Ostin
kengät. Ne olivat aika kalliit, 126 €. Mutta olivathan ne kotimaiset.
Ostos
oli pitkään harkittu. Minulta puuttuivat kunnon talvikengät, ovat puuttuneet jo
monta talvea. Ostos on jäänyt tekemättä, koska kahteen vuoteen ei ole ollut
talvea, joten puute ei ole haitannut. Nyt vaisto sanoo, ettei Helsinkiin enää
voi tulla uutta melkein lumetonta talvea.
Ostin
kengät pienestä puodista. Sellaisiakin vielä on, ainakin Helsingissä. Sain
hyvän palvelun. Nuori myyjätär jaksoi etsiä minulle sopivaa mallia ja availla
laatikoita.
Olen
aika vaativa kenkäasiakas. Alaselän vaivat liittyvät mielestäni kenkien
kantapään korkeuteen. Jos sitä ei ole tarpeeksi, selkävaivat lisääntyvät.
Halvat ulkomailla valmistetut kengät ovat usein kantapään alta liian littanat.
Nyt tuli ensivaikutelma, että löytyi sopivat. Riittävän leveää malliakin,
minulla kun on landepaukun leveänmallinen jalka.
Minulla
siis pitää olla jonkin verran korkoa kantapään alla. Silti olen vanhemmiten
tullut mietteliääksi naisten äärikorkeakorkoisten kenkien merkityksestä. En
kiistä niiden näyttävyyttä maskuliinisen katseen kohteena, mutta onko se
peruste yhtään millekään? Kävelyn täytyy olla yhtä helvettiä. Toisaalta -
mitäpä ihminen ei tekisi pariutumisvietin hyväksi.
Minun
pariutumisviettini äärimmäisin kenkävalinta oli Beatles-bootsit joskus 16:n
ikävuoden paikkeilla. Niissä oli kyllä aika korkea korko, ja epämukava
muistikuva niistä jäi. En ole varma, oliko bootseilla vaikutusta onnistumisiin.
Vaikeinta oli saada äiti suosiolliseksi, sillä hän joutui maksajaksi
kenkäkaupassa.
