Sairaalahavaintoja 8: Kieli

Sairaalassa ehti pikkuisen tutustua huonetovereihin. Neljän hengen huoneessa viereisessä sängyssä makasi nuorehko amerikkalainen musta mies, ulkomuodoltaan  kuin raskaansarjan nyrkkeilijä. Vastapäisessä sängyssä makasi iäkäs mutta virkeä suomenruotsalainen mummo.

En tiennyt, että nykysairaaloiden potilashuoneet ovat sukupuolineutraaleja. Ei siinä tuntunut mitään ongelmaa olevan. Vähemmistönä oleva mummo vaikutti aivan tyytyväiseltä oloonsa. Enemmän ongelmaa aiheutti kieli.

Pikkumummo oli vaikeuksissa suomen kielen kanssa, samoin amerikkalainen. Maahanmuuttajahoitajat pärjäsivät kyllä englannilla amerikkalaisen kanssa, mutta ruotsi ei heiltä sujunut ollenkaan. Minä tulkitsin, kun pyydettiin. Aamukierroksen lääkäri puhui sujuvasti molempien kanssa.

Jännittävä yksityiskohta oli, kun pikkumummo ja amerikkalainen löysivät toisensa. Yhteistä kieltä löytyi riittävästi, jotta keskustelu sujui.

Keskiyö jo lähestyi, kun rollaattorikävelylläni vilkaisin lasin läpi osaston seurusteluhuoneeseen. Siellä pienen pöytälampun valossa nämä kaksi, iso musta amerikkalainen ja suomenruotsalainen pikkumummo, pelasivat korttia. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Siinä näkymässä olisi ollut ainekset Vuoden tilannekuva  -kilpailuun.

----------

Pieni sairaalasarjani päättyy tähän. Sairaalareissuni kesti kuusi päivää. Nyt olen ollut jo monta päivää kotona. Kuntoutuminen on sujunut melko hyvin. Nähtäväksi jää, milloin tunnen kuntoutuneeni niin paljon, että rohkenen muuttaa maalle kesää viettämään. 

Sairaalahavaintoja 7: Iho

Mihin suuntaat silmäsi, kun hoitaja tulee ottamaan verikoetta? Kestätkö katsoa, kun neula tunkeutuu käsivarteesi? Vai käännätkö katseesi pois?

Aika monta kertaa neula minuun pistettiin sairaalassa. Verikoe otettiin kolme kertaa päivässä. Lisäksi ranteessa oli kanyyli tippaletkuja varten.. Sen asettaminen oli jostain syystä vaikeaa - sopivaa kohtaa ei meinannut löytyä. Tuli neljäkin harhapistosta ennen kuin onnistui. Mustelmia on jäljellä vieläkin.

 

En ole varsinaisesti piikkipelkoinen, mutta katseen olen tottunut kääntämään pois. Nyt kuitenkin päätin rohkaistua. Päätin katsoa suoraan kohti, kun neula läpäisee ihon. Ei se sitten sitten vaikeaa ollutkaan, kun tottui.

Varsinainen rohkeuskoe oli kuitenkin vielä edessä. Minun piti opetella pistämään itse itseäni.

Vatsan leikkaushaavat voivat aiheuttaa veritulpan. Sitä estämään vatsanahkaan pistetään verenohennuspiikkejä. Pelotti ihan oikeasti, kun hoitaja tuli opettamaan, kuinka se tehdään. Kysyin rohkaisuryyppyä, muta sitä ei ollut tarjolla.

Kaiken ihminen oppii, kun pakko on. Nyt ei enää tunnu missään. Pistelen tuosta vaan reikiä vatsan ihon läpi aamuin illoin. Tätä jatkuu vielä ties kuinka kauan, eikä tunnu ollenkaan pelottavalta.

Sairaalahavaintoja 6: Silmät

Käsky kuului, että sängystä pitää nousta kävelemään mahdollisimman usein. Siinä vatsan leikkaushaavat paranevat.

Kävelinhän minä. Mutta matkanteko oli aika pitkäveteistä. Oli yksi käytävä, askelmitalla 35 metriä päästä päähän. Siinä edestakaisin veivaaminen alkoi äkkiä tympiä. Valkoisenharmaat seinät, ovia vieri vieressä. Potilashuoneita, kaksi vessaa, kaksi suihkuhuonetta, toimenpidehuone, elvytyshuone, varastoja, hoitajien lasiseinäinen toimisto, hissit. Käytävällä muutama tyhjä sänky, rollaattoreita, tippatelineitä, jätesäkkejä.

Minun silmäni sellaisesta yksitoikkoisuudesta turtuivat.

Missä värit? Olen saanut käsityksen, että tiedekin on havainnut taiteella ja esteettisesti virikkeellisellä ympäristöllä olevan terveyttä edistävä vaikutus. Jo
yksi taulu käytävän varrella olisi lisännyt viihtyisyyttä ja motivoinut liikkeelle lähtemistä.

Yksi väriläiskä sentään oli silmieni iloksi.

Sängyn ympärille vedettävän verhon hillittömän vihreä väri poikkesi rajusti aneemisesta ympäristöstä. Jäin vain miettimään, onko verho hankittu Käärijän euroviisuestetiikan aiheuttaman hurmion innoittamana.

