea seuraavan ekakerran. En muista, minkä niminen pizza se ensimmäinen oli, mutta sen muistan, että siinä oli runsaasti valkosipulia. Siitä hetkestä ymmärsin, että valkosipuli se vasta herkkua onkin. 

Opiskeluvuosina minusta tuli melkein kasvissyöjä. Se ei ollut ideologia vaan käytännöllinen ratkaisu. Asuin opiskelijakommuunissa Kruununhaassa, ja yksi asukkaista oli kokkiopiskelija, joka johti ruokataloutta. Kasvisravinto osoittautui ammattilaisen tekemänä erinomaiseksi. Se sopi myös opiskelijan laihalle kukkarolle. Ehdottomia emme olleet - välillä teimme kokeiluja liharuokien puolelle, mutta ne jäivät vähiin.

Tältä kokilta opin paljon ruoanlaittotaitoja, ja eri sipulilajit olivat siinä kunnia-asemassa. Sitä olen jatkanut vuosikymmenet. 

En tiedä, onko sipulinhimoni peräisin sen puutteesta 16-vuotiaaksi asti. Ehkä on. Himo ei ole hellittänyt vuosien myötä. Lisään sipulia kaikkeen mihin voin. Valitsen usein ravintolassa ruokalajin tällä perusteella. 

Nyt kuitenkin vaara uhkaa. Olen ymmärtänyt, että sipulinkasvatuksen tulevaisuus suuntautuu geenimanipulaation suuntaan, jos amerikkalaiset aikeet toteutuvat. Uuden ajan sipuli tulee ennakkotietojen mukaan olemaan sellainen, että sen kuoriminen ja pilkkominen ei enää aiheuta kuorijalle kyyneleitä.

Sen verran konservatiivi minä olen, että tällaista uudistusta vastustan jyrkästi. Oikean sipulin tulee itkettää.

* * *  

Minulla on toinenkin samanlainen himon kohde. Se on ruisleipä. Sitäkin on ”uudistettu” huonoon suuntaan, tosin ei geenimanipulaation keinoin. Elanto teki aikoinaan parasta, mutta sitä ei enää ole. 

Kuvassa emme ole minä ja kesänaapurini, mutta vaikuttaa siltä, että samankaltaista poliittissävyistä näkemyseroa kuvan henkilöilläkin on. Ehkä tässä ovat 1960-luvun vastineet Haaviston ja Niinistön kannattajille? - (Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.)

Ilmari Turjan idea

Dessua ovat alkaneet hienokseltaan tympiä television alituiset vaaliohjelmat. Niitä on tullut jo monta viikkoa ja tahti varmaankin kiihtyy. Jopa hölynpölypainotteiset kaupalliset kanavat ovat innostuneet - mikä sinänsä on yllättävää ja arvostettavaa.

Liika on kuitenkin liikaa. Ohjelmien laatu ei aina ole hääppöinen. Kumma ettei mikään media ole keksinyt pistää koko ehdokasporukkaa BB-taloon asumaan. Siitäpä vasta saisi revityksi otsikoita.

Kaikkeen ehdokkaat suostuvatkin. Hesari on pistänyt ehdokkaat kävelemään kilpaa. Arvostukseni nousi kahta kilpailusta kieltäytynyttä (Lipponen, Soini) kohtaan, ei kuitenkaan niin paljon, että äänestäisin heitä. Jossain edellisissä vaaleissa ehdokkaat taisivat joutua vastaamaan intiimeihin kysymyksiin jossain parisuhdeohjelmassa ja hyppimään narua Speden speleissä, jos oikein muistan.

Dessu on omasta ehdokkaastaan päättänyt jo varsin aikaisessa vaiheessa. Isojen puolueiden vanhat herrat eivät ääntäni saa. Mielellään saisi taas olla nainen, mutta tällä kerralla toinen heistä ei tule kysymykseenkään ja toisen, sinänsä arvostettavan naisehdokkaan kokemus ei ole riittävän laaja-alainen. Ehdokkaallani pitää olla tähtäin tulevaisuudessa, visio tulevaisuuden ongelmien hallinnasta. Vain yksi ehdokkaista täyttää kriteerini, ulkopoliittisesti kokenutkin vielä. Hän näyttää jopa olevan vahvasti nousussa toiselle kierrokselle.

* * * 

Kun joululomalla laiskottelin muutaman päivän kesäasunnollani, luin vanhoja lehtiä. Yksi käteen osuneista oli Uusi Kuvalehti vuodelta 1961. Siinäkin odoteltiin presidentinvaaleja.

Päätoimittaja Ilmari Turja, Isonkyrön juureva äijä, oli saanut idean, jota hän esitteli pääkirjoituksessa. Näytelmän ”Särkelä itte” kirjoittanut aitosuomalainen lehtimies, jonka muotokuvan jokainen Kansallisteatterin kävijä löytää lämpiön seinältä, oli Kekkosen kavereita, mutta selvästi hän halusi antaa julkisen suunvuoron myös muille ehdokkaille, jotka olivat Rafael Paasio, Paavo Aitio ja Emil Skog. Olavi Honka oli myös alkuvaiheissa ehdolla, mutta hän luopui tunnetuista syistä.

Turjan idea toteutui. Siitä me nyt saamme ylenpalttisen liioittelevastii nauttia. 

Kuvassa on se Turjan pääkirjoitus. Sen saa klikkaamalla niin suureksi, että lukeminen onnistuu.

Ennakkoaavistus

Dessu ei väitä olevansa hääppöinenkään ennustajaukko, mutta silti hänellä on nyt sellainen kutina parrassaan, että Suomi saa kohta jo toisen kansainvälisen suurkilpailuvoiton viikon sisällä. Ennakkomerkit ovat nyt sellaiset.

Edellisen voiton tapahtumapaikka oli Bratislava, tämän aavistelemani paikka on Cannes.

Aavistelemani suurmestari on tietysti Aki Kaurismäki joukkueineen. Kilpailulaji on elokuva. Dessu on seurannut tarkasti ohjaajan uraa aina ensimmäisestä Valehtelijat-nimisestä teoksesta alkaen ja pitänyt kovasti näkemästään. Koti-Suomessa ohjaaja ei ole saavuttanut valtavaa menestystä, mutta maailmalla hän on kulttiohjaajan maineessa. Uutuutta en tietenkään ole vielä nähnyt, sillä sen ensiesitys oli vasta muutama päivä sitten. Olen kuitenkin lukenut useitten kansainvälisten huippukriitikoiden arviointeja, ja ne ovat olleet ylistäviä.

