Helsinki on remontissa. Kulkeminen on hankalaa, monet ovet ovat lukossa – esimerkiksi Kansallismuseo.
Kyllä
remontit enimmäkseen tarpeellisia ovat. Kadut kaivetaan auki, koska alla olevat
putket ja kaapelit pitää uusia. Talot rapistuvat ja uutta tekniikkaa tarvitaan,
Turhaakin
on. Ihan kaikkia suunnitteilla olevia jäähalleja ja pysäköintiluolia en osaa
pitää tarpeellisina. Onneksi arvokkaiden rakennusten purkamisvimma jäi 60-luvulle.
Elleivät nyt sitten pura eduskuntataloa, joka lehdestä lukemani mukaan on
pahasti vaurioitunut terroristien hyökkäyksessä. Punaväriä kuulemma tihkuu pylvään
saumasta.
Itse
jättäisin kyllä tihkumaan.
Kaupunki
tarvitsee muistikuvia historiallisista vaiheistaan – eräänlaisia historian näkyviä
kerrostumia. Siinä vieressä Kansallismuseon pääovessa on luodinreikä vuodelta
1918 (ks. vanha kirjoitukseni ja kuva KLIK) .
Pitkänsillan kivikaiteessa on kranaatin aiheuttamia vaurioita samalta ajalta.
Snellmanin patsaan jalustassa on ruhjeita vuoden 1944 pommituksista. Ei näitäkään vaurioita ole siivottu pois
näkyvistä.
Elokapina
on viestintuoja. Olemme peruuttamattoman ilmastokatastrofin partaalla.
Tarvitsemme kaikki keinot käyttöön kriisin ratkaisemiseksi. Siinä pylväiden
takana on paikka, jossa voitaisiin tehdä paljon asian korjaamiseksi.
Kansalaistottelemattomuuden
tarkoituksena ei ole saada hyväksyntää aktivisteille itselleen vaan raivata julkista
näkyvyyttä itse asialle. Ilmastoasia todellakin ansaitsee näkyvyyttä.
Rakenteellisten ongelmien – joihin lisäksi liittyy isoja taloudellisia
intressejä – korjaaminen ei todellakaan onnistu siten, että pyydetään
kauniisti, muistetaan käytöstavat ja lopuksi kiitetään ja kumarretaan. Historia
on täynnä esimerkkejä. Muistetaanpa vaikka Amerikan orjuuden lopettaminen tai
Suomen itsenäistymiseen johtaneet vaiheet.
Jos järjestäytynyttä yhteiskuntaa vielä 100 v
päästä on, niin varmaan ihmetellään, kuinka aikoinaan ilmastonmuutosta torjuvaa
järjestöä vaadittiin kiellettäväksi rikollisjärjestönä. Sen ajan ihmiset
voisivat käydä katsomassa niitä punaväriä tihkuvia pylväiden saumoja. Siinä näkyisi
muinainen varoitusmerkkimerkki, ettei kukaan talossa toimiva päättäjä voisi
sanoa niin kuin saksalainen sota-ajan sukupolvi: ”Me emme tienneet.”
Nyt on
toteutumassa taas kerran antiikista asti tuttu menetelmä, jossa viestintuoja
ammutaan.
Kannatan Elokapinan toiminnan lopettamista
niin, että tehdään riittävät ilmastotoimet maapallon pelastamiseksi. Silloin maailman
Elokapinat lopettavat itse toimintansa tarpeettomana. Ilman sitä eivät lopeta.
2 kommenttia:
dessu
"itse jättäisin kyllä tihkumaan". sama täällä, komppaan periksiantamattomia ilmastokapinallisia ja sinun kirjoitustasi. kummatkin saavat osakseen varauksettoman sympatiani. tuntuu hyvältä että pasifistinen kansalaistottelemattomuus sujahtaa vaivattomasti myös meidän seitsenkymppisten kehikkoon. sujahtaa siitä huolimatta, että ristiretki ihmisen typeryyttä vastaan on niin helvetin turhauttavaa.
meri
Se on sukupolvikokemus. Ainakin minun tuttavapiirissäni 60-lukulaisuuden idealismi on aika hyvin säilynyt koetuista vastoinkäymisistä huolimatta. Mutta ei sitä kaksikymppisenä olisi uskonut, että seitsemänkymppisenä kotimaa ja maailma ovat tällaisessa tilassa ja kansalaisaktivismin tarpeessa.
Toisaalta ilahduttaa, että nuoressa sukupolvessä on taas merkkejä vimmasta ja voimasta tarttua toimeen - ja viisautta olla toistamatta meidän sukupolvemme virheitä. En oikein osaa päättää, uskaltaisiko tässä olla lopputuloksen suhteen optimisti.
Lähetä kommentti