Ruuhka
aiheuttaa stressiä. Eläkeläisen elämän pitäisi kuulemma olla rentoa ja
stressitöntä. Mitä nyt enimmäkseen makoilee ja välillä vähän tassuttelee pysyäkseen virkeänä.
Minulla
alkaa olla paineita kirjojen kanssa. Niitä on nyt kaikkien aikojen ruuhkaksi
asti. En oikein ehtisi tassuttelemaan. Äskettäin kirjoitin tässä, kuinka
työhuoneeni nurkkaan in kannettu laatikkokaupalla kirjoja. Niiden lisäksi nyt
taloon tunkee koko ajan uusia kirjoja. Mihin minä joudun näiden kanssa. Kaikki
pitäisi lukea, ne ovat sen arvoisia. Huolellisesti valittuja, tarkkaan tietoon
perustuvia valintoja. Eivät mitään sattumalta käteen osuneita.
Lisäksi
olisi muutakin menoa. Pääsylippu on ostettu kolmeen teatteriesitykseen ja
kahteen konserttiin. Taidenäyttelyitä ja elokuvia on tarjolla. Televisiostakin
tulee välillä kiinnostavaa. Tällaisessa tilanteessa tulee onnitelleeksi itseään
entistäkin enemmän sitä, että olen ymmärtänyt pysyä etäällä kaikesta
penkkiurheiluhullutuksista.
Tänään
tuli taas uutta huippuluokan luettavaa. Arundhati Roy oli vierailulla
Helsingissä ja minä totta kai kameran kanssa paikalla kirjakaupassa
järjestetyssä haastattelussa. Rohkenen käyttää tuollaista kehuvaa sanaa, sillä
kirjailijan edellinen teos Joutavuuksien
jumala jäi mieleen mestariteoksena.
Nyt
on käytännöllinen valintapulma edessä. Miten priorisoin uudet ja vanhat
kirjani? Kjell Westön uusi kirja Den
svavelgula himlen (suom.
Rikinkeltainen taivas) on loppusuoralla. Täytyy myöntää, mestariteos taas,
vuoden suurin lukuelämys. Mutta mikä kirja seuraavaksi? Onko luvassa toinen
suuri (suurempi?) elämys? Tämäkö?