Niinpä uskallan ennustaa: torilla tavataan suuressa kansanjuhlassa ensi viikollakin, vai kuinka? Nyt miehet esiintymislavaa pystyttämään. Entinen ehdittiin jo purkaa, huomasin työmatkallani ohi kulkiessani. Satatuhatta katsojaa ainakin tulossa.

Esiintyjiksi tulevat varmaankin Agents ja Leningrad Cowboys ja joukko iskelmälaulajia, ainakin Annikki Tähti, Reijo Taipale. Harmi että Peltsi ja Badding ja Juice ehtivät kuolla, he kuuluisivat joukkoon. Tilaisuuden juontajiksi tulevat Peter von Bagh ja Atte Blom.

Sankareita ei kuljeteta paikalle vihreällä bussilla. Heidän käyttöönsä hankitaan Volga-merkkisiä autoja.

Yleisradion kakkoskanava valmistautuu esittämään viikon tai parin ajan muutaman Kaurismäki-elokuvan joka ilta. Niitä riittää, niitä on paljon, ja Mika-veljen tuotantoa voidaan siinä sivussa esittää FST-kanavalla. Tärkeimmille elokuville, kuten Tulitikkutehtaan tytölle, on luvassa miljoonayleisö.

Turisteille järjestetään kiertomatkoja Kallion, Sörnäisten ja Sompasaaren kaupunginosiin, erityisesti baareihin, joissa on pajatso ja jukebox. Uhkarohkeimmille järjestetään hurjapäisiä seikkailusafareita, joissa matkataan vaaroja uhmaten Kalliosta Eiraan.

Ilmavoimille muistutetaan, että Hornet pitää lähettää saattueeksi, kun akateemikkoa kuljettava lentokone lähestyy kotimaata. Kulttuuriministeri lentokentälle vastaan. Presidentti lavalle.

Tietysti löytyy myös vastustajia ja pilkkaajia, jotka väittävät, ettei Kaurismäen tuotanto kiinnosta pätkääkään. Näiden hienostelijoiden mielestä ohjaaja ja hänen elokuvansa antavat väärän kuvan upeasta isänmaastamme eivätkä edistä brändityöryhmän tavoitteita. Hänhän suorastaan pilkkaa meitä kuvatessaan rahvaan puuhastelua, ikään kuin se olisi oikea kuva Suomesta. Eivät edes puhu mitään ja ihmisetkin niin rumia. Eikä siniristilippuakaan missään liehutella. Kommunismiahan sellainen on, vai ehkä persua? 

Hemmoteltujen nousukkaiden halveksuntaan olemme saaneet tottua, aina riittää itsensä ylentäjiä. Samaan sarjaan kuuluvat iltapäivälehdet, jotka kansanjuhlan jälkeisenä päivänä repivät skandaalilööppejä siitä, että esiintymislavalla tupakoitiin hillittömästi.

Tällaisia aavistelen, Suomihan on tunnetusti kulttuurimaa.

Mukavia miehiä

Maanantaina alkuillasta Dessu käveli Helsingin keskustan läpi ja hämmästyi. Mannerheimintiellä Vanhan ylioppilastalon kohdalla olisi luullut, että sota on syttynyt.
Kadun reuna oli pitkältä matkalta täynnä mustia autoja, poliiseja ja turvamiehiä oli katukäytävä täynnä, valot vilkkuivat, kävelyreitti oli suljettu.

Vähän Dessu osasi arvata, mistä oli kyse, mutta ei kokonaan. Tieto tuli vasta seuraavan päivän iltapäivälehdistä. Yhdysvaltain varapresidentti oli paikalla. Hän oli poikennut syömään viereiseen ravintolaan.

Sehän oli lehtien mukaan ennenkuulumatonta. Maailman tärkeimmän valtion kakkosmies oli poikennut tavalliseen kuppilaan ja istunut tavallisten asiakkaiden sekaan. Ravintola oli saanut tiedon tulevasta asiakkaasta vain varttitunnin etukäteen. Turvamiehet olivat nuuskineet nurkat, ja sitten vieras oli astunut sisään ja tilannut pizzan. Seurue oli iso, jotain 30 henkeä, suurin osa tietysti turvamiehiä. Pizzanpaistajaa oli vartioitu, ettei päässyt livauttamaan mitään sopimatonta sekaan.

Että niin tärkeä vieras niin tavalliseen ravintolaan. Taitaa olla kansanomainen mies. Dessu itse käy usein samassa ravintolassa lounasaikaan. Virgin Oilin noutopöytälounas on Dessun mieleen. On caesarsalattia ja italialaistyyppisiä lämminruokia. Hinta 11 e, ja vihreällä kortilla saa bonusta. Varapresidentillä ei varmaankaan ollut bonuskorttia.

Paikka oli ennen elokuvateatteri Bio-Bio. Tai siis vain portaat ovat siitä jäljellä, sisätilat eivät ole entiset. Joskus 60-luvulta alkaen Bio-Bion portaat olivat Helsingin nuorison keskeinen kokoontumispaikka, siinä on istuskeltu, siinä on poltettu pilveä, siinä radikaalit osoittivat mieltä ja aiheuttivat pahennusta. Eeva Ristan ottama kuva on siltä ajalta, jälkimmäinen kuva minun viime syksyltä (klikkaamalla suuremmiksi).

Lehdet hehkuttivat vierailun antia. Presidentille tuli kutsu Valkoiseen taloon. Vieras kehui Suomea vaikka mistä. Ylistystä tuli tasa-arvosta, Afganistanista, koulujärjestelmästä, yhteistyöstä. Ilmeet olivat iloiset - hymyiltiin, naurettiin. Vieras olisi halunnut viipyä pidempään.

HS kehua retosti tapaamista täysillä, HBL vähän aavisteli myös amerikkalaista PR-osaamista: ”De förstår sig på vikten av honung, inte bara käpp och morot.”

Kertakaikkisen mukavantuntuinen mies. Tuli mieleen, että ovatkohan minun aiemmin esittämäni  näkemykset suomalaisesta kehumismentaliteetista jo mennyttä aikaa.

* * * 

Dessu sattui äskettäin paikalle, kun toinen mukava mies esiintyi. Persupuolueen puheenjohtaja TS (jonka nimen jätän tässä mainitsematta, etten joudu viestivyöryn kohteesi) esiintyi. 

On kerta kaikkiaan mukavantuntuinen mies. Juttu luistaa, osuvia tölväisyjä riittää, viesti on ymmärrettävää. Tällaisen miehen kanssa voisi olla mukavaa poiketa kaljalle. Miestä katsomalla voisi arvailla, että kaljalle on jo poikkeiltukin. Olisi varmasti lupsakasta seuraa.

