Nyt katsomo oli puolityhjä (vai olisiko korrektimpaa ottaa Polly-Anna-asenne ja sanoa, että katsomo oli puolitäysi?). Hieno perinne on hiipumassa, ei taida löytyä konstia pelastaa. Aika on ajanut ohi reippaasta maaottelutunnelmasta.
Dessu haikailee vanhaa aikaa, jolloin maaottelu oli tiheätunnelmainen kamppailu, vuoden odotetuin urheilutapaus, joka toi stadionin täyteen ja koko valtakunnan radioiden ääreen. Yleisurheilulla oli vetovoimaa.
Nyt se on yhdentekevä tapahtuma. Pelkkä keihäänheitto ei riitä tuloksia vaativille. Huutosakkeja ei liiemmin ole. Muut lajit ovat vieneet yleisön huomion. Kaupallisuus toimii tässäkin kuin katujyrä. Suuret urheiluotsikot ovat siirtyneet liikemiesten ohjaamina Olympiastadionilta pikkuisen pohjoiseen ja koilliseen.
Urheiluotsikoista kummallisimmat leviävät jo kuin persujen äänestäjät laatumediaankin. Dessu tyrmistyi, kun sai tässä eräänä iltana Ylen pääuutisista kuulla entisen hyppyrimäkimiehen uusimmasta käräjäkäynnistä. Tähänkö suuntaan Ylekin joutuu kaupallisuuden paineissa kulkemaan? Jättäisivät suosiolla tällaiset aiheet kaupallisille kanaville. Siellä se olisi luontevalla paikallaan. Voisivat ehkä luoda uuden reality-formaatinkin: ”mäkihyppääjälle muija”. (Idea vapaasti käytettävissänne, kaupalliset kanavat, en pyydä rojalteja).
Hyviäkin uutisia: Dessu näki uutisjutun, että pesäpallon suosio on kasvussa, erityisesti nuorten ja vielä erityisemmin nuorten tyttöjen keskuudessa. Tämä miellyttää Dessua, joka vanhana jyväskyläläisenä pääsi pesäpallon makuun, kun kaupungissa kukoisti Kiri-niminen pesäpalloon erikoistunut urheiluseura. Myös HoNSU-niminen joukkue oli kiinnostava. Dessu kävi katsomassa otteluita Harjun kentällä ja heilastelikin aikansa yhden Kirin tyttöjoukkueen tähtipelaajan kanssa.
Pesäpallo on vielä kohtalaisen terve ja epäkaupallinen laji, menneestä sopupeliskandaalista huolimatta. Toivottavasti pysykin sellaisena. Vaara kyllä uhkaa kaikkea menestyksellistä urheilua. Edesmennyt musiikkitoimittaja Seppo Heikinheimo kiukustui aikoinaan pesäpallo-otteluiden taustalla soitettavaan räikeään rymistelymusiikkiin. Dessu on lievästi samalla kannalla, parempi olisi ilman, siinä on yltyvän kaupallisuuden ensimmäinen ennusmerkki.
3 kommenttia:
Minulle Ruotsi-Suomi maaottelu on mieluinen kisa, ne katson aina tv:stä. Eilen 10 000 m juoksu sai minut nauramaan. Tuumasin "ai tuoko on suomalainen sisu, ei juosta täysillä maaliin" :)
Kyllä siellä täällä näkyi myös hienoa yritystä, varsinkin nuorten naisten osalta!
Mutta Dessu, tuo räminämusiikki pesäpallo-ottelun tai minkä tahansa muun takana on tarkoin laskelmoitu juttu. Se toisaalta turruttaa, toisaalta irrottaa yksityisen katsojan muista (kun normaali puheviestintä ei ole mahdollista), ja ennen kaikkea pyrkii kiihdyttämään sydämenlyöntejä kohti jonkinlaista simuloitua kiihtymystä. Yltyvän kaupallisuuden ennusmerkki, mutta myös kaupallisuuden kaikkialle tunkeutuva tottumus. Ajattelepa esimerkiksi television näennäisen asiallisia dokumentteja, joissa jokainen vähänkin tyhjä äänitila täytetään teknomusiikilla tai vastaavalla. Onneksi ne yleensä ovat vielä ulkomaista tuontitavaraa.
Laskelmoitu juttu varmasti, mutta Dessun vajavainen liikemiesjärki ei silti ymmärrä. Tepsiikö se? Lisääntyykö kaupankäynti jotenkin?
Dessussa itsessään "räminämusiikki" kentällä (samoin tavarataloissa) aiheuttaa enemmänkin epäviihtyvyyttä, vaikka 60-luvun rokkijätkäksi itseni luokittelenkin.
Tuleeko muille siellä kentällä jotenkin dynaamisempi olotila?
Lähetä kommentti