Kaveri
nyrjäytti nilkkansa, kun astuimme ulos ravintola Kosmoksesta. Kävimme
lounaalla, mutta alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen.
Kävely
ei sujunut. Hän oli jättänyt autonsa kauas Merimiehenkadulle Rööperiin. Minä
lupasin hakea auton ja ajaa hänet Töölön tapaturma-asemalle.
Sain
ohjeet auton löytämiseksi. Harmaa Ford Fiesta, rekisterinumero ei ollut jäänyt
muistiin. Seisoo jossakin lähellä Albertinkadun risteystä. Virta-avain autossa.
Aika
epämääräistä. Typerää jättää avain autoon. Tätä en tietenkään sanonut ääneen.
Lähdin
kävelemään Fredaa pitkin. Tunsin ärsyyntymistä. Enhän minä tunne automerkkejä.
Kadun reunat olivat täynnä autoja. Hakemista olisi helpottanut, jos olisi
virta-avain ja voisin sillä saada auton valot välähtämään. Mutta ei. Pitää vain
käydä tutkimassa jokaisen harmaan auton merkki.
Siellä
oli useita harmaita autoja. Tutkin merkit keulasta tai perästä. Löytyi useampi
Ford Fiesta. Ei auttanut kuin kokeilla, onko ovi lukossa. Katselin ympärille,
ettei kukaan näe. Tunsin olevani vähän kuin varkaissa. Kaikki ovet olivat
lukossa. Yksi Ford oli väriltään enemmän sininen kuin harmaa. Se tärppäsi.
Kuuluuko
automerkkien tunnistaminen yleissivistykseen? Jos kuuluu, minä en ole yleissivistynyt.
Pikkupoikana autot kyllä tunnettiin. Niitä piirrettiinkin vihkot täyteen. Autot
olivat persoonallisen näköisiä, helposti tunnistettavia. Rätti-Sitikka,
Tippa-Rellu, Kupla-Folkkari, Anglia, Mini, Mosse, Volga, Lada, Popeda,
Nykyautot ovat kovin persoonattomia, kaikki saman näköisiä.
No,
loppu hyvin. Löysin auton ja sain kaverin ajetuksi paikattavaksi. Kinttu
saatiin sellaiseen kuntoon, että hän pääsi itse rattiin. Mietin, neuvoisinko
häntä pitämään virta-avainta taskussa ja opettelemaan rekisterinumeron. En
neuvonut, mitäpä sitä aikuista opastamaan.