Perässä kuitenkin hiihtää toisenlaisia miehiä. Katselin tätä kuuluisaa kielitieteilijää. Posket punottivat, kiihko oli vaistottavissa. Hesarin kuukausiliitteen toimittaja oli paikalla ja kirjoitti osuvan kuvauksen. En käyttäisi sanaa ”lupsakka” tästä ehdokkaasta.

Meitä on niin monenlaisia.

Postmodernia

Kevään alkamista voidaan yleisesti ottaen pitää myönteisenä tapahtumana, mutta on siinä (ainakin) yksi harmillinen puolikin. Se on katujen liukkaus.

Päivällä sulaa, yöllä jäätyy, ja Dessunkin työmatkakävely Töölöntorilta Kruununhakaan muuttuu vaaralliseksi. Pitää etsiä uusia reittejä, sillä Etu-Töölön pikkukadut ovat pahoja. 

Kävelyreittieni muutoksella on kuitenkin myös poliittinen ulottuvuus.

Normaalioloissa kävelyni kulkee usein Kepupuolueen päämajan editse, ja sillä kohdalla on viime aikoina vaistonnut kadulle asti paniikkitunnelman. Nyt reitti on kuitenkin liukas ja siihen osuu kunnon alamäki, joten turvallisuuden nimissä reitti on toistaiseksi hylättävä.

Tänä aamuna valitsin korvaavaksi reitiksi pääväylän, joka on paremmin hiekoitettu. Se reitti sattuu kulkemaan Persu-puolueen päämajan editse. Sen kohdalla ei nyt ollut havaittavissa erityisempiä paniikkitunnelmia.

Persupuolue on viime aikoina tullut julkisuuteen taidepoliittisin kannanotoin. Kepu-puolue ei tätä ole erityisemmin korostanut, ymmärrettävää kyllä, sillä edellisten vaalien rahoitukseen liittyneet taulumyynnit aiheuttivat jälkipuheita. Tulevissa vaaleissa Juhani Palmu joutunee siis puille paljaille.

Persupuolue vastustaa tekotaiteellista postmodernismia, joten Juhani Palmulla taitaa Kepupuolueen paniikkitilasta huolimatta olla valoisa tulevaisuus edessään. Persulaistaidekriitikot mitä ilmeisimmin osaavat arvostaa hänen maalaamiaan latoja. Ne eivät edusta kammoksuttavaa postmodernismia.

Kävelyreitilläni tulin miettineeksi, mistä persulaisten postmodernismikammo on syntynyt. Syy oli ilmeinen. Puoluetoimiston nurkilla sitä on vaikka kuinka paljon. Etu-Töölö on yhtä postmodernismia.

Hesperiankadun päässä on Risto Rytin muistomerkki. Se on oikein postmoderni. Voisi toimia vaikka leikkipuiston lystikkäänä kiipeilytelineenä. Puiston toisessa päässä on Relanderin muistomerkki, ei hassumpi sekään. Siitä ei ole pitkä matka Mika Waltarin muistomerkille, joka sijaitsee kantakapakkani Eliten edustalla. Waltari kuljeskeli niillä nurkilla usein pienen koiransa kanssa, sillä hän asui lähellä, Tunturikadulla. Muistomerkki on muinaisesta egyptistä vaikutteita saanutta postmodernismia.

Kun persulainen astuu Risto Rytin muistomerkin kohdalla kadun yli ja kävelee pätkän verran oikealle, hän näkee Kekkosen muistomerkin. Se on kaikkein paras. Tosin nyt se on peitetty kannen alle ja sillä on aita ympärillä ja koko roska on paksun lumikerroksen alla. Näin huonosti on käynyt muistomerkille, jonka näkyvin osa on vesiallas. Siihen nimittäin tuli sorsia, ja sitten tuli mummoja ruokkimaan sorsia, ja sitten menivät altaan putket ja viemärit tukkoon pullamössöstä.

Näin talvella. Kesällä Kekkosen allas houkuttelee usein öiseen aikaan Federico Felliniltä vaikutteita saaneita postmoderneja ohikulkijoita. Dessu itsekin on katsellut eräänä kesäyönä muunnelmaa Anita Ekbergistä Fontana di Trevi -suihkulähteessä. Persulaisäijiä ei ilmeisesti sattunut paikalle - olisi ehkä asenne tätä taidesuuntausta kohtaan lientynyt.

Siitä ei ole pitkä matka Kiasmaan. Se jos mikä on postmoderni - päältä ja sisältä. Kiasmaa vastapäätä seisovat vielä Juho Kusti ja Alli. Persulaisen pahaa oloa ovat kuitenkin matkan varrella helpottaneet Kyösti Kallion, Svinhufvudin ja Ståhlbergin patsaat, ne ovat ihan kunniallisia.

Tällaista taidetta kotinurkillani Töölössä. Että ymmärtäisimme Persu-puolueen taidelinjausten perusteet.

Kuvassa (klikkaamalla suuremmaksi!) Risto Rytin muistomerkki Hesperiankatujen ja Mannerheimintien kulmassa. Taustalla häämöttävässä talossa asuva myöhempien aikojen presidentti on varmasti ikkunasta katsellessaan tullut joskus miettineeksi, millaisen muistomerkin hän aikanaan saa. Olisiko postmoderni ehkä parempi kuin realistinen näköispatsas?

Kuka alensi veroprosenttiani?

Dessutom sai kaksi virallisen näköistä kirjettä. Isomman kuoren lähettäjän paikalla vasemmassa yläkulmassa luki ”Vero Skatt”. Pienemmässä kuoressa samalla paikalla luki ”Veronmaksajat Puolenpitoa”.

Kuorten sisällöt eivät isommin yllättäneet. Vastakkaisiin suuntiin ne kyllä vetivät. Isommassa tuli verokortti alkaneelle vuodelle. Pienemmässä tuli Veronmaksajat-yhdistyksen lasku alkaneen vuoden jäsenyydestä. Dessu on muutama vuosi sitten jonakin heikkona hetkenä tullut liittyneeksi moiseen yhdistykseen. En kuitenkaan tunne sitä omakseni - pitäisi erota, jos keksisi, miten. Järjestön lehti on kyllä tullut selatuksi, mutta en ihmeemmin innostunut.

Veroviraston kirjettä tutkiessani tuli kuitenkin yllätys: ennakonpidätysprosenttini on pudonnut reilusti. Viimeksi se oli 30, nyt 27. 

