maanantai 23. toukokuuta 2022

Kumpi voittaa?

Jokin aika sitten kirjoitin aloittaneeni kesälukemisen valikoinnin. Se on vuoden tärkeimpiä toimenpiteitä, sillä sen onnistumisesta riippuu koko kesän mieliala. Jos valinta osoittautuu huonoksi, viihtyminen maalla heikentyy. Jos valinta onnistuu, kesän muisto säilyy onnellisena aikana.

Kirjoja pitää olla noin 30. Valitsin kesän teemaksi dekkarit ja rikokset ( click ). Olen nyt perehtynyt alan tarjontaan ja tehnyt listan kiinnostavista uutuuksista (vanhat klassikot toki tunnen). Paikallinen kirjasto auttanee siltä osin, kun oma kirjahyllyni ei riitä.

Mutta ihmismieli on kummallinen, ainakin minun mieleni. Jostakin mielen sokkeloista alkoi nousta esiin epäröinti, vähän kuin kolkuttava omatunto. Et kai nyt sentään koko kesää aio pärjätä noin köykäisellä hengenravinnolla?

Dekkarit tietysti luokitellaan perinteisesti viihteeksi, sinne samaan nippuun naisten romantiikan, sarjakuvien ja monensorttisen kioskikirjallisuuden sekaan. Ei pitäisi, kaikissa noissa on laatuteoksia, jos toki roskaakin.

Mutta minkäpä mies kolkuttaville tunteilleen mahtaa! Liian helppoa elämää!

Niinpä otin dekkareiden rinnalle perinteistä laatulukemista, sellaista jossa ei ole yleisen ymmärryksen mukaan roskaa lainkaan.


Otin mytologian.

Eivät nämä ikivanhat tarut ja uskomukset minulle vieraita ole, mutta jospa nyt onnistuisin kerrankin jonkinlaiseen systemaattiseen tutustumiseen.

Mielenkiintoinen ja epätodennäköinen yhdistelmä, täytyy myöntää. Dekkarit ja tarut. Saa nähdä, kumpi voittaa.

*    *    *

On tullut se aika vuodesta, jolloin perinteitä noudattaen katoan Helsingistä kesäksi maalle, Kymenlaaksoon. Blogin kirjoittelu on jo muutaman viikon takkuillut, niin kuin aina tähän aikaan vuodesta. Aloitettuja päivityksiä on kertynyt, mutta ne eivät etene valmiiksi. Ajatukset ovat jo muualla.

Nyt bloginpito harvenee, ehkä loppuu kokonaan - riippuu paljolti säätilasta. Kauniit yöt kuljeskelen mieluusti kylänraiteilla ja rantapoluilla linnunlaulua kuunnellen. Sateisina öinä saatan jotain kirjoittaakin.

Kiitän lukijoita mielenkiinnosta ja erityisen paljon kommenteista. Toivotan hyvää kesää. Palaan viimeistään silloin, kun meren vesi jäätyy ja hanki peittää niittyjen kukat.


 

 

tiistai 17. toukokuuta 2022

Selitykset puuttuvat

1)  Miksi kaupan lyhin kassajono alkaa heti jumittaa, kun menen siihen? Kun siirryn viereiseen jonoon, sekin alkaa jumittaa mutta se edellinen jono lähtee pikavauhtia etenemään.

2) Miksi aina on vastatuuli, kun ajan polkupyörällä?

3) Miksi voileipä tipahtaa lattialle aina voideltu puoli alaspäin.

4) Mistä alakerran insinööri Tarmo Y. tietää rynnätä hissiin juuri silloin, kun minä olen sinne huomaamattomasti livahtanut?

5) Mistä sähkösopimuksen puhelinmyyjä tietää, milloin olen suihkussa?

6) Miksi pahat asiat tapahtuvat aina peräkkäin mutta hyvät harvakseltaan?


 

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Kuin silloin ennen

Kuuntelin Euroviisut. Siis nimenomaan kuuntelin, en paljon katsellut. Luurit korvilla, samalla Twitterin ja Facebookin kohuja selaten. Välillä vilkaisin olkapään yli television kuvaruutuun, kun luureihin kantautui jotakin huomiota kiinnittävää.

En oikein innostunut. Mikään esitys ei olisi saanut minulta täysiä pisteitä.

Taidan olla yli-ikäinen tuollaiseen. Valoshow ja erikoistehosteet näyttävät olevan pääasia, ei musiikki. Vähäpukeiset naiset näyttävät menettäneen asemiaan, vain yhdellä pakarat paljaana. Poikia ilman paitaa sentään oli, Suomellakin.

60-luvulla olin vielä innostunut, alaikäisenä. Ensimmäinen vahva muistikuva jäi Marion Rungin Tipitii-laulusta. Muita varhaisia viisuja olivat Lasse Mårtensonin Laiskotellen, Ann-Cristinen Playboy, Viktor Klimenkon Aurinko laskee länteen. Viimeisiksi muistikuviksi, kun vielä asuin Suomessa, jäivät Kristiina Hautalan Kun kello käy ja Jarkon & Lauran Kuin silloin ennen.

Se oli vielä yhtenäiskulttuurin aikaa. Melkein kaikki katsoivat samoja ohjelmia, Euroviisujen lisäksi Missikisoja, Tarvajärveä, presidentin kättelyä, Peyton Placea ja Jatkoaikaa. Seuraavana päivänä niitä sitten kommentoitiin joka puolella.

Euriviisut jäivät minulta näkemättä vuosikausiksi, kun asuin Ruotsissa. Ei opiskelijoilla ollut siihen aikaan televisiota.

Vuosia myöhemmin näin ensimmäisen suomalaisen euroviisu-lavashown, tosin kovin nolostuttavan. Se oli Fredin Pylly vasten pyllyä pum-pum. Ei sellaista, jotain rotia sentään pitäisi olla!

Myöhempinä vuosina Ruotsi yleensä voitti lauantai-iltana Euroviisut ja seuraavana päivänä jääkiekon maailmanmestaruuden. Tämä on ollut oikein hyvä ja kannatettava perinne, jonka soisin jatkuvan. Ruotsalaiset kokemukseni mukaan kestävät tällaiset tapaukset hyvin, suomalaiset huonosti. Tänään Ruotsi ei voittanut. Huomenna ei tietääkseni jääkiekkokilpailu tule finaaliin. Poliittiset sympatiapisteet ovat ymmärrettäviä tässäkin tapahtumassa. Vertailukohdaksi sopii vaikkapa kirjallisuuden Nobel syksyllä 1939.

Mutta kyllä on tylsä ohjelmaformaatti. Tarkkaavaisuus hiipui Twitterin ja Facebookin lennokkaisiin käänteisiin. Tuntikausia kestänyttä ohjelmaa olisi syytä tiivistää. Juontajien keskeytyksiä ja monenlaista täyteohjelmaa tuli vähän väliä. Pisteiden sanelemisessa jännitystä nostettiin tolkuttoman pitkillä tauoilla ennen paljastamista.

Ei taida enää yhtenäiskulttuurikaan kukoistaa. Tuskinpa tätä huomenna suurin joukoin kommentoidaan.