Sairaalahavaintoja 5: Selkä

Luulin, että sairaalassa on hyvä tilaisuus katsella elokuvia ja sarjoja. Tabletti tuli sitä varten mukaan. Ajattelin, että sairaalan sänky on erinomainen paikka. Sängyn pääty pystyyn, luurit korville, verhot sängyn ympärille, jotteivät huonetoverit häiriinny.

Mutta ei se niin mennytkään.

Kun sain punnerretuksi itseni istuvaan asentoon pystyyn nostettua päätyä vasten, heti alkoi valuminen. Se rasitti alaselkää. Vain niska nojasi enää pystypäätyyn, kun jalkapohjat kohtasivat sängyn päätyreunan.

Elokuville piti keksiä parempi katselupaikka. Sellaiseksi löytyi osaston pienen seurusteluhuoneen nojatuoli. Siinä istuin joka yö kolmeen, välillä ylikin. Siinä ei valunut, istuma-asento pysyi ryhdikkäänä eikä selkä kipeytynyt. Yöhoitajat poikkesivat joutohetkinään juttelemaan. Varsinkin intialaistaustaisen nuoren hoitajattaren kanssa syntyi mukavia elokuvakeskusteluja. Viihtyisämpää siinä oli istua kuin verhojen takana piilossa potilashuoneessa.

Toinen selkää rasittanut vekotin oli rollaattori. Se oli koko ajan käytössä, kun tippapullojen piti pysyä mukana ja huteraan kävelyyn oli tarpeen saada tukea. Rollaattorin käsikahvojen korkeus säädettiin kyllä maksimiin, mutta siltikään selkä ei noussut suoraksi. Ja ihan keskikokoinen mies minä olen – suunnitellaanko apuvälineet alamittaisille?

 

Sairaalahavaintoja 4: Nenä

En heti hoksannut, mikä yöpöydällä oleva muovitötterö on. Kysyin filippiiniläiseltä hoitajalta. Hän selosti. En uskonut moista tarvitsevani.

Erehdyin. Jo toisena iltana tarvitsin – ja koko seuraavan päivän. Kaurapuuro ei lähtenyt imeytymään. Hoitaja sanoi, että tarvitaan letku nenästä mahalaukkuun.

Kamala ajatus! Yritin toppuutella, että odotellaan vielä huomiseen.

Vaan eipä odoteltu. Nuori vietnamilainen hoitaja lupasi pidellä kädestä kiinni, kun työntää letkun nenään. Toisella puolella suomalainen hoitaja piteli juomakuppia ja käski samalla koko ajan imeä pillillä mehua suuhun.

Se meni hyvin, yllättävän hyvin. Ei oikeastaan tuntunut miltään. Kolme päivää minulla oli letku nenässä enkä syönyt mitään.

Ja tärkein toteutui: ongelma katosi. Taitavia hoitajia!

 

Sairaalahavaintoja 3: Sormet

Minun sukupolveni oppi lapsena tekemään sormillaan monenlaista tarkkaa ja hyödyllistä, kuten kaunokirjoitusta. Paineltavia nappuloita ei silloin liiemmin ollut. Moni kuitenkin tottui myöhemmällä iällä nappuloihinkin, minä ensimmäisten joukossa, kun 1988 ostin tietokoneen.

Sairaalassakin minulla on sormille naputeltavaa: tabletti ja puhelin. Lisäksi sairaala tarjoaa kaksi säädintä. Toisella voi nostaa ja laskea sängyn päätyjen korkeutta, toisella kutsua hoitajan ja sytyttää / sammuttaa lampun.

Nämä ovat kyllä aika epäkäytännöllisiä vekottimia. Johdot ovat solmussa. Säätimet putoilevat liukkaalta pöydältä tai jäävät tarjottimien ja hoitotarvikkeiden kasassa alimmaiseksi. Vehkeiden sijainti on huono, varsinkin potilaalle, joka aristavien haavojen vuoksi ei pääse kääntämään kylkeä ja ojentamaan kättä.

Toive innovatiiviselle sairaalasuunnittelijalle. Suunnittele näille kapuloille koukku pöydän tai sängyn laitaan, jotta kampuraisinkin potilas onnistuu ne pyydystämään makuuasennossa kouraaansa. Sitten vasta näppäristä sormista on hyötyä.

 

 

Sairaalahavaintoja 2: Suu

Kummallista. Vuosiin en ole tainnut syödä niin epäterveellisesti kuin nyt sairaalassa. Jokaisella lounaalla ja päivällisellä lihaa, enimmäkseen nautaa. Jokaisella aterialla makea jälkiruoka. Tuoreita kasviksia ei juuri ollenkaan.

Aterioilla ja aterioiden väleissä tarjoillaan sokerisia mehuja. Jugurtit myös sokerisia ja rasvaisia. Leipä sentään rukiista tai täysjyväistä valkoista, mutta päällä kinkkua ja rasvaista juustoa, kuten kuvan iltapalassa. Huomatkaa poikkeukselliset kaksi tomaattiviipaletta!

Nirppanokaksi minua on sanottu. Se on joidenkin mielestä suunnilleen sama kuin kasvissyönti..Siihen suuntaan olen vahvasti painottunut koko aikuisikäni (kala poikkeuksena). Kai sellaisenkin ruokavalion olisi sisään kirjautuessa voinut valita, mutta jäi tekemättä, kun luulin, että terveellisyyssuosituksia joka tapauksessa noudatetaan.