Tämä oli järkytys. Miksi ne vähentävät veroani, vaikka valtiontalous on kriisissä? Luulevatko ne, että minunkin talouteni on kriisissä? Minullahan on vakituinen työ ja hyvä palkka ja minulla on palkan lisäksi sivutuloja ja pääomatuloja. En olisi tarvinnut veronalennusta. Pärjäsin hyvin silloinkin, noin kymmenen vuotta sitten, kun prosenttini oli lähellä neljääkymmentä. Osasin silloin ja osaan edelleenkin huolehtia taloudestani.

Suomi ei kai ole koskaan ollut niin kurjassa jamassa kuin nyt. Kaikessa säästetään, vanhustenhuollossa, opetuksessa, sairaanhoidossa, sosiaaliturvassa, kulttuurissa. Köyhyys lisääntyy, tulokuilut ja leipäjonot kasvavat. Eilenkin uutisissa selostettiin, että on syntymässä uusi köyhyyden luokka, jonkinlaiset superköyhät. Kelan tutkimusprofessori on harva se päivä julkisuudessa puhumassa vakavaksi käyvästä kehityksestä. Hälytyskellojen pitäisi soida. 

Näistä ongelmista presidenttikin puhui vuoden alkajaisiksi. Ei saanut kehuja, tuntui tylsältä. Yhdenkin puolueen puoluesihteeri moitti iltapäivälehdessä, että presidentti unohti puheessaan ne, joilla menee oikein hyvin. Niinpä unohti, täytyy myöntää.

Nyt ne sitten alentavat veroja.

Meillä on hallitus ja hallituksella ideologia. Tarkoituksena on kai amerikkalaistaa Suomi. Siellähän ei ole korkeita veroja, tosin ei sosiaaliturvaakaan eikä ilmaista koulutusta. Sairausvakuutuksestakin nousi sellainen kiihko, että aseita jo kaivetaan esiin.

Tuore mielipidemittaus tuotti tuloksen, että Suomessa kansalaisten merkittävä enemmistö olisi valmis maksamaan enemmän veroja, jos sillä saataisiin hoitokoteihin enemmän henkilökuntaa, toimiva sairaanhoito, kouluihin viihtyisyyttä, päteviä opettajia, oppilashuoltohenkilökuntaa ja kelvolliset ateriat. Ja muuta pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluvaa perusturvaa.

Mutta ei. Hallitus ja elinkeinoelämä näkevät, että korkeampi veroprosentti heikentää kilpailukykyä ja kasvua. Ja rahaa pitää vielä riittää miljardimäärin korjaamaan finanssiveijareiden aiheuttamia tuhoja milloin maailmalla, milloin kotimaassa.

Ei tällainen verolinja ole Veromaksajat-yhdistyksen aikaansaannosta, vaikka kirjeen nurkan iskulauseessa julistetaankin ”puolenpitoa”. En tämän vuoksi eroa yhdistyksestä, protesti osuisi väärään kohteeseen. Kyllä syyllinen on hallitus, niin nykyinen kuin edellinenkin. 

Esitän vastustavani moista veroideologiaa. Nostakaa veroja. Voitte aloittaa minusta.








(Tämä kirjoitus on saanut virikkeitä HBL:ssä 9.1. julkaistusta kolumnista Min mening / Staffan Bruun. Tack)

Kirjalistat

Kirjalistat-haaste

Blogeissa kiertää haaste, jossa on lueteltu kirjoja. Pyydetään lihavoimaan ne, jotka olen lukenut. Päiviltä tämän käyttööni lopulta nappasin. Esitän kiitokseni.

Taidanpa osallistua, tässä Linnan kutsujen kättelyjonoa sivusilmällä seuratessa. Pitäähän sitä sivistynyttä vaikutelmaa tavoittelevan herrasmiehen olla nenä terävänä tarkkailemassa televisiosta vuoden tärkeintä spektaakkelia, kun itse en päässyt sinne esiintymään. Yleissivistyksen puutteesta voitaisiin Dessua moittia, jos en huomenna Vuoronvarausliiton kuppilassa osaisi kommentoida kolttujen kauneutta.

En pidä tarjolla olevia kirjalistoja kovin onnistuneina. Kukahan ne on laatinut ja millä perustein? Joiltakin osin aika kummallisia valintoja, joiltakin osin kyllä aivan o.k. BBC:n listalla on aika monta teosta, joista en ole kuullutkaan

Ensimmäinen lista on peräisin BBC:ltä, jälkimmäinen Keskisuomalaisesta, lapsuuteni kotikaupungin maalaisliittolaisesta valtalehdestä. Lieneekö Teppo Kulmalan laatima lista?

= = =

BBC:  Have you read more than 6 of these books? The BBC believes most people will have read only 6 of the 100 books listed here. Bold those books you've read in their entirety.

