maanantai 8. marraskuuta 2021

Vihdoinkin marraskuu

Pitkä kävely öisessä Helsingissä. Märät kadut kiiltävät yön valoja. Sade tauonnut, jäljellä pehmeä sumuinen kosteus, joka kostuttaa poskia ja hiuksia. Lämpötila +10, ei palele, tuntuu hyvälle viipyillä rannalla ja katsella pimeälle merelle. Ei kiirettä sisälle.

Muistuu mieleen kesän hirmuhelle, joka jatkui viikkokausia. Ei jaksanut muuta kuin siirtää lepotuoli pihan varjoisimpaan kohtaan ja odottaa, että helpottaisi. Ei helpottanut, ei yölläkään. Siinä nousi mieleen toive, että tulisipa marraskuu.

Toive toteutui. Nyt tästä on osattava nauttia. Se on helppoa - marraskuu resonoi mielialan ja temperamentin kanssa paremmin kuin mikään muu kuukausi.

Kunpa tämä kestäisi kauan! Pelkona on, että tämä loppuu lyhyeen ja tulee vaivalloinen liukkaus.

Eikä tästä ole kuin kuutisen kuukautta, kun uuden hirmuhelteen uhka alkaa kasvaa. Onhan siinä tietysti odottamisen arvoiset puolensa: kukat, ötökät, lintujen vimmainen laulu. Mutta kaiken yllä vaanii tuskastuttava kuumuus. Minulle +30 on mahdoton nautittavaksi.

Ötökät ja linnut ovat kadonneet. Kukkien muisto on tallella kaupungin pimeässä yössäkin.

(Runo:  Katri Vala: Kukkiva maa (osa) / Kaukainen puutarha -1924  //  Maalaus: tekijä ei tiedossa  // Valokuva: Dessu  //  Kirja:  WSOY)




 

 

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Raamatullista erotiikkaa

Luin Raamattua. Tosin vain yhden luvun, sen kauneimman.

Vaikka tällainen uskonnoista vieraantunut puolipakana olen, suhteeni Raamattuun on arvostava. Se on mainio kirja - kunhan sitä ei ota kirjaimellisesti sen enempää kuin Kalevalaakaan.

Olen lukenut Raamatun aikoinaan alusta loppuun - ehkä muutamia pitkänsitkeitä sukuselvityksiä yli hyppien. En lukenut sitä ollenkaan teologisesta näkökulmasta vaan kirjallisuustieteellisestä. Se kuului yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä opiskelevien kurssikirjallisuuteen. Se on tarinat ovat arkkityyppisiä, eli tarinoiden mallit toistuvat suuressa määrässä myöhempää kirjallisuutta.

Nyt luin Salomonin Korkean Veisun - taas kerran. Se on hurmaava runoelma, aistivoimaista erotiikkaa parhaimmillaan.

Minulla on hyllyssäni Korkean veisu Prahan yliopiston taideakateemikon ja entisen professorin Arnoš Paderlikin (1919 - 1999) kuvittamana. Teksti on XI Yleisen kirkolliskokouksen vuonna 1933 käyttöön ottama suomennos. Kirja on Weilin & Göösin kustantama. Painovuotta ei ole merkitty. Sivumäärä 74.

Korkean veisun tie Raamattuun on osaksi väärinkäsitys. "Laulujen laulu", latinaksi Canticum canticorum, liitettiin osaksi Vanhaa Testamenttia. Näitä rakkauslauluja - joita on ylistetty itämaisista rakkauslauluista kauneimpina - on tapana lukea juutalaisessa pääsiäisjuhlan jumalanpalveluksessa.

Pahojen henkien häätämiseksi morsian rinnastettiin suulemitareen, sulhanen suureen Salomoon. Tämä  jotenkin käsitettiin väärin ja perimätieto merkitsi Salomon tekstin kirjoittajaksi. Morsiamen ruumiillista kauneutta kuvataan laulussa erittäin havainnollisesti ja luonnollinen Eros esitetään vastustamattomana voimana.

On perusteita olettaa, että kokoelman laulut ovat alkuperältään täysin maallisia, kuitenkin niin, että niiden taustalla on vielä vanhempia babylonialaisia lauluja, jotka kertoivat nuoren jumalan rakkaudesta nuoreen naisjumalattareen. Raamattuun nämä laulut liitettiin ilmeisesti siksi, että Korkean veisun ylistämä rakkaus tulkittiin allegorisesti Jumalan rakkaudeksi "valittuun kansaansa". Kristinusko antoi sille vielä yhden uuden tulkinnan: siitä tuli Kristuksen rakkaus kirkkoaan, "morsiantaan", kohtaan.

Myöhempinä aikoina näillä lauluilla on ollut vaikutusta moneen suuntaan, kuten Goetheen, Herderiin ja varsinkin Heinrich Heineen, joka antoi yhdelle runokokoelmalleenkin nimeksi Laulujen kirja. Eikä tämän lumoavan rakkausrunouden vaikutus ole miksikään haalistunut nykypäivänäkään. Onhan siinä vahva "mieskatse" valloillaan, mutta tällaisessa ikiaikaisessa yhteydessä niin kuuluu ollakin. Kirjan kuvitus on laulun sanoja kauniisti kunnioittava.

Ja onhan tästä kaunis laulukin ( linkki).