"Luutalla lakaisen lattioita"

Helsingin Sanomat on jostain syystä ottanut asiakseen esitellä trendejä. Eikä pelkästään esitellä. Vähän maistuu tuputtamiselta.

Lauantaina kerrottiin japanilaisesta "järjestelyn mestarista" Marie Kondosta ja hänen kirjastaan "KonMari  -  siivouksen elämänmullistava taika". Se on kuulemma julkaistu jo 40 maassa, myös Suomessa. Jatko-osa on tulossa, ja hurmos on päällä.

Touhun idean kerrotaan olevan siinä, että kirja neuvoo, miten asunto pidetään järjestyksessä takanurkkaa myöten. Jokaiselle tavaralle on oma lokeronsa, vaatteet on viikattu ja paperit pinossa ja kaikki turha heitetty pois.

Näin menetellen luvataan, että myös siivoojan päässä alkavat virrata raikkaat tuulet ja elämä muuttuu kaikin tavoin auvoiseksi. Tätä japanilaista siivousaatetta noudattamalla elämän laatu ikään kuin nousee korkeammalle tasolle.

Ja sunnuntain HS jatkaa. Nelihenkinen perhe Kannelmäestä on kutsunut Martta-liitosta siivousasiantuntijan tarkastamaan kotinsa, ja hyvältä näytti. Kaikki oli prikulleen järjestyksessä. Isäntä kertoo tykänneensä siivouksesta jo lapsena, ja niinpä tämä tilastotieteilijä suositteleekin, että ihanteellisinta olisi siivota joka päivä.

Herra hyvästi varjelkoon, ettei tällainen trendi tunkeutuisi minun huusholliini.

Minulla on yksi asia hyvässä järjestyksessä, ei mikään muu. Työhuoneeni ja muidenkin huoneiden kirjahyllyt ovat luokituksen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Vähän pölyisiä ehkä, mutta se on sivuseikka.

Tarpeettomia tavaroita ei ole heitetty pois. Vaatteet eivät ole viikatuissa pinkoissa. Joka päivä ei siivota.

Ja näin on hyvä.

Kuvassa on maailmankirjallisuuden ehkä tunnetuin siivooja, Herakles. Hän joutui tekemään urotöitä, ja hankalan vaatimuslistan numero 6 urotyö oli siivota Augeiaan talli. Se olikin pahasti siivottomassa kunnossa. Ei minun työhuoneeni ole läheskään yhtä sotkuinen. Pikkuisen kepulikonstin avulla Herakles hoiti homman.

Pistää mietteliääksi. Onkohan tämmöinen trendi suomalaiseen mentaliteettiin sopiva? Japanilaista alkuperää. Ei edes suomalaisen mytologian urotekolistaan mitään siivousta vaadittu. Pohjolan emäntä vaati kyllä tyttärestään Ilmariselta urotöitä, mutta minkäänlaista siivousta ei sille listalle mahtunut.

Todistettavasti tehokasta

Kun kaivaa kotihyllystään esiin sellaisen mestariteoksen kuin minä eilen, sitä ei voi heti kädestään laskea. Vaikka se on vanhastaan tuttu, se on pakko lukea uudestaan.

Blogikirjoitukseni kommentaattori tunsi kirjan ja osui oikeaan moittiessaan valitsemaani kohtaa löperöksi. Kekkopää Mikko on todellakin kertomus löperöimmästä päästä. Jörö-Jukan kasvatusohjeet edustavat monessa kohdassa paljon tehokkaampaa linjaa.

Minulla on käsitys, että blogini lukijakunta on suurelta osin varttuneessa iässä olevaa väkeä, joka on itse tullut kasvatetuksi Jörö-Jukan viitoittamalla menetelmällä. Meillähän oli kansakoulu ja kaikki muu tarpeellinen. Me tunnemme ja muistamme kyllä aikakauden kasvatusmenetelmät. Nuoremmille sukupolville ne saattavat tuntua hieman poliittisesti epäkorrekteilta.

Mutta kukaan ei varmaankaan voi kiistää menetelmien tehokkuutta. Lopputulos oli hyvä, eikö totta?

Siltä varalta, että blogia lukee joku nuorempikin, joka ei tunne Jörö-Jukka-teoksen kasvatusfilosofiaa, liitän tähän eilisen löperön kohdan täydentäjäksi hieman tiukempaa kamaa. Ehkä se auttaa nuorta sukupolvea ymmärtämään menneisyyttä.

Kun äidin varoitukset unohtuvat

Astelin kaikessa rauhassa Topeliuksenkatua pitkin Töölön kirjaston kohdalla. Käännyin Humalistonkadulle kohti Mechelininkatua. Katselin kävellessäni remontissa olevan kirjaston räystäitä. Jokohan pian tulee valmista? Huomasin puissa jotain lintuja.

Lehtovaaran ravintolan kohdalla se tapahtui.

Se oli täysi yllätys. Ei ollut liukasta vaan sohjoa. Vasen nilkka muljahti johonkin koloon ja sitten se oli menoa. Sekunnissa huomasin makaavani sohjoisessa vesilammikossa.

Pitäisihän minun tietää: katsele kulkiessasi alas jalkoihisi, älä pitkin taivaita.

Takki, housut ja olkalaukku kurassa, kämmenet verinaarmuilla. Silmälasien sanka vääntyi. Partakin kastui toiselta poskelta. Luut sentään ehjät.

Kotona laastari ei meinaa löytyä. Miksi laastaripakkaukset tehdään niin hankalasti avattaviksi? Tuollaisessa tilanteessa ei hädissään oikein kykene näpräämään millintarkkoja avauskohtia laastarin kuoripapereista.

Vaatteiden kastuneisiin kohtiin tuli kummallista glitteriä, varsinkin mustiin farkkuihin. Kimaltelevia pilkkuja märissä kohdissa. Olisiko se jotain kadun sulatussuolaa? Pesukoneeseen joutuivat vuorotellen sekä housut että talvitakki. Laukku odottaa vielä. Läheinen optikkoliike oikoi silmälasit.

Klassisesta kirjallisuudesta löytyy täsmälleen tätä tapausta kuvaava varoitustarina. Kekkapää Mikolle kävi samoin kuin minulle. Hänkin katseli pitkin taivaita. (Heinrich Hoffmann: Jörö-Jukka 1869)

Kekkapää Mikko ei ottanut opikseen ja siksi hänen onnettomuutensa jatkuivat. Hän putosi myöhemmin laiturilta veteen. Hänet kyllä  pelastettiin, mutta laukkua ei löytynyt. Minä yritän ottaa opikseni. Olisihan kamalaa, jos kauppahallireissullani innostuisin vaikkapa ihailemaan Havis Amandan vietteleviä muotoja ja putoaisin veteen ja hieno Marimekko-laukkuni katoaisi Kolera-altaan pohjaan.