1. Pride and Prejudice – Jane Austen
2. The Lord of the Rings – JRR Tolkien
3. Jane Eyre – Charlotte Bronte
4. Harry Potter series – JK Rowling
5. To Kill a Mockingbird – Harper Lee
6. The Bible
7. Wuthering Heights – Emily Bronte
8. 1984 – George Orwell
9. His Dark Materials – Philip Pullman
10. Great Expectations – Charles Dickens
11. Little Women – Louisa May Alcott
12. Tess of the D'Urbervilles – Thomas Hardy
13. Catch 22 – Joseph Heller
14. Complete Works of Shakespeare
15. Rebecca – Daphne Du Maurier
16. The Hobbit – JRR Tolkien
17. Birdsong – Sebastian Faulks
18. Catcher in the Rye – JD Salinger
19. The Time Travellers Wife – Audrey Niffenegger
20. Middlemarch – George Eliot
21. Gone With The Wind – Margaret Mitchell
22. The Great Gatsby – F Scott Fitzgerald
23. Bleak House – Charles Dickens
24. War and Peace – Leo Tolstoy
25. The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy – Douglas Adams
26. Brideshead Revisited – Evelyn Waugh
27. Crime and Punishment – Fyodor Dostoyevsky
28. Grapes of Wrath – John Steinbeck
29. Alice in Wonderland – Lewis Carroll
30. The Wind in the Willows – Kenneth Grahame
31. Anna Karenina – Leo Tolstoy
32. David Copperfield – Charles Dickens
33. Chronicles of Narnia – CS Lewis
34. Emma – Jane Austen
35. Persuasion – Jane Austen
36. The Lion, The Witch and The Wardrobe – CS Lewis
37. The Kite Runner – Khaled Hosseini
38. Captain Corelli’s Mandolin – Louis De Berniere
39. Memoirs of a Geisha – William Golden
40. Winnie the Pooh – AA Milne
41. Animal Farm – George Orwell
42. The Da Vinci Code – Dan Brown
43. One Hundred Years of Solitude – Gabriel Garcia Marquez
44. A Prayer for Owen Meaney – John Irving
45. The Woman in White – Wilkie Collins
46. Anne of Green Gables – LM Montgomery
47. Far from the Madding Crowd – Thomas Hardy
48. The Handmaids Tale – Margaret Atwood
49. Lord of the Flies – William Golding
50. Atonement – Ian McEwan
51. Life of Pi – Yann Martell
52. Dune – Frank Herbert
53. Cold Comfort Farm – Stella Gibbons
54. Sense and Sensibility – Jane Austen
55. A Suitable Boy – Vikram Seth
56. The Shadow of the Wind – Carlos Ruiz Zafon
57. A Tale Of Two Cities – Charles Dickens
58. Brave New World – Aldous Huxley
59. The Curious Incident of the Dog in the Night-time – Mark Haddon
60. Love in the time of Cholera – Gabriel Garcia Marquez
61. Of Mice and Men – John Steinbeck
62. Lolita – Vladimir Nabokov
63. The Secret History – Donna Tartt
64. The Lovely Bones – Alice Sebold
65. Count of Monte Cristo – Alexandre Dumas
66. On the Road – Jack Kerouac
67. Jude the Obscure – Thomas Hardy
68. Bridget Jones’s Diary – Helen Fielding
69. Midnight’s Children – Salman Rushdie
70. Moby Dick – Herman Melville
71. Oliver Twist – Charles Dickens
72. Dracula – Bram Stoker
73. The Secret Garden – Frances Hodgson Burnett
74. Notes from a Small Island – Bill Bryson
75. Ulysses – James Joyce
76. The Bell Jar – Sylvia Plath
77. Swallows and Amazons – Arthur Ransome
78. Germinal – Emile Zola
79. Vanity Fair – William Makepeace Thackeray
80. Possession – AS Byatt
81. A Christmas Carol – Charles Dickens
82. Cloud Atlas – David Mitchell
83. The Colour Purple – Alice Walker
84. The Remains of the Day – Kazuo Ishiguro
85. Madame Bovary – Gustave Flaubert
86. A Fine Balance – Rohinton Mistry
87. Charlotte's Web – EB White
88. The Five People You Meet In Heaven – Mitch Albom
89. Adventures of Sherlock Holmes – Sir Arthur Conan Doyle
90. The Faraway Tree collection – Enid Blyton
91. Heart of Darkness – Joseph Conrad
92. The Little Prince – Antoine de Saint Exupery
93. The Wasp Factory – Iain Banks
94. Watership Down – Richard Adams
95. A Confederacy of Dunces – John Kennedy Toole
96. A Town Like Alice – Nevil Shute
97. The Three Musketeers – Alexandre Dumas
98. Hamlet – William Shakespeare
99. Charlie & the Chocolate Factory – Roald Dahl
100. Les Miserables – Victor Hugo



Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa:

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus

Tulkitsen väljästi. Kun ehdolla on kokonainen sarja (Isä Camillo, Viisikot ym.), tulkitsen lukeneeni, kun olen lukenut aika monta mutta en kaikkia.  Kummallinen ehdotus on esim. Shakespearen kootut (BBC 14). Aikamoinen lukija pitää olla, jos on ne kaikki lukenut. Minä en, vaikka monia olelnkin.

Kysytään myös listalta puuttuvia.
Pääosa suosikeistani puuttuu:  Strindberg, Tshehov, Ibsen, Gorki, de Maupassant, Calvino, Kafka, Faulkner, Brecht, Mann...  Lyriikka kokonaan. Kotimaisista Haanpää, Canth, Sillanpää, Wuolijoki, Viita...
Parempi kokonaisuus oli mielestäni koottu esim. kirjassa "Sata kirjaa" (Papinniemi - Puttonen, Atena-kustannus 2003). Se ei unohtanut mitään lajityyppiä.

Toimenpiteitä hyvinvoinnin edistämiseksi

Dessu yritti kireiden pakkasten päivinä käyttää hyväkseen luonnon tarjoamaa mahdollisuutta raikastaa huusholliansa. Kannoin suuret matot ja vuodevaatteet ulos ja siirsin vaatekomeroissa kiikkuvia vaatteita parvekkeelle yöksi. Vanhimman sohvan patja ja tyynyt joutuivat myös kokemaan arktisen yön. Tavoitteena oli karkottaa kutsumattomia vieraita. Jostain muistan lukeneeni, että vuodevaatteisiin ja muuhunkin ilmestyy helposti pölypunkkeja. Ne eivät näy eivätkä ole haitallisia, mutta eivät silti ole toivottavia kotieläimiä. Muutama tunti pakkasessa riittää häätämään ne pois.

En tietenkään tiedä, onko niitä ollut, kun ne eivät näy eivätkä tunnu, mutta varmuuden vuoksi.

Vaatteita siirrellessä yksi pukupussi antoi aihetta erityisen mietteisiin. Se sisältää frakkipukuni. Se on joutunut olemaan pussissaan koko vuoden käyttämättömänä. Eikä uutta käyttöä ole näköpiirissä. Edes itsenäisyyspäivän vastaanotolle ei ole kutsua kuulunut. Onkohan Itella sählännyt kutsukirjeen johonkin väärään osoitteeseen?

¤ ¤ ¤ 

Torstaipäivänä töiden jälkeen poikkesin Aurora Karamzinin museoon katsomaan valokuvanäyttelyä. Museo sijaitsee sopivasti työmatkani varrella Finlandia-talon ja uuden musiikkitalon välissä, ja valokuvataide on minun mieleeni, aivan erityisesti vanhaa Helsinkiä esittävät kuvat. Viime talvena samassa museossa oli Signe Branderin kuvien näyttely, josta kirjoitin täällä 10. huhtikuuta (”Vanha herra ja minä”).

Nyt kuvat ovat paljon uudempia, vuosilta 1969 - 1979, kuvaajina Simo Rista ja Eeva Rista. Näyttelyn nimi on ”Asfalttia ja auringonkukkia”. 

Hieno näyttely, todella vaikuttava. Tunnelmaa parantaa se, että kuvat Helsingin kaduilta ja pihoilta ja tapahtumista esittävät suurelta osin sellaisia kohteita, jotka olen itsekin nähnyt ja joiden aikakauden olen itse elänyt.

Kokemus ei lopu siihen, kun lähtee Hakasalmen huvilasta ulos. ”Asfalttia ja auringonkukkia” on myös nettinäyttely, ja siellä on kuvia paljon enemmän kuin museon seinille mahtuu. Lisää kuvia luvataan sitä mukaa kun niitä digitoidaan.

Liitteenä olevassa kuvassa on aiheena Chile-solidaarisuuskonsertti syksyllä 1974, kohta sotilasvallankaappauksen jälkeen. Konsertti pidettiin vanhassa messuhallissa täällä Töölössä, Mannerheimintie 17:ssä. Olin paikalla itsekin. Klikatkaapa kuvaa suuremmaksi ja katsokaa kuvan vasemmassa laidassa katsomon eturivissä näkyvää niskaa. Minä, Dessu, se en ole, mutta saatatte tuntea miehen, vaikka kasvot eivät näy.
Liitän tähän näyttelyn tiedot:

Näyttely Hakasalmen huvilassa
Simo Ristan ja Eeva Ristan Helsinki-valokuvia 1969 – 1979
14.10.2010 – 27.2.2011
Mannerheimintie 13
ke–su 11–17, to 11–19
VAPAA PÄÄSY

Nettinäyttelyyn pääset tästä:

http://www.asfalttiajaauringonkukkia.fi/   tai    
http://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/ 

Urkki 110 v

Katsoin äsken Teemalta arkisto-ohjelmia Kekkosesta, nyt kun syntymästä on 110 vuotta. Mies ehti moneksi. Minäkin tapasin kaksi kertaa

 Dessu on Kekkosen ajan lapsia. Ei ole muita oikeita presidenttejä. Kekkonen hoiti asiat, miehessä oli munaa, suksi luisti ja homma sujui - uskoakseni myös rock´n roll.

Hautajaispäivänä seisoin suuren väkijoukon seassa presidentinlinnan edessä, kun hautajaissaatto pysähtyi hetkeksi. Siitä kuva.

¤ ¤ ¤ 



Aikakausi on nyt toinen. Kaikki muuttuu. Tuttu historianopettaja näytti kopion oppilaansa koepaperista.
Oli historian koe. Kysyttiin Kekkosen aikakautta.

” Urho Kekkonen oli Suomen presidenttinä melkein koko Jää-kauden ajan, mutta hän tuli vanhaksi ja tukka oli lähtenyt päästä. Hän suojeli Suomea itäänpäin ja katsoi uteliaasti länteenpäin mutta ei voinut mitään, vaikka oli reipas mies ja hiihti ja kävi saunassa muiden presidenttien kanssa. Jää-kausi suli pois Neuvos-liiton ja USAn väliltä aika pian kun Kekkonen oli kuollut ja ne ovat taas ystävällisissä väleissä."

Väärin valittu, osa 2

(jatkoa eilisestä)

Äskettäisellä Jyväskylän-reissulla täytin lottokupongin, kun junaa odotellessa poikkesin R-kioskiin. Näin innostun tekemään muutaman kerran vuodessa. Kupongin täytin esteettisin perustein. Rakensin rasteista geometrisia kuvioita: yhteen ruudukkoon neliön, toiseen kolmion, kolmanteen vinoristin, seuraaviin ympyröitä, siksakkia…

Heti tärppäsi. Voitin 59,80€

Se jäi harmittamaan, että kuponkiin rakentamani siksak jäi yhdestä nurkasta vähän vajaaksi. Jos olisin ollut kuvioni kanssa hiukan tinkimättömämpi ja pannut rastin viereiseen ruutuun, olisin voittanut 1937 €. Se jo tuntuisi. Väärä ruudun valinta.

Väärät valinnat ovat jokapäiväisiä ja kaikkialla vastaan tulevia. Yksi huomaa valinneensa väärän puolison, toinen väärän ammatin, kolmas väärän lomakohteen, kuka mitäkin. Minkäs niille tekee, seuraavalla yrityksellä paremmin…

Yhdysvaltain republikaanisen puolueen aivoriihi epäilee nyt tehneensä väärän valinnan nostaessaan hysteriansa kohteeksi Obaman terveysuudistuksen. Näyttääkin yhtäkkiä siltä, että uudistuksesta tulee suosittu.

Eurooppalaisesta - erityisesti pohjoismaisesta - näkökulmasta republikaanien ja tea party -liikkeen puuha on näyttänyt hullun hommalta. Mutta hullultahan amerikkalaisten punaniskakonservatiivien elämöinti on aina täältä Töölöntorin kulmalta katsoen näyttänyt. Taktinen silmä on kuitenkin usein ollut tarkka - siitä todistavat monet voitot vaaleissa, aina Reaganista alkaen.

Pettiköhän silmä nyt tässä terveysreformissa, tuliko väärä valinta? Täytyy toivoa, että petti.

Obama-vaali oli kummallinen amerikkalainen poikkeus. Dessutom ja varmaan moni muukin joutui perumaan monta pahaa puhetta amerikkalaisesta mentaliteetista. Tuli tunne, ettei siellä ihan pimeää olekaan. Toisaalta pimeä oli sitäkin sakeampaa, kun katseli eräitä muita esivaaleissa pitkälle yltäneitä, varsinkin erästä varapresidentiksi ehdolla ollutta.

Politiikka on kuitenkin demokratiaa. Väärienkin voittajien kanssa on elettävä, harmi nieltävä ja tulokset hyväksyttävä. Dessutom ei ole poliitikko eikä sitoutunut mihinkään puolueeseen. Vaaleissa muistan tällä vuosituhannella antaneeni äänen kolmelle eri puolueelle. Yhtä niistä kadun vääränä valintana. Olen milloin mitäkin mieltä. Ennusmerkit viittaavat, että harmistukseni seuraavien vaalien tuloksesta tulee olemaan poikkeuksellisen voimakas.

Arvasitko oikein?

Vastaus toissapäiväisen blogin arvausleikkiin (lupasin vastauksen jo eilen mutta unohdin):

Siis kuka kirjoitti näin:

”Hiihtäminen on verraton harrastus pääministerille. Tunturissa oppii kaatumaan tyylikkäästi.”

Tämän näkemyksellisen sitaatin kirjoittaja oli tietysti Urho Kekkonen. Kyllä Urkki maalaisliittolaisensa tunsi - menneet ja tulevatkin pääministerit.

Paitsi että ei se nykyisen pääministerin vuoden takainen idea ja pyllähdys Rukan lumilla ollut erityisen tyylikäs. Mieleen tuli lähinnä Jänöjussin mäenlasku siinä kuuluisassa lastenlaulussa.

Aforismin Kekkonen julkaisi kirjassaan ”Sivalluksia - ajatelmia ja aforismeja vuosien varrelta” Otava 1979 - sivu 62. Ensimmäisen painoksen hän julkaisi salanimellä Simo Sakari. Vasta toinen painos (1982) paljasti, kuka mietelauseet oli oikeasti kerännyt. Kirjan piirroskuvituksen teki Henrik Tikkanen.

Rahaa kuin rosvopäälliköllä

Dessutomilla on yhteys Islantiin. Olen käynytkin siellä muutaman kerran, viimeksi 2008. Hieno maa, viehättävät ihmiset.

Kontaktini syntyi jo kesällä 1970, jolloin tapasin interrail-reissulla Amsterdamissa kauniin islantilaistytön, jolla oli vaikea nimi. Se oli kukkapaitaista hippiaikaa. Uutta kulttuuria luovan aikakauden raikkaimpana ajatuksena syntyi idea lähteä yhdessä San Fransiscoon kukka hiuksissa ja valloittaa maailma love & peace -opin voimalla.

Tuuma ei harmiksemme toteutunut, sillä sattui tulemaan talvi, joka kuihdutti kukat ja pakotti pukemaan hörhelöpuvun päälle talvitakin.

Kontakti on kuitenkin säilynyt ja viestejä kulkee harvakseltaan. Viime käynnillä hämmästytti muutos, joka näkyi kaikkialla Reykjavíkissa. Siellä haisi iso raha.

Enää ei haise. Tunnelma on toinen, siitä kertoi tuore sähköpostiviesti ja siitä kertovat sanomalehdet. Siellä ollaan katastrofitunnelmissa, ja huomenna äänestetään maan kohtalosta.

Sähköpostiviesti luonnehti tunnelmaa. Kansa on raivoissaan. Joukko poliitikkoja ja finanssiviikinkejä joutaisi hirtettäväksi lähimmällä torilla. Pukumiehet pelasivat kansakunnan tuhon partaalle ja uutta kulttuuria luovan aikakauden raikkaimpana ajatuksena syntyi idea valloittaa maailma bank & money -opin voimalla.

Ei Islanti ole tällaisessa suhmuroinnissa ainoa paikka. Erityisesti Yhdysvallat on kunnostautunut. Ja on Suomessakin liuta finanssineroja ja pörssipelureita, jotka parhaansa yrittävät.

¤

”Talouskriisi on pahin turvallisuusuhka”, sanoo Dennis Blair, joka on virka-asemaltaan Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusjohtaja.

Tätä lausuntoa Dessutom hämmästelee. Yhdysvalloista ei ole yleensä kuulunut viisaita lausuntoja, mutta nyt kuuluu. Taitaa olla Obamalla vaikutusta asiaan.

Todellakin, talouskriisi tuhoaa kansojen hyvinvoinnin ja ihmisten elämän, niin Islannissa kuin kaikkialla muuallakin. Sitä vastaan pitäisi nousta vastarintaan. Mitä tekevät amerikkalaiset sotilaat Irakissa ja Afganistanissa? Heidänhän pitäisi olla pitämässä järjestystä New Yorkin Wall Steetilla. Siellä taatusti jotkut jo suunnittelevat uutta tuhoa.

Entä Suomen armeija? Vieläkö siellä harjoitellaan poteroiden kaivamista Karjalan korpiin? Nyt äkkiä siirto Aleksanterinkadulle ja ympäristöön suurten pankkien ja pörssitalon käytäville. Sieltä seuraavakin tuho lähtee liikkeelle.

Samoin suurten firmojen pääkonttoreihin. Niissä takuulla joku nytkin suunnittelee ulkoistavansa tuotannon ja palvelut halvempiin maihin, jotta voitaisiin irtisanoa kallista työvoimaa.

Ja hallituspalatsiin Senaatintorin laidalle. Siellä taatusti jotkut valmistelevat puolueelleen vaalivoittoa laskemalla veroja rikkailta, jotta voitaisiin tehostaa toimintaa ja vähentää kuluja kouluissa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa.

Mutta pahaa pelkään: armeijat eivät taida tunnistaa vihollista, sillä ne pukeutuvat kalliisiin pukuihin ja käyskentelevät salongeissa. Islannissa ei edes ole armeijaa.

Saatanan tunari

Dessutom kaiveli arkistolaatikoitaan. Niistä löytyy monenlaista lippua ja lappua. Järjestäminen olisi tarpeen - ehkä sitten pirteinä eläkepäivinä.

Käteen osui muistiinpanolappu vuodelta 1976. Palasi mieleen muistikuva nostalgiselta aikakaudelta, jolloin Urho Kekkonen oli sekä kuningas että kruununprinssi.

Urkkiin liittyvää folklorea on varmaan kansatieteen arkistoissa riittämiin. En tiedä, onko tämä lastenloru.

Alkuun vähän opastusta nuoremmille sukupolville lorun ymmärtämiseksi:

• Kekkonen oli määrännyt pääministeriksi kaverinsa Martti Miettusen. Tämän ”hätätilahallituksen” tehtäväksi Kekkonen määräsi hoitaa kuntoon vaikea työttömyysongelma.

• Kekkosella oli tapana lähetellä poliitikoille kirjeitä, joissa hän haukkui lyttyyn huonosti tehtävänsä hoitavat henkilöt. Näitä kirjeitä hän myös päästi julkisuuteen koko kansan luettavaksi. Niitä kutsuttiin yleisesti nimellä ”Myllykirjeet”. Sellaisen saaminen oli poliitikon uralle tuhoisaa, siksi Kekkosen suuttumusta pelättiin.

• Laajalti tunnetuksi tuli eräälle johtavalle poliitikolle lähetetty kirje, jossa Kekkonen käytti tästä nimitystä ”saatanan tunari”.

¤
Dessutom osui kesällä 1976 kuuntelemaan kun alakouluikäiset lapset leikkivät Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulman pienessä puistikossa Ullanlinnassa. Leikin alussa pistettiin osallistujia yksi kerrallaan pois pelistä samoin kuin Entten tentten -lorussa. Pelaajat seisoivat piirissä ja pelin johtaja keskellä. Johtaja lausui lorua rytmikkäästi painottaen ja osoitti sormella jokaisen painotavun kohdalla yhtä piirissä seisovaa ja pyöri samalla eteenpäin. Lorun viimeiset sanat olivat ”… pelistä POIS”. Se, johon sormi pois-sanan kohdalla osoitti, joutui ulos leikistä.

Näin se meni. Kuvittele mielessäsi rytmikäs skandeeraus ja sen mukaisesti etenevä osoittava sormi:

- - Älä kerro Miettuselle!
Miettunen kertoo Kekkoselle
Kekkonen kirjeen kirjoittaa
ja taas on yksi saatanan tunari PELISTÄ POIS.

Lähimenneisyyden folklorea.

Humu ja sumu

Dessu on ollut rilluttelemassa kavereiden kanssa Töölön ja Rööperin kapakoissa. Uuden vuoden aattona kunnon kansalaisten kuuluu niin tehdä. Perinteet kunniaan!

Kotiin saavuin kyllä omin jaloin kävellen, en kontaten, kuten perinnetietoisen kansalaisen kuuluisi tehdä. Tässä asiassa tunnustan olevani vähän herraskainen. Ei ollut edes pipo silmillä (talvipalttoossani on huppu) eivätkä kengät väärässä jalassa.

Itsekuria osoittaen kuljin Töölöntorin nakkikioskin ohi. Kotona jääkaapissa odottivat itse laitetut herkut runsaine sipuleineen ja valkosipuleineen. Niitä pitää juhlakauden yöpalassa olla niin että sielun nautintokeskuksessa tärähtää.

Raketteja emme ampuneet emmekä juuri katselleetkaan. Seurueessani, joka koostuu sekä privaatti- että työkavereista, ei ole paukutteluporukkaa, joka intoilee sellaisesta. Tältä joukolta tulee sympatiaa, mitä enemmän rajoituksia ja esteitä ammuskelulle asetetaan.

Sen rilluttelureissut ovat iän lisääntyessä aiheuttaneet, että väsy iskee helpommin. Pyjaman vaihdoin päälle heti sisään tultuani, kun en ollut varma, jaksanko vielä paiskata postia blogiin.

Kirjoitettaessa ei onneksi ainakaan vielä tarvitse puhaltaa promillemittariin. En selviäisi rangaistuksetta tästä tekstistä. Lukija sen sijaan antanee halveksivan tuomion teostani.

Kyllä nyt pitää siirtyä tietokoneelta sängyn puolelle unia katsomaan. Jännittyneenä odotamme aamua ja Tasavallan Presidentin puhetta. Hyppyrimäkikilpailusta ei ole niin väliä.

Toivotan kaikille lukijoilleni erinomaista ja entistäkin onnistuneempaa alkanutta vuotta.

Rilluttelureissu Eliteen

Dessutom saa tuon tuostakin iltahämärissä luovan idean. Poikkeaisinko Eliteen. Näin  tänäänkin.

Takki päälle. Töölöntorilta Runeberginkatua alamäkeen. Jo panttilainaamon kohdalla piti nostaa talvitakin huppu suojaksi, sillä jopa Töölöön on tunkeutunut hytävää arktista ilmamassaa. Ja hiuksetkin olisivat ilman huppua kastuneet lumipyryssä.

Mehiläisen kulmassa Dessutom tuli vähän katumapäälle. -Voisihan Eliten jättää tänään väliin. Viimeksi poikkesin tiistaina. Ja huomenna luultavasti poikkean kuten usein perjantaisin.

Presidentti Relanderin muistomerkki oli lumen kehystämä. Eliten valo pilkisti kauempaa, mutta Dessutom ei antanut houkutukselle ylivaltaa vaan kääntyi vasemmalle Hesperiankadulle. -Mukava iltakävely, kerrankin lunta - oikeaa pakkaslunta, ei liukasta.

Hesperiankatua kohti Töölönlahtea. Ahtisaaren talon ohi Mannerheimintien kulmaan. Hiljaista on, ei paljon liikennettä. Manskun raitiovaunu kulkee meluisasti, ilman sitä olisi jopa hiljaista. Risto Rytin patsas näyttää leikkipuiston kiipeilytelineeltä lumivaipassaan. Herttaista. Vastapäiseen puistoon asti en viitsi mennä.

Käännyn vasemmalle stadionin suuntaan. Muistan taas, että 30-luvulla, kun rakenteilla olevalle urheiluareenalle mietittiin nimeä, vahvoilla oli ehdotus ”kilpola”. Sepä olisi vekkulia: ”Helsingin Olympiakilpola”.

Kadun varrella vasemmalla puolella on ranskalaisvaikutteinen ravintola Lyon. Sen kohdalla tulee aina nälkä. En kuitenkaan anna mielihalulle sijaa - sinne mennään vain juhlallisemmissa tilanteissa, ei iltakävelyllä.

Runeberginkadun kulmassa muistuu mieleen Silverbar. Kamala paikka. Diskojytää pahimmillaan. Kävin kerran ja poistuin puolessa tunnissa. Alakerran pankki ryöstettiin viime vuonna kahdesti muutaman päivän välein. Rosvot saatiin muistaakseni kiinni.

Käännös Runeberginkadulle loivaan ylämäkeen kohti Töölöntoria. Lyonin aiheuttama nälkä muistuu uudestaan mieleen, kun näkyviin tulee Mamma Rosa. Sen muistaa Jäätteenmäestä. Töölöntorin nakkikioski (”pienoislihalieriömyymiö”). Ostan sen tavallisen ja paljon sipulia väliin.

Sitten Runeberginkatua alamäkeen. Mehiläisen kulmassa Dessutom tulee vähän katumapäälle. Voisihan Eliten jättää tänään väliin. Viimeksi poikkesin tiistaina. Ja huomenna luultavasti poikkean kuten usein perjantaisin.

Relanderin muistomerkki on lumen kehystämä. Eliten valo pilkistää kauempaa.

Lenkkeillessä tulee jano. Dessutom ylittää Hesperiankadut ja astuu sisään Eliteen.

VAADIMME LISÄÄ JONOJA

Jono oli kuin terveyskeskuksen rokotukseen. Järjestyshäiriöiltä ja etuilulta nyt kuitenkin ilmeisesti vältyttiin - olihan virkavaltaa paikalla.

Luulisi käyvän voimille kätellä parituhatta vierasta. Presidentti kuitenkin näytti taas kerran koko kansalle sosiaalisen lahjakkuutensa. Ilme pysyi aurinkoisena ja spontaaneilta näyttävät tuttavallisen innostuksen leimahdukset katkaisvat yksitoikkoisen virran tuon tuostakin.

Ylen lähetyksellä oli taas kaksi miljoonaa katsojaa, Dessutom yksi heistä. Kättelyjono ohjelmaformaattina pysyy Suomen suosituimpana televisio-ohjelmana vuosikymmenestä toiseen. Voisiko sitä myydä suomalaisen tuotekehittelyn helmenä ulkomaisille tv-yhtiöille?

Ylen Mikael Jungnerille vihje: komenna firmasi uusimaan näitä jonokättelyjä. Arkisostanne varmasti löytyy kättelyjonoja ainakin jostakin 1960-luvulta asti. Ehkä yli 40 kättelyjonoa.

Niistä riittäisi uusintoja kerran viikossa melkein vuodeksi. Siinä Maikkari, Nelonen ja muut kilpailijat olisivat hätää kärsimässä, kun Yle vetäisi puoli kansakuntaa kanavalleen katsomaan kättelyjonoa vaikkapa joka sunnuntai parhaaseen katseluaikaan.